Ilona Rekilä ohjasti Kouvolassa Montekypärät-sarjan viimeisen osalähdön voittoon osaomistamansa Nothing But Beatin kanssa. Hän johti sarjaa jo ennen viimeistä osalähtöä, ja varmisti näin itselleen ylivoimaisen voiton kokonaiskilpailussa.
Montekypärät on kilpailusarja, joka on suunnattu vähemmän ohjastaneille montéohjastajille. Sarjassa ajettiin viisi osalähtöä, joista Rekilä voitti neljä. Hän osallistui sarjaan toisen kerran, viime vuonna hän sijoittui kolmanneksi.
Rekilä on ohjastanut hevosia vuodesta 2024 alkaen ja hän on nopeasti saanut paljon ohjastustehtäviä montélähdöissä. Tänä vuonna hän on ehtinyt kilpailla jo yli 50 kertaa. Kausi on tuonut kuusi voittoa.
”On ollut tosi paljon hienoja hetkiä, on ollut hyviä hevosia ajettavana. Ja se, että olen päässyt ajamaan avoimen tason lähtöjä isoina viikonloppuina, on merkinnyt minulle ihan hirveästi, että valmentajat luottavat minuun sillä tavalla”, Rekilä kertoi.
Montekypärät-sarjaa on järjestetty vuodesta 2021 alkaen, ja sen tarkoituksena on ollut tarjota kilpailumahdollisuuksia uusille ohjastajille. Vaikka hevosperheestä tulevalla Rekilällä on ollut heti poneista hevosiin siirryttyään hyviä mahdollisuuksia päästä kilpailemaan, kilpailusarjalla on ollut suuri merkitys hänelle.
”Tämä on sellainen näytön paikka, että ihmiset näkevät, että kyllä me nuoremmatkin osaamme. On jäänyt paljon ajettavia tästä kilpailusarjasta”, Rekilä jatkoi.
Nuorella ohjastajalla katse on tulevaisuudessa asetettu myös Suomen rajojen ulkopuolelle.
”Tällä hetkellä ulkomaille meno kiinnostaa, en tiedä onko se montén merkeissä, vai muuten vain hevosten parissa. Haluaisin päästä ajamaan mahdollisimman paljon kilpaa, se merkitsee minulle paljon”, Rekilä kertoi.
Montekypärät-sarjan voittaja palkitaan tammikuussa Kultajousi Ravigaalassa.
Montekypärät 2026, tulokset
1. Ilona Rekilä 83 pistettä
2. Iina Hautamäki 65
3. Noora Hartikainen 62
4. Elisa Tuominen 56
5. Jenni Krämer 48
6. Moonika Rautiainen 39
7. Ronja Grönman 36
8. Paula Koistinen 36
9. Laura Laurikainen 35
10. Viivi Mattinen 33