Hyppää sisältöön

Vakuutukset

Raviurheilun vakuutukset

Ravikilpailuissa kilpailevilla ohjastajilla ja valmentajilla on voimassa kilpailulisenssiin sisältyvä tapaturmavakuutus. Kilpailuihin osallistuvalle hevoselle tulee lunastaa pakollinen kilpailuvakuutus, johon sisältyy hevos-, vastuu- ja törmäysvakuutukset.

  • Kilpailevien ravihevosten pakollisen kilpailuvakuutuksen nykyiset ehdot astuivat voimaan 1.1.2020. Pakollisen kilpailuvakuutuksen vakuutusturva on voimassa kalenterivuoden loppuun saakka.

    Omille varusteille itse aiheutettuja vahinkoja ei korvata hevosen pakollisen kilpailuvakuutuksen kautta. Mikäli omistaja haluaa saada hevoselleen ja varusteilleen erillisen vakuutusturvan, kannattaa asia hoitaa oman vakuutusyhtiön kanssa.

    Kilpailuoikeusmaksu sisältää kilpailuoikeuden ja pakollisen kilpailuvakuutuksen. Hinta on porrastettu kahteen osaan, koko vuoden ja kolmen kuukauden hintaan. Alennettu maksu peritään, jos kilpailuvakuutus lunastetaan viimeisen kolmen kuukauden aikana. Vakuutus laskutetaan automaattisesti, kun hevonen ilmoitetaan vuodenvaihteen jälkeen ensimmäisen kerran raveihin. Kilpailuoikeusmaksujen hinnat poneille ja hevosille löydät hinnastosta.

    Kilpailuvakuutukseen sisältyy alla olevat vakuutukset:

    1. Hevosvakuutus

    Vakuutus korvaa, kun hevonen tai poni vakuutuksen voimassaoloaikana vahingoittuu tapaturmaisesti tai äkillisen sairauskohtauksen seurauksena niin, että se on eläinlääketieteellisen kokemuksen mukaan välttämättä lopetettava välittömästi.

    Korvattavia kuluja ovat hevosen lopetus-, hävitys- ja poiskuljetuskulut. Korvaus enintään 3 000 euroa/ hevonen/poni, omavastuu 200 euroa/vahinko.

    Omille varusteille tai henkilökohtaisille tavaroille aiheutuvia vahinkoja ei korvata. Myöskään hevosen tapaturmaisesta vahingoittumisesta aiheutuvia muita hoitokuluja, kuin eläinsuojelullisista syistä tapahtuvasta hevosen lopettamisesta aiheutuvat lopetuskulut, ei korvata hevosvakuutuksesta.

    2. Ravikilpailijan vastuuvakuutus (toiselle aiheutetut vahingot)

    Vakuutukseen kuuluvasta ravikilpailijan vastuuvakuutuksesta korvataan kilpailuaikana toiselle aiheutettuja vahinkoja ehtojen mukaisissa tilanteissa. Vastuuvakuutuksesta ei korvata kilpailutulojen menetystä.

    3. Törmäysvakuutus

    Törmäysvakuutus kattaa hevosen varusteet/kärryt tilanteessa, jossa:

     – rikkoutuminen on aiheutunut törmäyksestä toiseen valjakkoon ja
    – törmäys on aiheutunut toisen valjakon pysähtymisestä, voimakkaasta vauhdin muutoksesta tai muusta arvaamattomasta syystä, johon ohjastaja ei ole voinut toimillaan vaikuttaa

    Vakuutus kattaa sekä tilanteen aiheuttaneen valjakon että kolarissa mukana olleiden muiden valjakoiden varusteet. Tämän lisäksi vakuutuksesta korvataan hevoselle aiheutuneen vahingon seurauksena syntyvät eläinlääkärikulut ja eläinlääkärin määräämät tutkimus- ja eläinlääkinnälliset hoitokulut.

    Turva on voimassa Suomessa kilpailuaikana ja ainoastaan kaviouralla. Jokaisesta vahingosta vähennetään jokaiselta valjakolta 200 euron omavastuu.

