Hyppää sisältöön

Ravihevosten Kriterium-kilpailut ovat kasvattajien sekä omistajien juhlaa – ”Eihän näitä elämyksiä voi rahalla ostaa”

Everlasting Boogie yllätti Kriterium-karsinnoissa monet, mukaan lukien hevosen kasvattajat. Häijään Oriasemalla on kasvatti myös suomenhevosten finaalissa, kun Dalton Buugi starttaa lähtöön loistoasetelmista. Kuva: Juho Hämäläinen

Suomenhevosten sekä lämminveristen ravihevosten Kriterium-finaalit järjestetään 1. lokakuuta Tampereen Teivon raviradalla. Kyseessä on nuorten ravihevosten yksi vuoden odotetuimmista lähdöistä. Monelle hevosten kasvattajalle ja omistajalle kyseessä on yksi elämän suurimmista ravilähdöistä.

Kriterium-lähdöt ovat nelivuotiaiden suomenhevosten ja kolmivuotiaiden lämminveristen vuoden suurin kilpailu.

Pelkästään 20. syyskuuta kilpaillut karsintalähdöt olivat jännitysnäytelmiä, kun lämminveriset karsivat finaaliin kuudesta ja suomenhevoset kahdesta karsintalähdöstä.

Poikkeuksellisen tempun karsinnoissa teki Häijään Oriasema, jonka kasvattamista hevosista Dalton Buugi ylsi finaaliin suomenhevosten puolella ja Everlasting Boogie taas lämminveristen puolella.

”Meillehän on ihan voitto, että päästään kahdella hevosella finaaleihin. Dalttonia osattiin oman karsintansa kuuden joukkoon odottaa, mutta Everlasting yllätti ihan kaikki, meidät kasvattajat mukaan lukien”, Häijään Oriasemaa yhdessä Kati Ruususen kanssa pyörittävä Laura Lindroos tunnelmoi.

Häijään Oriaseman ensimmäinen kasvatti syntyi vuonna 2015. Kasvatteja on tällä hetkellä yhdeksän, ja joukkoon kuuluu mm. lämminveristen Derbyn tuore voittaja Dusktodawn Boogie. Jälki on ollut siis poikkeuksellisen hienoa.

Lindroos itse on kasvattanut lukuisia hevosia ennen Häijään Oriaseman kasvatustoimintaa, mutta viimeaikainen menestys on monella tapaa yllättänyt pitkän linjan hevostoimijan.

”Onhan meillä mennyt ihan ylihyvin oriaseman osalta kasvatustoiminta. Oma kasvatustoiminta oli aikoinaan hyvin erilaista, kun keskityin suomenhevosiin, joista oli osa myös ratsuja. Oriit valittiin tuolloin enemmänkin niin, että ne edustivat hieman erilaisempia isälinjoja.”

”Häijään hevosista taas kaikki, joita kasvatetaan, menevät myyntiin”, Lindroos kertoo.

Kriteriumin merkitys kasvattajalle on suuri. Hevosen starttaaminen kilpailun karsinnassa, saati finaalissa, vaatii monen taustahenkilön työpanoksen.

”Kun hevosten kanssa tekee päivittäin raskasta työtä, ja mukaan mahtuu aina myös pettymyksiä, vaikka tekisi kaikkensa, niin hevosten päätyminen jo karsintoihin tarkoittaa sitä, että moni asia on mennyt nappiin. Onhan se uskomatonta, että näin hyvin on mennyt. Ei voi olla kuin tyytyväinen”, Lindroos myhäilee, ja suuntaa kiitoksensa hevosten nykyisille taustajoukoille.

Yuvarajahin omistajat saapuvat kannustamaan ”Örjania” myös lauantain finaaliin. Kuva: Juho Hämäläinen

Kimppaomistajien unohtumaton päivä

Omistajat elävät täysillä hevostensa mukana kaviouran tapahtumien aikana ja sen ulkopuolella. Kriterium-finaalien hevosten taustajoukoista löytyy lukuisia suurkilpailuja jännittäneitä omistajakonkareita, mutta usealle Kriterium-lauantai on myös täysin poikkeuksellinen juhlapäivä, kun oma hevonen starttaa yhteen vuoden seuratuimmista ravilähdöistä.

Suosiotaan kasvattava omistamisen muoto, kimppaomistajuus, tuo raviradoille monesti suuria omistajaryhmiä, jotka kannustavat omaa hevostaan viimeisille metreille asti.

Yksi lauantain kimppahevosista on lämminveristen Kriterium-karsinnan voittanut Yuvarajah, jonka takaa löytyy suuri omistajajoukko.

”Hevosen omistajuus on jaettu 50 osuuteen, joten meissä riittää kyllä kannustajia. Suurin osa kimppalaisista näyttää olevan tulossa paikalle lauantaina, joten kannustuksesta menestys ei ainakaan jää kiinni”,  kimpanvetäjä ja Teivon raviradalla työskentelevä Viena Kauppi kertoo.

Suuren kimpan tuoma kannustus ei jäänyt Teivon karsintojen koleassa tiistai-illassa kuulematta. ”Örjan” ei ollut karsintalähtönsä suurimpia ennakkosuosikkeja, joten voitto yllätti siinäkin mielessä positiivisesti.

”Meille kaikille taisi olla yllätys, että hevonen voitti karsintalähtönsä ja ylipäänsä pääsi finaaliin, joten todella innoissaan ollaan ja lauantaita odotetaan kuumeisesti.”

Raviurheilua etäämmältä seuraaville unettomat yöt ja jännitys ennen oman hevosen starttia voi tuntua kummalliselta, mutta hevoset tuntuvat herättävän tunteita, joita ei muualta saa.

”Yksi ”Örjanin” omistajista sanoi karsintalähdön jälkeen, että eihän näitä elämyksiä voi rahalla ostaa. Minusta se oli aika hienosti sanottu. Hevoskimpat tuovat jännitystä ja sisältöä elämään, jota ei todellakaan kaupasta saa”, Kauppi kertoo.

Kimppa tuo oman hevosen omistamisen myös käytännössä monelle mahdolliseksi.

”Kimpassa myös kilpahevosen suuret kulut eivät nouse liian korkeiksi ja onnistumiset sekä pettymykset voi jakaa kimppalaisten kanssa.”

Suomenhevosten Kriterium-finalistit

Lämminveristen Kriterium-finalistit