Hyppää sisältöön

Esittelyssä suomenhevosten Kriterium 2022

Dalton Buugi. Kuva: Ida Laine

Dalton Buugi

Kasvattaja: Häijään Oriasema Oy
Omistaja: Jukka Kauppinen
Valmentaja: Jukka Kauppinen
Hoitaja: Tarja Kauppinen
Ohjastaja: Jukka Kauppinen

Jukka Kauppisen valmentama Dalton Buugi oli suomenhevosten karsintojen suurimpia yllättäjiä, kun hevonen oli Lipassin jälkeen omassa karsinnassaan toinen. Esitys oli mainio, sillä ori juoksi valtaosan matkasta toista rataa ilman vetoapua. Vajaat 10 000 euroa urallaan tienannut ori kokeili siipiään ikäluokan parhaiden seurassa edellisen kerran Forssan Pikkuprinssissä, ollen aivan asiallinen viides. Uran toistaiseksi ainoa voitto on peräisin Teivosta helmikuulta. Ennätystuloksensa 28,2 Dalton Buugi pinkoi kesäkuussa Vermossa.

Hentun Liisa. Kuva: Juho Hämäläinen

Hentun Liisa

Kasvattaja: Antti Ripatti
Omistaja: Kanala Elsa & Okkolin Teemu & Sarkama Toni
Valmentaja: Teemu Okkolin
Hoitaja: Oona Halme
Ohjastaja: Teemu Okkolin

Hurjaluokkainen Hentun Liisa esitteli kykyjään jo kolmivuotiaana, kun se voitti kaikki viisi kilpailuaan. Varsakunkun finaalista tamma tienasi peräti 22 000 euroa. Voittokulku on jatkunut myös tällä kaudella, paria laukan vesittämää starttia lukuun ottamatta. Kaustisen Pikkupelimannissa tamma laukkaili hylkyyn ja Jokimaan Oulu Express -karsinnassa laukka yllätti hieman ennen maalia kärkipaikalta. Kriteriumin finaaliin Hentun Liisa lähtee kahden voiton putkessa. Täysosumat tulivat suomenhevosten Missikisasta ja Kriterium-karsinnasta.

Lipassi. Kuva: Juho Hämäläinen

Lipassi

Kasvattaja: Esko Härkälä
Omistaja: Heikki &  Riitta Hoffren
Valmentaja: Heikki Hoffren
Hoitaja: Heikki Hoffren
Ohjastaja: Heikki Hoffren

Heikki Hoffrenin suojatti aloitti uransa jo kolmivuotiaana, voittaen kaikki kolme kisaa. Nelivuotiskauden alku oli oriille hankala. Kauden avauksessa ravi katosi loppusuoralla ja kolmossija vaihtui hylkyyn. Kesäkuussa Jyväskylässä Lipassi polki koko matkan ravia ja voitti, mutta SHKL Cupin finaalissa arvokas kakkossija paloi lopun laukkaan. Laukka yllätti myös Pikkuprinssissä. Viimeisimmissä kisoissaan Lipassi on tehnyt hurjaa jälkeä. Oulu Expressistä irtosi karsinta- ja finaalivoitto, kärkisija oli tuloksena myös Kriterium-karsinnasta.

Rekilammen Sauli. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen

Rekilammen Sauli

Kasvattaja: Miia & Niko Varis
Omistaja: Talli Salaseura
Valmentaja: Seppo Suuronen
Hoitaja: Kaisa Tamminen
Ohjastaja: Henri Bollström

Toukokuussa uransa laukkastartilla aloittanut Rekilammen Sauli on sittemmin keskittynyt oleelliseen ja jälki on ollut tasaisen laadukasta. Heinäkuussa ori avasi voittotilinsä Suonenjoella ja jatkoi elokuussa kultakannassa Mikkelin Nuorten Sarjassa. Jokimaan Oulu Express -karsinnassa Seppo Suurosen suojatti oli kolmas. Kolmossija irtosi myös finaalista, Lipassin ja Wertin takana. Kriteriumin karsinnassa ori oli jälleen kolmas, Hentun Liisan ja Huisi Hipun jälkeen. Rekilammen Saulin isä Boker muistetaan Kriterium-kakkosena vuodelta 2007.

