Monté eli raviratsastus on kotiutunut Suomeen Ranskasta. Montéssa ohjastaja ratsastaa hevosen selässä kärryillä ajamisen sijaan. Montélähtöjä ajetaan tavallisten ravien yhteydessä niin maakunta-, kesä- kuin paikallisraviradoilla. Ensimmäinen montélähtö ajettiin Suomessa vuonna 1979. Nykyään lämminverisille, kylmäverisille sekä A- ja B-kategorian poneille järjestetään lähes 200 montélähtöä vuodessa.
Montélähtöjä ajetaan Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa sekä Ranskassa, Yhdysvalloissa, Italiassa, Saksassa ja Belgiassa.
Ohjastajalta vaaditaan hyvää lihaskuntoa, tasapainoa sekä havainnointikykyä nopeasti tapahtuvissa tilanteissa ravilähdön aikana. Montélähtöön osallistuvan ohjastajan ja hevosen vaatimuksista voi lukea tarkemmin ravikilpailusäännöistä. Varusteoppaassa on lueteltu ne erikoisvarusteet, joita ravihevosella saa käyttää vain montélähdöissä.
Suomessa järjestetään vuosittain SM-kiertueet molemmille roduille. Lämminveristen finaaliin ovat oikeutettuja osallistumaan kymmenen eniten pisteitä kerännyttä hevosta, ja finaali ajetaan ryhmäajona St. Michel -raveissa Mikkelissä. Suomenhevosten finaaliin ovat oikeutettuja osallistumaan 16 eniten pisteitä kerännyttä hevosta. Suomehevosten SM-finaali ajetaan tasoitusajona Kuninkuusraveissa.
Muita montékiertueita ovat esimerkiksi kylmäveristen Prix du Nord ja Talvimeeting sekä lämminveristen Prix Etoile ja Winter Monté Meeting.
Kansainvälinen kilpailu Prix Monté Finlandia ajetaan Vermossa Finlandia-raveissa ja sen voittajalle on luvassa kutsu Ruotsiin Elitloppet-raveissa ajettavaan Monté-eliitti -lähtöön.
Kilpailujen säännöt sekä pistetilanteet löydät Suomen montéohjastajien verkkosivuilla.