  • Kilpailulisenssimaksuun sisältyy kilpailuaikainen pakollinen tapaturmavakuutus vakituisesti Suomessa asuville henkilöille, jotka kuuluvat Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Vakuutuksen yläikäraja (75 v.) on päättynyt 2.5.2022.

    Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa ja siitä korvataan tapaturmat, jotka sattuvat raviradalla tai siihen kuuluvalla talli- ja varikkoalueella kilpailun ja järjestetyn tai valvotun harjoituksen aikana. Ulkomailla vakuutus on voimassa yhtäjaksoisesti enintään kuusi (6) kuukautta matkan alkamisesta.

    Korvaussummat 1.1.2023 alkaen

    Kuolemantapauskorvaus 51 000 €, korvaus pysyvästä invaliditeetista enint. 75 000 €, tapaturman hoitokulukorvaus enint. 25 000 €.

    Vakuutuksesta korvataan julkisen tai yksityisen sektorin hoitokulut. Vakuutukseen sovelletaan kulloinkin voimassa olevia LähiTapiolan yksityistapaturmavakuutuksen ehtoja yrityksille ja yhteisöille. Vakuutusehdoista poiketen vakuutukseen ei sovelleta vakuutusehtojen kohdan 2.2. rajoitusta kilparaviurheilun osalta.

  • Vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen tarjous lähetetään lisenssilaskun yhteydessä. Vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen merkitsemisoikeus on kilpailulisenssin maksaneilla Suomessa vakituisesti asuvilla henkilöillä, jotka kuuluvat Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin.

    Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa ravitoimintaan liittyvässä harjoittelussa, hevosen hoito- ja tallitöitä suoritettaessa sekä ravitoimintaan liittyvien välineiden huoltotehtäviä suoritettaessa. Ulkomailla vakuutus on voimassa yhtäjaksoisesti kuusi (6) kuukautta matkan alkamisesta. Vakuutukseen ei kuulu päivärahaa. Vakuutuksen yläikäraja (75 v.) on päättynyt 2.5.2022.

    Vakuutuksen korvaussummat ovat: Kuolemantapaus 17 500 e, hoitokulut enint. 25 000 e, pysyvä haitta enint. 75 000 e. Vakuutuksesta korvataan yksityisen ja julkisen sektorin hoidot.

    Vakuutuksen voimassaolo alkaa kalenterivuoden alussa tai myöhemmin maksupäivästä lähtien ja päättyy vuoden lopussa. Vakuutusnumero on 353-4754379-T.

    Vakuutukseen sovelletaan kulloinkin voimassaolevia LähiTapiolan yksityistapaturmavakuutuksen ehtoja yrityksille ja yhteisöille. Vakuutusehdoista poiketen vakuutukseen ei sovelleta vakuutusehtojen kohdan 2.2. rajoitusta kilparaviurheilun osalta.

    • Vakuutettuna raveihin osallistuvan hevosen hoitaja/avustaja, jolla ei tarvitse olla lisenssiä voimassa.
    • Voimassa automaattisesti, vakuutusta ei tarvitse erikseen hankkia.
    • Vakuutuksesta korvataan tapaturmat, jotka sattuvat raviradalla tai siihen kuuluvalla talli- ja varikkoalueella kilpailun ja järjestetyn tai valvotun harjoituksen aikana.
  • Hevos- ja vastuuvahingot

    Puh: 09 453 3300 (ma-pe klo 8-16)
    Sähköposti: suurasiakkaidenoma@lahitapiola.fi
    Posti:
    LähiTapiola
    Hippos-korvaukset
    Tunnus 5007453
    00003 VASTAUSLÄHETYS

    Henkilövakuutus- ja korvauspalvelu

    Puh: 09 453 3222 (ma-pe klo 8-16)
    Sähköposti: yritysten.henkilovahingot@lahitapiola.fi
    Posti:
    LähiTapiola-ryhmä
    Yritysten henkilökorvaukset
    Tunnus 5017267
    00003 VASTAUSLÄHETYS