Hyppää sisältöön

Uusi Eläinterveyssäännöstö voimaan 21.4. – muutoksia tietokantaan merkitsemiseen ja tarkennuksia pitopaikkakirjanpitoon

Tunnistusasiakirjojen myöntämiseen ja tietokantaan merkitsemiseen liittyvät laskut tulevat jatkossa Ruokavirastolta. Kantakirjaan merkitsemiseen, omistajarekisteriin ja jalostus- ja ravikilpailutoimintaan liittyvät maksut laskuttaa edelleen Hippos. Hevosten pitopaikkaan liittyvä ilmoitusvelvollisuus laajenee ja tarkentuu.

 

Uusi EU:n eläinterveyssäännöstö tulee voimaan 21.4.2021. Kyseisen lainsäädännön mukaisesti hevosten tunnistusasiakirjoista ja tietokantaan merkitsemisestä vastaa Ruokavirasto. Suomen Hippos jatkaa Ruokaviraston valtuuttamana rekisteröintityön hoitamista käytännössä. Hevosen omistajalle muutos näkyy laskutuksessa, eli hevosten tunnistamiseen ja tietokantaan merkitsemiseen liittyvistä asioista lasku tulee jatkossa Ruokavirastolta.

Delegoidun rekisteröintityön (hevospassien myöntäminen, viranomaistietokantaan merkitseminen ja tietojen päivittäminen) lisäksi Suomen Hippos ylläpitää edelleen kantakirjaa 14 eri rodulle ja vastaa ravikilpailutoimintaan ja jalostustoimintaan liittyvien palveluiden laskutuksesta asiakkaille.

Hevosten käytännön tunnistamistehtävästä vastaavat edelleen hevosjalostusliittojen tunnistajat. Kaikki Suomessa syntyvät varsat tulee jatkossa merkitä Suomen maakoodillisella mikrosirulla riippumatta, mihin maahan hevoset rekisteröidään.

Täytäntöönpanoasetus, jolla säädetään tarkemmin hevosten tunnistamisesta ja tietokantaan merkitsemisestä on edelleen komissiossa valmistelussa ja tullee voimaan 1.7.2021, joten osa käytännön toimista tarkentuu tämän yhteydessä.

 

Hevosten pitopaikkakirjanpito tarkentuu

Uuden eläinterveyssäännöstön mukaan myös hevoseläinten pitopaikkaa koskevien tietojen ilmoittaminen tarkentuu. Ilmoitusvelvollisuus koskee yhdenkin hevoseläimen pitoa.

Ammattimainen tai muutoin laajamittainen hevosten pito (pääsääntöisesti kuusi tai enemmän yli 1-vuotiasta hevosta tai ponia) ilmoitetaan Aluehallintavirastoon, joka tallentaa tiedot Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin. Pienemmät tallit ilmoitetaan Ruokaviraston lomakkeilla kunnan maaseututoimeen. Jos olet epävarma, katsotaanko harjoittamasi hevoseläinten pito ammattimaiseksi tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvaksi eläinten pidoksi, vai onko kyse tavanomaisesta seura- ja harrastuseläinten pidosta, ota ennen ilmoituksen tekoa yhteyttä alueesi aluehallintoviraston läänineläinlääkäriin.

Eläinterveyssäännöstö velvoittaa hevosten pitopaikasta vastaavaa toimijaa pitämään kirjaa pitopaikkaan saapuvista, siellä syntyneistä tai kuolleista ja sieltä lähtevistä eläimistä. Kirjanpidosta on käytävä ilmi pitopaikassa olevien hevoseläinten lukumäärä ja tunnistetiedot. Kirjanpitoon merkitään kunkin pitopaikassa olevan hevoseläimen osalta:

  • eläimen yksilöllinen koodi (tunnistusnumero, UELN-numero)
  • eläimen tunnistimen eli mikrosirun numero
  • toisesta pitopaikasta tulevien eläinten osalta lähtöpitopaikan pitopaikkatunnus (pitopaikan rekisterinumero) ja siirron päivämäärä
  • toiseen pitopaikkaan siirrettävien eläinten osalta määränpäänä olevan pitopaikan pitopaikkatunnus (pitopaikan rekisterinumero) ja siirron päivämäärä
  • pitopaikassa syntyvien eläinten osalta syntymäpäivämäärä ja em. tunnistetiedot
  • pitopaikassa kuolleiden tai lopetettujen eläinten osalta kuolinpäivämäärä

Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa. Kirjanpito on säilytettävä eläinten pitopaikassa vähintään kolmen vuoden ajan ja esitettävä pyynnöstä viranomaiselle.

Lisätietoa Ruokaviraston sivuilta: Hevoseläimen pitäjän ja pitopaikan rekisteröinti – Ruokavirasto

sekä https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-merkinta-ja-rekisterointi/hevoselaimet/

 

 

Lisätietoja:

 

Sanna Varjus

ylitarkastaja, Eläinten hyvinvoinnin ja tunnistamisen yksikkö, Ruokavirasto

Mustialankatu 3, 00790 Helsinki

040 489 3355

sanna.varjus@ruokavirasto.fi

 

Minna Mäenpää

Jalostusjohtaja

020 760 5250

minna.maenpaa@hippos.fi

 

 

Lue lisää:

Eläinterveyssäännöstö (EU) 2016/429

Maa- ja metsätalousministeriön asetus hevoseläinten tunnistamisesta (222/2017)

https://www.hippos.fi/kasvatus/varsan-rekisterointi/passin-myontaminen/

https://www.hippos.fi/hevosen-omistaminen/hevosen-rekisterointi-ja-asiakirjat/