Hyppää sisältöön

Suomenhevosten ja lämminveristen ravihevosten alustavat astutustilastot julkaistu – “Hevosen omistamisen vetovoimaa on vahvistettava” 

Parvelan Retun taustajoukoilla on jälleen syytä juhlaan: ori oli neljättä vuotta peräkkäin täyteen varattu. Kuva Maisa Hyttinen

Vuoden 2026 alustavat astutustilastot suomenhevosille ja lämminverisille ravihevosille on julkaistu. Suomenhevosten astutusmäärä laski 11,6 prosenttia ja lämminveristen ravihevosten 10,8 prosenttia edellisvuodesta. Hevosala on vahvassa murroksessa, ja kasvatuksen tulevaisuuden kannalta yhä keskeisempää on se, kuinka kiinnostavaa ja saavutettavaa hevosen omistaminen on.  

 Vuoden 2026 alustavat astutusluvut vahvistavat, että hevoskasvatuksen suunnan kääntäminen vaatii pitkäjänteisiä toimia. Kasvatuksen tukemisen ja kilpailutoiminnan kehittämisen rinnalla keskeistä on vahvistaa hevosten kysyntää. Se edellyttää nykyisten omistajien sitoutumista, uusia omistajia sekä kiinnostavia ja saavutettavia tapoja omistaa hevonen. 

“Astutusmäärien lasku kertoo siitä, että yksittäiset toimet eivät pelkästään riitä. Varsoille tarvitaan kysyntää, ja se tarkoittaa ennen kaikkea hevosen omistamisen kiinnostavuuden vahvistamista. Tarvitsemme nykyisille omistajille syitä jatkaa ja uusia ihmisiä omistajiksi. Samalla tarvitaan uusia omistamisen tapoja ja elämyksiä, joiden vuoksi ihmiset haluavat hankkia hevosen ja päästä kokemaan lajin hienouden omistamisen kautta”, jalostusvastaava Susanna Back sanoo. 

“Sekä suomenhevosen tulevaisuusasiakirjassa että lämminverisen ravihevosen toimenpideohjelmassa on tunnistettu samat keskeiset kysymykset: kasvatuksen toimintaedellytykset, monipuolinen kilpailutoiminta ja omistajuuden vetovoima. Lämminveristen ohjelman pohjalta useita toimia on jo käynnistetty, ja suomenhevosen osalta työtä jatketaan muun muassa lisärahoituksen ja tulevaisuusasiakirjan toimenpiteiden kautta. Tarvitaan pitkäjänteistä työtä ja koko alan sitoutumista”, Back jatkaa. 

 

Työ lämminverisen ravihevosen toimenpideohjelman pohjalta jatkuu  

Vuosi sitten astutustilastojen julkaisun jälkeen koottu lämminverisen ravihevosen kriisityöryhmä julkaisi maaliskuussa 2026 suomalaisen lämminverikasvatuksen kehittämisohjelman vuosille 2026–2030. Ohjelma jakautuu neljään kokonaisuuteen: kilpailutoimintaan, kasvatuksen tukiin, omistajuuteen ja rakenteisiin. 

Useita toimenpiteitä on jo käynnistetty. Kilpailutoiminnassa on kehitetty nuorten hevosten ja matalan kynnyksen kilpailumahdollisuuksia. Kasvatuksen tukien osalta kasvattajapalkintojen maksatusta on aikaistettu ja palkintojen jakoperusteita uudistettu. Tammapalkkiojärjestelmän muutoksilla palkittavien tammojen joukkoa on voitu laajentaa.   

Suomalaisen lämminverisen ravihevosen määritelmää ollaan päivittämäsä muun muassa ulkomailla syntyvien varsojen osalta. Ohjelman alkuperäisiin toimenpiteisiin kuuluvat myös nuorten hevosten kilpailujärjestelmän kehittäminen ja uuden, Suomessa syntyneille hevosille suunnatun kilpailusarjan rakentaminen. 

Seuraavaksi painopiste siirtyy entistä vahvemmin omistajuuteen. Tarpeiksi on tunnistettu muun muassa kimppaomistamisen kehittäminen, uusien omistajien tavoittaminen, omistajien parempi huomiointi sekä pidemmällä aikavälillä helppo ja luotettava tapa ostaa hevosia ja osuuksia. Vuodelle 2026 ohjelmaan on kirjattu myös uuden suurkimppaprojektin käynnistäminen. Näiden toteuttamiseen haetaan parhaillaan konkreettisia toimia.  

