Hyppää sisältöön

Toukokuu on kimppahevosten aikaa

Omistajuuskampanja kuva.

Omistajuuden kehittäminen on keskeinen osa raviurheilun ja hevoskasvatuksen strategiaa. Suomen Hippoksen aloittamassa omistajuuskampanjassa tärkeimmät tavoitteet ovat uusien omistajien saaminen ja olemassa olevien omistajien arvostuksen nostaminen.

Omistajuuskampanja alkoi huhtikuussa kuusiosaisella videosarjalla, jossa esitellään erilaisia hevosenomistajia ja omistamisen muotoja. Sarjaa julkaistaan yksi video joka perjantai. Pääset katsomaan jo julkaistut videot tästä.

Toukokuu on kimppahevosten aikaa. Hippos esittelee joka viikko jonkun ammattivalmentajan kimppahevosen, josta on osuuksia myynnissä. Kimppahevosiksi voi olla tarjolla sekä nuoria kilpailemattomia hevosia että jo kilparadoilla nähtyjä hevosia.

Kun omistaa vain osan hevosesta, jäävät myös kulut pienemmiksi. Kukin osaomistaja maksaa oman osuutensa suuruisen kulun kuukausittain. Kimppahevonen tarjoaa myös ympärilleen oman yhteisön, joka elää jokaisessa hevosen hetkessä mukana. Muista kimppalaisista saa tukea hevosen kohdatessa vaikeuksia ja menestyksen hetkellä jaettu ilo on moninkertainen.

Callela Xania seisoo pihalla
Callela Xania

Ensimmäisenä esittelyssä on Jyrki Filatoffin valmennustallissa asuva 2-vuotias tamma Callela Xania. Kimpanvetäjänä toimii Miisa Pulkkanen. Tamma myydään 5 ja 10 prosentin osuuksissa. 5 prosentin osuus maksaa 300 euroa ja silloin kuukausimaksu on 50 euroa. 10 prosentin osuus maksaa 600 euroa ja kuukausimaksuksi muodostuu 100 euroa.

Lue lisää Callela Xaniasta kimppahevosten sivulta. Samalle sivulle julkaistaan myös seuraavien viikkojen myytävät kimppahevoset.

 

Yksi hevosvoima – monta ilonaihetta