Hyppää sisältöön

Connemara

Connemara

Connemara on monipuolinen ponirotu, joka on kotoisin Irlannin länsirannikolta, Connemaran alueelta. Rotu on vanha, sen kehitykseen ovat keskiajalla suuresti vaikuttaneet  itämaiset ja espanjalaiset hevoset. Sukusiitoksen estämiseksi rodun jalostuksessa käytettiin 1940-luvulla arabialaista ja englantilaista täysveristä sekä irlantilaista työhevosta (Irish Draught).

Karujen elinolosuhteiden myötä connemarasta on kehittynyt kestävä poni, joka on nykyään erinomainen ratsuponi ja tunnettu erityisesti hyvästä hyppykyvystään. Vuonna 1923 perustettu The Connemara Pony Breeders’ Society pitää rodun alkuperäiskantakirjaa, joka on ollut suljettu vuodesta 1964. Connemaraponien kansainvälisenä kattojärjestönä toimii International Committee for Connemara Pony Societies (ICCPS), jonka täysivaltaisena jäsenmaana myös Suomi on.

 

  • Jalostustavoite

    Connemaraponijalostuksen tavoitteena on edistää rodun jalostusta ja parantaa ponien suorituskykyä ja laatua. Tavoitteena on tuottaa alkuperämaan rotumääritelmän ja polveutumisvaatimukset täyttäviä, ratsastusurheilun eri lajeihin sekä valjakkoajoon soveltuvia puhdasrotuisia poneja. Niiden tulee olla helposti käsiteltäviä, hyväluonteisia, terveitä, hyvärakenteisia ja sekä lasten että aikuisten käyttöön soveltuvia.

    Kantakirja

    Connemaraponien kantakirjaan merkitään ne Suomessa syntyneet varsat, jotka polveutuvat alkuperämaan hyväksymään kantakirjaan merkityistä puhdasrotuisista connemaraponeista. Toisessa EU-maassa kantakirjaan merkityt ja CPBS:n (Connemara Pony Breeders Society) hyväksymistä kantakirjoista polveutuvat tuontiponit merkitään kantakirjan siihen luokkaan, jonka vaatimukset ne täyttävät ja joka vastaa samaa luokkaa, johon ne on syntymä- ja/tai tuontimaassaan merkitty. Niistä maista, joissa ei ole ICCPS:n (International Committee of Connemara Pony Societies) jäsenjärjestöä, maahantuodut ponit käsitellään yksilökohtaisesti.

    Connemaraponien kantakirja koostuu yhdestä pääkantakirjasta, joka jakautuu kolmeen luokkaan 1, 2 ja 3. Kantakirjan 3-luokkaan merkityt ponit voivat nousta jalostusarvostelun perusteella ylempiin kantakirjan luokkiin. Kantakirjaluokasta tulee merkintä ponin alkuperäiseen passiin. Jalostusarvosteluun osallistuvat ponit on merkittävä mikrosirulla, ellei niitä ole merkitty mikrosirulla kantakirjaan merkitsemisen yhteydessä.

    Tullakseen merkityksi pääkantakirjaan, ponin

    – tulee polveutua rodun alkuperämaan hyväksymään kantakirjaan merkityistä vanhemmista

    – polveutumisen tulee olla varmistettu kantakirjan sääntöjen mukaisesti

    – ponin tulee olla tunnistettu emänsä vierellä kantakirjan sääntöjen mukaisesti

    Pääkantakirja jakaantuu kolmeen luokkaan

    Luokka 1

    Vähintään 3-vuotiaat oriit ja vähintään 2-vuotiaat ruunat ja tammat, jotka täyttävät kaikki seuraavat vaatimukset:

    – molemmat vanhemmat on jalostusarvosteltu ja merkitty kantakirjan luokkaan 1 tai 2

    – säkäkorkeus 128–148 cm (ilman kenkiä)

    – yksilö on esitetty jalostusarvostelussa ja se on saavuttanut luokkaan 1 asetetut vähimmäisvaatimukset

    – yksilö on hyväksytty eläinlääkärintarkastuksessa

    Luokka 2

    Vähintään 3-vuotiaat oriit ja vähintään 2-vuotiaat ruunat ja tammat, jotka täyttävät kaikki seuraavat vaatimukset:

