Hyppää sisältöön

St Michel –viikonloppu lähestyy – kiinnitä katseet seuraaviin asioihin

Evartti, ohjissaan Santtu Raitala, voitti vuoden 2020 Suurmestaruuden rataennätysajalla 19,4a. Kuva:Hippos/Juho Hämäläinen

Kotimaisen ravivuoden suurimpiin viikonloppuihin lukeutuvat St Michel –ravit ajetaan 17.-18. heinäkuuta Mikkelissä. Kaksipäiväiset ravit pitävät sisällään upeita hevosia taustajoukkoineen. Hippos listasi muutamia seikkoja, joihin viikonlopun aikana kannattaa erityisesti keskittyä.

Face Time Bourbon

St Michel –ajon ja koko viikonlopun puhutuin tähti on ranskalaisori Face Time Bourbon. Hevonen on monien papereissa maailman paras ravuri, ja pelkästään hevosen esiintyminen on Suomessa hyvin ainutlaatuinen tapahtuma. Vuonna 2019 nelivuotias Face Time Bourbon voitti Suomessa ajetun nelivuotiaiden lämminveriravureiden Euroopan mestaruuden UET Grand Prix’n, mutta vajaan kahden vuoden aikana ori on juossut itsensä maailman huipulle.

Kuusivuotias ori on startannut urallaan vain 37 kertaa, eikä hevonen ole startannut kotimaansa ja Suomen lisäksi muualla kuin Italiassa. Hevosen suurimpiin meriitteihin lukeutuvat Euroopan suurimman ravikilpailun Prix d’Ameriquen voitot vuosina 2020 sekä 2021.

Ennätykset uusiksi

Face Time Bourbonin edellinen startti Pariisin Vincennesin raviradalla päättyi kesäkuussa maailmanennätyslukemiin 09,1a. Tuolloin kilpailtava matka oli 2100 metriä. Mikkelissä kilpailumatka lyhenee puolella kilometrillä, joten edellytykset ennätyksellisiin lukemiin ovat jälleen olemassa. Mikkelin rataennätys 08,9a syntyi viime vuoden St Michel –ajossa suomalaisen Next Directionin toimesta.

Mikkelissä, kuten pitkälti koko Euroopassa, ravataan 1000 metrin radalla. Kilometrin ratojen absoluuttisena ME-tuloksena pidetään Sebastian K:n vuonna 2014 Yhdysvalloissa syntynyttä ennätystä 07,7. Mailin radoilla ME-tulos 07,6 taas on Homicide Hunterin nimissä, ja sekin on Yhdysvalloissa juostu.

Euroopan ennätys 08,2 on Ringostarr Trebin nimissä. Aika syntyi Ruotsissa vuoden 2017 Hugo Åbergs Memorialissa.

Mikkelin legendaarisin ME-tulos syntyi vuonna 2002, kun Varenne voitti St Michel –ajon aikaan 09,3a. Kilpailun edellisen ME-tuloksen juoksi vuonna 2009 Premiere Steed, jonka voittotulos 09,6a oli tammojen maailmanennätys.

Kylmäveristen rataennätys 19,4a syntyi viime vuonna Evartin voittettua Suurmestaruuden, ja ennätys on jälleen vaarassa lauantaina. Suomenhevosten absoluuttinen SE-tulos 18,6a on Vitter nimissä.

Maailmanennätysten lisäksi katseet kannattaa kääntää myös koko viikonlopun tulostasoon. Viime vuonna St Michel –viikonlopun aikana omaa ennätystään paransi yli 100 hevosta. Viikonlopun ensimmäiset lähdöt antavat varmasti ennusmerkit sille, millaisia vauhteja päälähdöissä on luvassa.

Esimerikiksi lauantain neljännessä lähdössä vauhti voi olla kohdallaan. Avoimeen 1609 metrin ryhmäajoon osallistuvat mm. kokenut suurkilpailukilpailija Le Gros Bill sekä Kaustisen Festivaali-ajon voittanut Tito C.A.

Yksi ennakkoon erityisen mielenkiintoinen lähtö on myös sunnuntaina ajettava nelivuotiaiden lämminveriravureiden Eugen Pylvänäisen Muistoajo. Viime vuonna lähdön voitti supertamma Mascate Match ikäluokkansa tammojen SE-tuloksella 10,0a. Kotimaiset tammat nousevat lähdössä varmasti jälleen suureen asemaan, kun An-Dorra sekä Magical Princess kohtaavat toisena.

Kuninkuusravien viimeiset näytön paikat

St Michel –viikonloppuna Mikkelissä juoksee usea Kuninkuusravien pääkilpailuihin mielivä hevonen. Kuningatar- ja kuninkuuskilpailun hevoset valitaan Seinäjoella keskiviikkona 21. heinäkuuta, ja Mikkelin vauhtiviikonloppu on ollut perinteisesti viimeisiä näytön paikkoja.

Lauantaina ajettavassa kylmäveristen Suurmestaruudessa starttaa liuta tuttuja kuninkuuskilpailijoita, ja 1609 metrin kilpailu onkin tarjonnut loistavan katsauksen siihen, mistä löytyy tällä hetkellä kotimaan nopein suomenhevonen. Suurmestaruuden viime vuonna voittanut Evartti voitti kesän lopuksi ravikuninkuuden.

Yksi lähdön suurimmista suosikeista on H.V. Tuuri, joka kellotti toukokuussa Tukholmassa ajan 18,6aly, joka on yksi suomenhevosravureiden nopeimmista kellotuksista.

Suomenhevostammat kohtaavat toisensa sunnuntain perinteisessä St Michel Tammatähdessä. Menestys Mikkelissä voi sinetöidä himoitun paikan kuningatarkilpailuun.

Molemmat ravipäivät starttaavat kello 12.00 ponilähtöjen merkeissä. Ravit ovat nähtävissä suorana Veikkauksen TotoTV:n sekä antennikanava MT26:n kautta. Lisäksi maksulliset kaapelikanavat sekä Ruutu+ ja CMore -palvelut näyttävät viikonlopun ravit suorana.

St Michel –ajo 2021, lähtölista, 18.7.2021

  1. Vitruvio / Alessandro Gocciadoro
  2. Evaluate / Santtu Raitala
  3. Seismic Wave / Hannu Torvinen
  4. Next Direction / Iikka Nurmonen
  5. Billie de Montfort / Gabriele Gelormini
  6. Run For Royalty / Pekka Korpi
  7. Face Time Bourbon / Eric Raffin
  8. Grainfield Aiden / Hannu Korpi

Suurmestaruus 17.7.2021, lähtölista

Lue myös:

St Michel –ajon lähtöradat selvillä – Face Time Bourbon matkaan radalta seitsemän 12.7.2021

Maailman parasta ravihevosta odotetaan Mikkelin ennätysradalle – ”Päätettiin laittaa homma isolle” 7.7.2021

St Michel –ajossa viime vuonna häikäissyt Next Direction on valmis kohtaamaan maailman parhaan – ”On syytä odottaa, että se tekee hyvän suorituksen” 15.7.2021