Hyppää sisältöön

Vuoden 2022 vastuuvalmentajakoulutukset ja ajolupakurssit käynnistyvät – ilmoittaudu mukaan

Ravikilpailusäännöt on laadittu hevosen hyvinvoinnin takaamiseksi ja ne ovatkin ajolupakurssien tärkeintä antia. Käytännön opit vaikkapa volttaamiseen aloitetaan turvallisesti ilman hevosia. Kuva: Susanna Mastokangas / Keski-Pohjamaan hevosjalostusliitto.

Kevään ensimmäinen ajolupakurssi käynnistyy Kaustisella 12.3. – mukaan ehtii vielä! Vastuuvalmentajakoulutus- ja ajolupakursseja on luvassa pitkin vuotta kautta maan: löydät tarkemmat kurssitiedot Suomen Hippoksen www-sivuilta. Tutustu kurssikalentereihin ja ilmoittaudu mukaan!

Ravikilpailussa vaadittavan C-ajoluvan voi suorittaa ajolupakurssilla, joita järjestävät raviradat ja hevosjalostusliitot kautta Suomen. Kurssille voi hakea vähintään 16-vuotias, joka hallitsee perustaidot hevosen käsittelyssä, valjastuksessa ja ohjastuksessa.

P-ajoluvan voi suorittaa 9-18-vuotias nuori. Osallistujan tulee hallita ponin käsittelyyn, valmentamiseen ja ohjastamiseen liittyvät perustaidot ja tuntea vähän raviurheilua. Ajolupakurssille osallistutaan omalla tai lainaponilla.

Vuoden 2022 ajolupakurssikalenteria päivitetään sitä mukaa kuin ajolupakurssien ajankohdat varmistuvat. Vapaita paikkoja ja alkavia kursseja voi tiedustella oman alueen hevosjalostusliitosta tai raviradoilta.

”Ajolupakurssille tullessa ei tarvita erikoistaitoja, hevosen käsittely- ja ajokokemus riittää. Tärkeintä on kiinnostus ja oma motivaatio myös teorian opiskeluun. Ravikilpailusäännöt varmistavat osaltaan turvallisen ja hevosystävällisen kilpailutavan, joten niiden opetteleminen ja tenttiminen kuuluvat kurssiohjelmaan”, kertoo ajolupakurssin järjestäjä ja kurssinvetäjä Susanna Mastokangas Keski-Pohjanmaan hevosjalostusliitosta.

 

Vastuuvalmentajakoulutus

Vastuuvalmentajakoulutus keskittyy hevosen ilmoittamista ja kilpailuttamista koskeviin valmentajan vastuihin ja velvollisuuksiin. Koulutukseen osallistuminen, teoriakokeen hyväksyttävästi suorittaminen ja kilpailulisenssin lunastaminen oikeuttavat toimimaan ravikilpailevan hevosen valmentajana.

Vastuuvalmentajakoulutuksia järjestetään maakuntaradoilla C-ajolupakurssin yhteydessä sekä muina ajankohtina tarvittaessa. Ikäraja vastuuvalmentajakoulutukseen on 18-vuotta ja koulutuksen kesto on noin 3-4 tuntia.

Vastuuvalmentajakoulutus on mahdollista suorittaa myös Hippoksen sähköisen oppimisympäristön Hipposakatemian kautta järjestettävänä verkkokoulutuksena. Vastuuvalmentajakoulutukseen vaadittava teoriakoe on monivalintakoe, jossa on 30 kysymystä. Kokeessa hyväksytään viisi virhepistettä. Koe suoritetaan erikseen sovittuna ajankohtana lähimmällä raviradalla tai hevosjalostusliiton toimistolla hyväksytysti suoritetun verkkokoulutusosion jälkeen (henkilöllisyystodistus ja kurssimaksu 60 € mukaan).

”Kursseja ja koulutuksia pyritään järjestämään sitä mukaa, kun niille on paikallisesti tarvetta, joten harrastajien toiveita kurssien ajankohdan ja paikkakunnan suhteen otetaan mieluusti vastaan. Hipposakatemian kurssitarjontaa laajennetaan jatkuvasti ja uusia kursseja julkaistaan kevään ja kesän aikana”, kertoo koulutustoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää Suomen Hippoksesta.

Lisätietoja vastuuvalmentajakoulutuksista, poni- ja C-ajolupakursseista saat alueesi hevosjalostusliitosta, lähimmältä raviradalta tai Suomen Hippoksesta.

Vastuuvalmentajakoulutukset

AJOLUPAKURSSIT 2022

C-ajolupakurssit

P-ajolupakurssit

 

Suomen Hippos ry

Helena Hyvämäki-Mäenpää

koulutustoiminnan koordinaattori

040 6464 609

helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi

www.hippos.fi