Salamakyparat_2018_hippos_fi_salamakyparat

Salamakypärät 2019


Salamakypärät on nuorille ohjastajille suunnattu kilpailusarja, jossa kilpaillaan 12 osalähtöä vuoden 2019 aikana. Kilpailuun valitaan 12 ohjastajaa, jotka osallistuvat lähtöjen lisäksi raviurheilun ammattilaisuutta tukevaan koulutuskokonaisuuteen.



Sinustako Salamakypärä 2019? Hae mukaan 15.2. mennessä!

 

Vuonna 1990 tai myöhemmin syntynyt kokelaslisenssi E:n omaava ohjastaja tai juniorilisenssi J:n omaava nuori ohjastaja, Salamakypärät 2019 tarjoaa sinulle mahdollisuuden edetä urallasi kohti ammattilaisuutta!

 

Salamakypärät-kauden aikana pääset mukaan ohjastajakilpailuun, jonka osalähtöjä nähdään muun muassa St Michel -raveissa, Suur-Hollola-raveissa sekä maan pääradan Vermon tapahtumissa. Lisäksi pääset osallistumaan raviurheilun ammattilaisuutta tukevaan koulutuskokonaisuuteen.

 

Kandidaateilta odotamme nuorta ja positiivista intoa, näyttämisen halua sekä aktiivista pyrkimistä eteenpäin uralla kohti raviurheilun ammattilaisuutta. Valinnoissa painotetaan menestystä ohjastajana aikaisemmalla uralla.

 

Hakijan tulee olla ajanut urallaan vähintään 10 ravilähtöä. Salamakypärät 2019 -kilpailuun valitaan mukaan 12 ohjastajaa. Valinnassa etusijalla ovat kokelaslisenssin haltijat.

 

Kokelaslisenssin haltija, liitä hakemukseesi mukaan myös työnantajasi vapaamuotoinen kirjallinen suositus. Juniorilisenssin haltija, liitä hakemukseen vapaamuotoinen kirjallinen suositus raviosaamisesi tuntevalta raviurheilijalta. Mukaan valitut ohjastajat ovat velvoitettuja osallistumaan Salamakypärät-markkinointiin sekä kilpailusarjaan kuuluviin koulutuksiin.

 

Kilpailun toteuttavat yhteistyössä Suomen Hippos ry, Suomen Ravivalmentajat ja mukana olevat raviradat. Kilpailusarja alkaa huhtikuussa.

 

Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset 15.2.2019 mennessä sähköpostiosoitteeseen hanna.narhinen@hippos.fi

 

Liitä hakemukseesi vapaamuotoinen kirjallinen suositus, suosittelijat ja heidän yhteystietonsa.

 

Alustava kilpailukalenteri 2019

keskiviikko 10.4.                        Vermo

keskiviikko 8.5.                           Vermo

keskiviikko 5.6.                           Vermo

Juhannus                                    Härmä, Nordic King

lauantai 29.6.                              Lahti, Suur-Hollola

lauantai 6.7.                                Kaustinen, Festivaali-ravit

sunnuntai 21.7.                          Mikkeli, St Michel

keskiviikko 7.8.                           Vermo

keskiviikko 4.9.                           Vermo

perjantai 11.10.                          Vermo, EM-ravit

keskiviikko 6.11.                         Vermo

lauantai 30.11.                            Turku, finaali


Lisätietoja:

Hanna Närhinen
Markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori

Suomen Hippos
hanna.narhinen@hippos.fi

040 621 44 24






 

Salamakypärät SOMESSA


Facebookissa



yhteistyössä

Suomen Ravivalmentajat ry
Suomen Hippos ry
Vermon Ravirata
Lahden Ravirata
Powerparkin Ravirata
Mikkelin Ravirata
Turun Ravirata


Tulosta sivu