Suomen Hippos ry ja Suomen Hevosurheilulehti Oy lahjoittivat viime vuonna julkaistun Maailman Parhaat Kuninkuusravit -kirjan myynnistä 2 250 euroa Suomen poniraviyhdistykselle poniraviurheilun ja -urheilijoiden tukemiseksi ja tulevaisuuden vetovoiman kasvattamiseksi.
Lahjoitusta olivat Vermon Finlandia-raveissa jakamassa Hevosurheilulehden hallituksen jäsen Marjo Kaipainen ja päätoimittaja Jari-Pekka Rättyä, sekä Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää. Lahjoituksen vastaaottivat SPRY:n puheenjohtaja Irina Keinänen sekä yhdistyksen jäsenet, nuoret raviharrastajat Fanni Lehmus ja Hertta Karvonen.
”Tämä upea lisärahoitus tuli meille täytenä yllätyksenä. Sopivasti meillä on suunnitteilla poniraviurheilijoiden opintomatka Ruotsiin Solvallan Ponikriteriumiin ja raviurheilijoita kiinnostaviin kohteisiin lähiseudulla. Kunnianhimoisena tavoitteena meillä on lähteä 50 henkilön bussilla pitkäksi viikonlopuksi reissuun, nähdä maailmaa, kokeilla kielitaitoamme ja laskea kynnystä lähteä esimerkiksi omalla ponilla ulkomaille kilpailemaan tai vaikka kesätöihin. Suuri kysymys reissun osalta oli rahoitus, ja tällä potilla saattaa olla ratkaiseva merkitys siihen, että reissu toteutuu”, SPRY:n puheenjohtaja Irina Keinänen kertoo.
Suomen Poniraviyhdistys ry eli SPRY on perustettu vuonna 1994. Toiminnan tarkoituksena on raviponitoiminnan kehittäminen, tunnetuksi tekeminen ja ylläpitäminen yhdessä Suomen Hippoksen kanssa. SPRY toimii poniraviurheilun asiantuntijana ja pyrkii toiminnallaan myötävaikuttamaan ponilähtöjen määrän lisääntymiseen, tasapuolisten kilpailumahdollisuuksien tarjoamiseen ja ponilähtöjen rehtiin kilpailuun.