Hyppää sisältöön

Monté - raviratsastus

 

Monté eli raviratsastus on kotiutunut Suomeen Ranskasta. Montéssa ohjastaja on hevosen selässä kärryjen sijaan. Ensimmäinen montélähtö ajettiin Suomessa vuonna 1979. Montéssa kilpaillaan lämminverisillä, kylmäverisillä sekä poneilla. Montélähtöjä ajetaan kärrylähtöjen ohessa maakunta-, kesä- ja paikallisraviradoilla.

Monté on vauhdikas laji, jossa ohjastajalta vaaditaan hyvää lihaskuntoa, tasapainoa ja havainnointikykyä. Montéa pääsee kokeilemaan esimerkiksi ravikouluissa ympäri Suomen. Montélähdöissä saavat kilpailla 4-vuotiaat ja vanhemmat lämminveriset sekä 5-vuotiaat ja vanhemmat kylmäveriset.

Vuosittain lämminverisille ja suomenhevosille järjestetään Suomenmestaruuskiertue. Lämminveristen finaaliin ovat oikeutettuja osallistumaan kymmenen eniten pisteitä kerännyttä hevosta, ja finaali ajetaan ryhmäajona St. Michel -raveissa Mikkelissä. Suomenhevosten finaaliin ovat oikeutettuja osallistumaan 16 eniten pisteitä kerännyttä hevosta. Suomenhevosten SM-finaali ajetaan tasoitusajona Kuninkuusraveissa.

  • Toimihenkilöt ohjaavat kolme ensimmäisenä maaliin tullutta punnitukseen järjestäjän osoittamaan paikkaan heti lähdön jälkeen (voittaja voittajaseremonioiden jälkeen). Myös satunnaispunnituksia voidaan suorittaa. Järjestäjän osoittamassa paikassa on mahdollista tehdä omatoiminen punnitus ennen lähtöä (ei korvaa lähdön jälkeen tehtävää virallista punnitusta).

    Ratsastaja riisuu itse hevoseltaan satulan punnitusta varten heti radalta tultuaan. Tarvittaessa toimihenkilöltä voi pyytää apua varusteiden riisumisessa. Muut henkilöt eivät voi avustaa. Hevosen valmentajan vastuulla on varmistaa, että hevosta on vastassa henkilö, joka huolehtii hevosesta ratsastajan mennessä punnitukseen.

    Punnitukseen otetaan mukaan ratsastajan varusteista kypärä, turvaliivi, hanskat ja ajovitsa (ajopuvun ja jalkineiden lisäksi). Hevosen varusteista satulan (sis. satulavyöt, jalustimet, jalustinhihnat) lisäksi satulahuopa, mahdollinen painovoilokki/-laukku, numerovoilokki, häntä- ja rintaremmit sekä häntäremmiin kiinnitettävät lisävarusteet.

    Punnituksen virhemarginaalina sallitaan 0,5 kg alitus vähimmäispainosta.

    Ratsastajan vastuulla on mahdollisten lisäpainojen käyttäminen niin, että ne eivät aiheuta turvallisuusriskiä tai aiheuta epämukavuutta ratsastajalle tai hevoselle.