Hyppää sisältöön

Omistajansa silmäterä Stonecapes Queila on yksi Killerin Eliitin tammatähdistä – ”Se on kaikin tavoin mieletön hevonen”

Stonecapes Queila on tuonut omistajalleen unohtumattomia hetkiä. Kuvassa huipputamma lämmittelee huhtikuussa ajettuun Seinäjoki Raceen. Kuva:Hippos/Juho Hämäläinen

Hevoset tuovat ainutkertaisia elämyksiä pitkään ravihevosten kasvattajana sekä omistajana toimineelle Susanna Packalénille. Kesäkuun kohokohtiin omistajarintamalla lukeutuu tammatähti Stonecapes Queilan esiintyminen perinteisessä Killerin Eliitti -suurkilpailussa.

Vuodesta 1975 lähtien järjestetty Killerin Eliitti tunnetaan vauhdikkaana suurkilpailuna ja nopeita kilpailijoita nähdään lähtöauton takana myös tänä vuonna.

20 000 euron ykköspalkinnosta kilpailevat mm. tammatähdet Willow Pride sekä Stonecapes Queila. Oriiden ja ruunien puolelta vauhdissa nähdään tutut kilpailijat kuten Hotshot Luca, Le Gros Bill sekä Grainfield Aiden.

Ravipäivä on juhlapäivä erityisesti ravihevosten omistajille ja lauantaina jännitystä piisaa varsinkin Stonecapes Queilan omistajalla Susanna Packalénilla.

”Kova lähtö tuli Eliittiin ja vielä kun siellä on open stretch (maalisuoran ylimääräinen sisäkaista), niin tosi jännä kisa nähdään”, Packalén kertoo.

Stonecapes Queila on nostanut itsensä Suomen kärkilämminveritammojen joukkoon, ja kulunut kausi on lähtenyt käyntiin positiivissa merkeissä.

Kauden yhdeksästä startista neljä on päätynyt voittoon, ja kesäkuun alussa Vermossa juostu kilpailu toimi oivana valmisteluna ennen kesän kovia koitoksia.

Vaikka lauantaina vastassa on Suomen ykköskilpailijoita, luottaa omistaja omaansa.

”Aina sen kanssa on hyvät fiilikset. Se suorittaa hyvin, kunhan hevosella on kaikki kunnossa. Marginaalit näissä lähdöissä ovat pienet, että kaiken tulee olla kunnossa”, Packalén pohtii Queilan mahdollisuuksia huippulähdössä.

Stonecapes Queilan kasvatuksesta ovat vastanneet Maini ja Saku Mikkola, mutta Packalén on vuosien varrella tunnettu myös laajasta panostuksestaan hevoskasvatukseen. Kiikku’s- ja Kiikun -hevoset ovat niittäneet kotimaassa laajalti menestystä.

Lukuisien ravihevosten omistajalle oman hevosen esiintyminen kaviourille tuo mukanaan ainutlaatuisia tunteita, oli kyseessä oman kasvatuksen tulos tai ei.

Huipputammansa kohdalla omistaja ei säästele kehuja.

”Sitä ei voi kuin kunnioittaa. Se on kaikin tavoin mieletön hevonen. Millainen tuuri, että tämmöinen hevonen on sattunut kohdalle. Onhan se uskomaton tunne kun se kilpailee.”

Packalénin kohdalla hevoset ovat täyttäneet elämän perusteellisesti, vaikka nykyään käytännön tekemisessä ohjat ovat vahvasti tytär Christan käsissä.

Syitä vuosien hevosenomistamiseen hollolalaisen ei tarvitse miettiä pitkään.

”Se on henkilökohtaisesti niin iso juttu, kun katsoo oman hevosen lähtöä. Se on koko vuorokauden kohokohta ja sitä odottavat myös ympärillä olevat ihmiset. En pääse semmoiseen tunnetilaan mitään muuta kautta”, Packalén kuvailee.

”Jännittäminen ja odottaminen on myös aivan oma juttunsa. Tuota Killerin Eliittiä, ja sitä miten se menee, odotan kovasti. Teen omia arvioita hevosen mahdollisuuksista ja niiden odotusten yläpuolelle yltäminen on pelkkää plussaa. Sitten lähdön jälkeen pitää ottaa 10-15 minuuttia ja miettiä mitä tuli todistettua.”

Killerin Eliitti –ravit käynnistyvät lauantaina kello 13.00. Päivän aikana ajetaan mm. SHKL-cupin finaali (klo 14.35), Killerin Kimara (klo 15.40) sekä Killerin Eliitti (16.20). Raveja voit seurata tuttuun tapaan Veikkauksen TotoTV:n ja MT26-kanavan sekä maksullisten Ruutu+ ja CMore –palveluiden.

Killerin Eliitti -raveja pääsee todistamaan myös paikan päälle, lue lisää tarkemmin raviradan verkkosivuilta!

Yksi hevosvoiman, monta ilonaihetta – tutustu Hippoksen omistajuuskampanjaan!

Killerin Eliitti 2021, lähtölista

  1. Willow Pride/Ari Moilanen
  2. Walther på G./Iikka Nurmonen
  3. Stonecapes Queila/Hannu Torvinen
  4. Ubertino Grif/Jukka Torvinen
  5. Staro Miami/Mika Forss (Jää pois)
  6. J.H.Mannerheim/Tommi Kylliäinen
  7. Hotshot Luca/Kari Venäläinen
  8. Global Withdrawl/Santtu Raitala
  9. Grainfield Aiden/Esa Holopainen
  10. Le Gros Bill/Antti Teivainen