Topin Muisto. Kuva: Teemu Kangas

Topin Muisto

Kasvattaja: Topi Piikkilä
Omistaja: Team Märkälärvit
Valmentaja: Teemu Okkolin
Hoitaja: Emmi Kivelä
Ohjastaja: Juha Utala

Teemu Okkolinin valmentamalla Topin Muistolla oli rahakas kesä, sillä ori voitti kesäkuussa SHKL Cup -finaalin ja heinäkuussa Pikkupelimannin sekä Pikkuprinssin. Kolmesta kisasta kertyi tienestejä 39 000 euroa. Voittokulku katkesi Oulu Express -karsinnassa, kun Topin Muisto laukkasi maalisuoralla kärkipaikalta kesken voittokamppailun. Kriterium-karsinnassa ori meni koko matkan ravia ja kuittasi nelossijan myötä finaalipaikan. Topin Muiston emä Topin Musta muistetaan laadukkaana kilpatammana, joka tienasi urallaan lähes 100 000 euroa.

Landen Iita. Kuva: Juho Hämäläinen

Landen Iita

Kasvattaja: Jani Suonperä
Omistaja: Jarkko Koppeli & Anne Toivola-Mäkinen & Antti Tupamäki
Valmentaja: Antti Tupamäki
Hoitaja: Jarkko Koppeli
Ohjastaja: Antti Tupamäki

Landen Iita selvitti tiensä Kriteriumin finaaliin paikkamalla hienosti lähtölaukkansa ja kirimällä neljänneksi. Antti Tupamäen suojatti esiintyi edukseen jo kolmivuotiaana, tienaten seitsemässä kilpailussa yhteensä reilut 15 000 euroa palkintorahoja. Suurin jättipotti jysähti lokakuussa Varsakunkun finaalissa, tuolloin Landen Iita oli toinen Hentun Liisan jälkeen. Tänä vuonna Landen Iita on tienannut reilut 8 000 euroa. Uran toistaiseksi ainoa voitto on peräisin Seinäjoen Tammasarjasta. Oulu Expressissä ja Pikkuprinsessassa tamma oli viides.

Kojolan Costi. Kuva: Juho Hämäläinen

Kojolan Costi

Kasvattaja: VK-Talli
Omistaja:VK-Talli
Valmentaja: Vesa Vuorenmaa
Hoitaja: Henna Vuorenmaa
Ohjastaja: Ari Moilanen

Vesa Vuorenmaan valmentama Kojolan Costi rikkoi Kriterium-karsinnassa tähtirajan ja riitti tuolloin ennätystuloksellaan kuudenneksi. Oulu Express -karsinnassa elokuussa Kojolan Costi laukkaili hylkyyn ja menetti mahdollisuutensa finaalipaikkaan. Forssan Kuninkuusraveissa ajetussa Pikkuprinssissä ori oli hienosti kolmas, häviten vain Topin Muistolle ja Ypäjä Pormestarille. Pikkupelimannissa ori laukkasi maalisuoralla kärkiryhmästä, hyppyyn paloi hyvä sijoitus. Oriin uran toistaiseksi ainoa voitto on peräisin Härmän juhannusraveista.

N.P. Onni. Kuva: Juho Hämäläinen

N.P. Onni

Kasvattaja: Anneli & Raimo Nevalainen
Omistaja: Pasi Hara
Valmentaja: Pasi Hara
Hoitaja: Satu Hara
Ohjastaja: Tuomo Ojanperä

Pasi Haran treenaaman N.P. Onnin alku-ura on ollut laukkojen sävyttämä, mutta myös menestystä on tullut. Toukokuun Kriterium-kokeessa N.P. Onni selätti kovia nimiä Wertin ja Topin Muiston johdolla. Myös elokuun lopulla ruuna ravasi Teivossa Kriterium-kokeen voittoon. Kriterium-karsinnassa maalisuoran laukka oli viedä haaveet finaalipaikasta, mutta ruuna löysi ravisävelen ajoissa ja ehti vielä kuudenneksi. N.P. Onni on urallaan mennyt vain kolmesti koko matkan ravia, tuloksena näistä kisoista on kaksi voittoa ja yksi kolmossija.