    – molemmat vanhemmat on merkitty kantakirjan luokkaan 1 tai 2

    – yksilö on esitetty jalostusarvostelussa ja se on saavuttanut luokkaan 2 asetetut vähimmäisvaatimukset, mutta ei ole saavuttanut luokkaan 1 asetettuja vähimmäisvaatimuksia

    – yksilö on hyväksytty eläinlääkärintarkastuksessa

    – säkäkorkeudeltaan alle 128 cm ja yli 148 cm (ilman kenkiä) yksilöt, jotka täyttävät vähintään luokkaan 2 asetetut vähimmäisvaatimukset

    Luokka 3

    Kaikki Suomessa syntyneet puhdasrotuiset varsat, joiden polveutuminen on varmistettu DNA-testillä ja maahantuodut ponit, joita ei ole jalostusarvosteltu. Mikäli yksilön molemmat vanhemmat on jalostusarvosteltu, voidaan yksilö siirtää kantakirjan luokkaan 1 tai 2 jalostusarvostelun perusteella sen mukaan miten se täyttää näihin luokkiin asetetut polveutumisvaatimukset.

    Luokaan 3 jäävät seuraavat yksilöt ja niiden jälkeläiset:

    – yksilöt, joiden polveutuminen ei täytä luokkien 1 tai 2 vaatimuksia

    – yksilöt, joita ei ole esitetty jalostusarvostelussa

    – yksilöt, jotka on esitetty jalostusarvostelussa, mutta jotka eivät ole saavuttaneet luokkiin 1 ja 2 asetettuja vähimmäisvaatimuksia

    TUONTIPONIEN MERKITSEMINEN KANTAKIRJAAN        

    Connemara Pony Breeders Society’n (CPBS) hyväksymässä International Committee For Connemara Pony Breeders (ICCPS) jäsenmaassa luokkaan 1 tai 2 hyväksytty connemara hyväksytään suomalaiseen kantakirjaan siihen luokkaan, johon poni on alkuperämaassaan merkitty. Ponin kantakirjanumeron jälkeen merkitään kirjaimet IC – International Connemara. Jäsenmaasta tuotu luokkaan 3 merkitty poni jalostusarvostellaan (kantakirjataan) normaalin käytännön mukaisesti.

    Suomen Hippos vahvistaa alkuperäkantakirjan antaman luvan mukaisesti kantakirjaluokkiin asetetut vähimmäisvaatimukset jalostusarvostelussa.

  • Rotumääritelmä luokkaan 1 merkittäville poneille

    Säkäkorkeus

     Korkeus 128–148 cm.
    Väri
    Kimo, musta, ruunikko, mustanruunikko, ruunivoikko, voikko, joskus myös päistärikkö tai rautias.
    Tyyppi
    Tiivis, sopusuhtainen, syvä, vankka ja leveä runko. Matalat jalat.
    Pää
    Sopusuhtainen, keskipitkä ponimainen pää. Leveä otsa, suuret ystävälliset silmät. Melko pienet korvat. Selvästi erottuvat poskiluut. Hyvin muodostuneet, melko leveät, mutta ei karkeat leukaperät.
    Etuosa
    Hyvä pään ja kaulan liittymä. Hyvä, pitkä kaula, joka ei saa olla liian paksu eikä asettua liian alas. Selväpiirteinen säkä ja pitkä, viisto lapa.
    Runko
    Rungon tulee olla syvä ja selän vahva. Jonkin verran pituutta sallitaan, kunhan lanne on vahva eikä poni ole avorunkoinen.
    Jalat
    Pitkä, vahva kyynärvarsi, hyvin muodostuneet selväpiirteiset polvet ja lyhyet, litteät sääriluut. Etusäären ympärys 18–21 cm. Etujalan asento ei saa olla kyynärpäästä ulospäin kiertynyt. Keskipitkät vuohiset. Hyvänmuotoiset, keskikokoiset kaviot, joissa on hyvä sarveisaines.
    Takaosa
    Pitkä, vahva ja lihaksikas. Hyvä, vahva reisi ja koipi, sekä vahvat, alas asettuneet kintereet.
    Liikkeet
    Irtonaiset, kevyet ja suorat sekä aktiiviset ja matkaavoittavat liikkeet.
    Ominaispiirteitä
    Hyväluonteisia, sitkeitä, kestäviä ja älykkäitä. Terveitä, varmajalkaisia poneja, joilla on hyvä hyppykyky.