 

Suomenhevoskasvatukseen tarvitaan lisätukea 

Suomenhevosen tulevaisuusasiakirjassa kasvatuksen vahvistaminen on nostettu ensimmäiseksi kuudesta toimenpidekokonaisuudesta. Vuonna 2025 suomenhevoskasvatukseen saatiin 400 000 euron lisärahoitus ylimääräisenä tammapalkkiona niin sanotuista eduskunnan joululahjarahoista. Tällä oli suora positiivinen vaikutus astutusmääriin. Vuodelle 2026 myönnetystä 250 000 eurosta 200 000 euroa kohdistui ravikilpailujen palkintotukeen ja 50 000 euroa Suomenratsujen toimintaan. Suomenhevosen tukemiseen tullaan ehdottamaan lisärahoitusta myös tänä vuonna.  

Raviurheilun elinvoimalla on suurin vaikutus suomenhevoskasvatukseen, mutta suomenhevosen potentiaali pitää pystyä hyödyntämään entistä paremmin myös monessa muussa käytössä.  

“Rahoituksella voidaan vaikuttaa kasvattajien päätöksiin, mutta vielä olennaisempaa on tulevien varsojen kysyntä. Kasvatus, omistajuus ja kilpailutoiminta eivät ole erillisiä asioita, vaan samaa hevostalouden ketjua. Suunta muuttuu vähitellen, monen yksittäisen päätöksen kautta”, Back sanoo. 

 

Vuonna 2024 jalostusarvosteltu Weikko oli ensimmäistä kauttaan tammanomistajien käytettävissä. Kuva Pirje Faget-Pintilä

SUOMENHEVOSET    

Suomenhevostammoja astutettiin tänä vuonna yhteensä 1 250. Juoksijasuunnalta käytettiin 61 eri oritta, ratsusuunnalta 26, pienhevossuunnalta 10 ja työhevossuunnalta 31 oritta. Yhteensä astuneita oriita oli 176.  

Pienin pudotus nähtiin juoksijasuunnan oriilla, joista täyteen 100 tamman määrään ylsi neljättä kautta peräkkäin Parvelan Retu. Kärkikymmeniköstä löytyy yksi ratsusuunnan ori, Piitsin Hurpales, 22 tammalla. Suomenhevosista suurin prosentuaalinen pudotus nähtiin pienhevossuunnalla, jossa pudotus on 30 prosentin luokkaa. Suosituin ori oli viime vuoden tavoin Pisara Vihtori. Työ- ja käyttösuunnan suosituin ori oli puolestaan myös R-suunnalle jalostusarvosteltu Metkuttaja TS 12 tammalla. Vetokokeen suorittaneille työsuunnan oriille ei kertynyt yhtään astutusta vuodelle 2026.  

 Tilastoissa huomionarvoista on, että kymmenen käytetyimmän oriin joukossa on kaksi uutta ja nuorta oritta, Siirin Toive ja Weikko. 

  2025  2026  Muutos % 
Tammoja yhteensä  1414  1250  -11,6 
Oriita yhteensä  197  176  -10,7 
       
  Astutukset  Oriita  Astutusten %-osuus  
Juoksijasuunnan oriista  825  61  66 
Ratsusuunnan oriista  188  26  15 
Pienhevossuunnan oriista  42  10  3,4 
Työ- ja käyttösuunnan oriista  96  31  7,7 
Ei jalostustusarvosteltu ori  99  48  7,9 

 

Astutustilastot 2026, suomenhevoset 

  

Lämminveristen suosituin ori Hard Livin astui Eeva-Liisa Penttilän KS-tallilla. Kuva Iita-Maria Ahtiainen

 

LÄMMINVERISET RAVIHEVOSET    

Lämminveristen ravihevosten astutusmäärät laskivat noin 10,8 prosenttia. Vuoden aikana astutettiin yhteensä 907 tammaa. Suomessa astuneiden oriiden määrä pysyi suunnilleen samana. Tuontispermaoriiden prosenttiosuus oli 40 prosenttia kaikista astutuksista.  

Eniten tammoja astutettiin tällä kaudella Suomessa astuneella oriilla Hard Livin, joka keräsi yhteensä 61 tammaa. Toisena tilastossa on 50 astutuksella Calgary Games, joka oli kauden suosituin tuontispermaori. Suosituin Suomessa syntynyt ori oli tänäkin vuonna Express Duo, jolla astutettiin yhteensä 25 tammaa.  

  2025  2026  Muutos % 
Tammoja yhteensä  1017  907  -10,8 
Oriita yhteensä  128  118  -7,8 
       
  Astutukset  Oriita  Astutusten %-osuus  
Suomessa astuneet oriit  544  59  60 
Tuontispermaoriit  363  59  40 

 

Astutustilastot 2026, lämminveriset ravihevoset 

 

Ratsuhevosten ja ponien astutustilastot julkaistaan erikseen.

25.9. klo 10.24 lisätty Metkuttaja TS:n kohdalle tieto R-suunnan jalostusarvostelusta.