Huisi Hippu. Kuva: Juho Hämäläinen

Huisi Hippu

Kasvattaja: Team Jovive
Omistaja: Sinituulia Kivipato
Valmentaja: Karoliina Mustamo
Hoitaja: Juliaana Mustamo
Ohjastaja: Kim Åkerlund

Kolmivuotiaana kahdella totosijalla aloittanut Huisi Hippu ravasi uransa avausvoiton kuluvan vuoden huhtikuussa Teivon SHKL Cup -karsinnassa. Killerillä ajetussa finaalissa Huisi Hippu pinkoi tähtituloksen ja sijoittui komeasti neljänneksi, vain Topin Muistolle, Wertille ja Ilon Viestille häviten. Forssan Kuninkuusravien Pikkuprinsessa oli Hentun Liisan näytöstä, mutta Huisi Hippu kuittasi sen takana arvokkaat kakkosrahat hyvän esityksen päätteeksi. Kriterium-karsinnassa Karoliina Mustamon valmennettava oli ennätystuloksellaan toinen.

Huikero. Kuva: Juho Hämäläinen

Huikero

Kasvattaja: Anu Suutari
Omistaja: Anu Suutari
Valmentaja: Jani Ruotsalainen
Hoitaja: Anu Suutari
Ohjastaja: Jani Ruotsalainen

Viime kaudella vain kerran kilpaillut Huikero aloitti vasta kuluvan vuoden huhtikuussa säännöllisen kilpailemisen. Nelivuotiskausi alkoi komeasti kolmella voitolla. Kesäkuussa Huikero oli Jyväskylässä SHKL Cupin finaalissa viides ja pinkoi samalla itsensä tähtijuoksijaksi. Oulu Express -finaaliin Figaron poika selviytyi karsintakakkosena, Lipassin voittamassa finaalissa Huikero riitti ennätystuloksellaan neljänneksi. Kriterium-karsinnassa Jani Ruotsalaisen valmennettava nipisti jälleen kymmenyksiä ennätyksestään ja oli hyvä kolmas.

Harjan Coria. Kuva: Juho Hämäläinen

Harjan Coria

Kasvattaja: Maria & Mikko Lehto
Omistaja: Ilkka Jahnsson
Valmentaja: Ilkka Jahnsson
Hoitaja: Armi Jahnsson
Ohjastaja: Pertti Ketola

Kolmivuotiaana Seinäjoella voitokkaasti uransa startannut Harjan Coria saapuu Kriterium-finaaliin Ilkka Jahnssonin valmennustallista. Kuluvalla kaudella Harjan Coria on kilpaillut yhdeksän kertaa ja esiintynyt mukavan nousujohteisesti. Heinäkuun lopulla tamma oli Hentun Liisan ja Huisi Hipun jälkeen kolmas Pikkuprinsessassa Forssan Kuninkuusraveissa, ennätystuloksellaan 28,8. Kriterium-karsintaan Harjan Coria suoritti viimeistelyt suomenhevosten Missikisassa, jossa tamma venyi kakkoseksi. Kriterium-karsinnassa Harjan Coria oli viides.

Landen Iita. Kuva: Juho Hämäläinen
Laurilan Jokeri. Kuva: Juho Hämäläinen

Laurilan Jokeri

Kasvattaja: Juha-Pekka & Katriina Saarinen
Omistaja: Helinä-Talli
Valmentaja: Petri Fredin
Hoitaja: Anne Fredin
Ohjastaja: Kari Venäläinen

Petri Fredinin laittelema H.V. Tuurin poika Laurilan Jokeri avasi uransa jo kolmivuotiaana, mutta on kilpaillut säännöllisemmin vasta tällä kaudella. Nelivuotiskausi käynnistyi huhtikuussa Kuopiossa SHKL Cupin karsinnan kakkossijalla. Finaalista ori joutui jäämään pois. Kesän ja osin alkusyksynkin kisoissa laukat sotkivat merkittävästi menoa. Kriteriumin karsinnassa ravi kuitenkin maistui ja Laurilan Jokeri kolkutteli tähtirajaa, noteeraamalla tuloksen 30,1. Viidennen sijan myötä portit aukesivat myös rahakkaaseen finaaliin.

Tekstit: Harri Haavisto