Hyppää sisältöön

Perinne elää – Työmestaruudesta mittelee tänä vuonna ennätysmäärä hevosia

Perinteet ovat vahvasti läsnä Työmestaruuskilpailuissa. Ensikertalaisten lisäksi mukana on myös kokeneita kävijöitä: niin myös Luomuksen Lahja ja Matti Makkonen. Kuva: Suomen Hippos

Suomenhevosten valtakunnallinen Työmestaruuskilpailu järjestetään tänä vuonna 23. heinäkuuta Joutsan raviradalla. Tapahtuma on avoin kaikille puhdasrotuisille suomenhevosille. Kilpailussa tullaan näkemään niin kokeneita ja meritoituneita Työmestaruus-kävijöitä kuin ilahduttava määrä ensikertalaisia.

Työmestaruuskilpailun tarkoituksena on hevoskulttuurin, perinteisten hevosmiestaitojen, suomenhevosen monikäyttöisyyden ja sen geneettisen vaihtelun edistäminen. Maan parhaat suomenhevoset ratkovat mestaruuden kilpailussa, jossa on kolme osaa: 1000 metrin juoksukoe, 500 metrin käyntikoe 500 kilon kuormalla sekä vetokoe, jossa vedetään rekeä hiekkaesteessä. Voittajalle on luvassa Työmestaruuden SM-tittelin lisäksi 2000 euron rahapalkinto.

Sääntöuudistus vuonna 2020 avasi kilpailun kaikille suomenhevosille, eli myös ruunille sekä jalostusarvostelemattomille tammoille ja oriille. Jo viime vuonna mukana nähtiin useampi kyvykäs ensikertalainen, ja näin on myös tänä vuonna: Työmestaruutta tavoittelee nyt ennätysmäärä osallistujia – yhteensä kolmetoista hevosta. Pitkästä aikaa mukana on myös kaksi oritta.

Osallistujista kokonaista kahdeksan on ensikertalaisia: Tyngän Tykki, Kukka Meeri, Einon Albert, Etutopeva, Miljan Mimmi, Kikan Sälli, Pikku-Hilma ja Pimpulan Vire. Ohjastajista viisi on naisia ja kuusi miehiä, kun sekä Mika Karttunen että Kauko Tuominen lähtevät kisaan kahdella hevosella.

Useita työmestareita ohjastaneen Tuomisen tammat kilpailussa ovat vuoden 2017 voittaja Tähden Piirros ja Pelitin, jonka emä Pelotin voitti mestaruuden vuonna 2008. Kisaa suvereenisti jo useamman vuoden hallinnut Kälviän tamma Luomutar jää tänä vuonna pois kilpailusta.

– Luomuttarella on ollut pientä hammasvaivaa, ei mitään vakavaa, mutta eläinlääkärin kanssa tehtiin päätös, että tänä vuonna jätetään kilpailu väliin. Hevosen ehdoilla mennään, kertoo omistaja Mikko Uusimäki.

Työmestaruus on ainutlaatuinen tapahtuma, jossa perinteet ovat läsnä monessa kerroksessa: suomenhevosen työkäytön kulttuuri, tavat, käytännöt ja esineistö valjaiden ja varusteiden muodossa ovat tänäkin päivänä elävää ja kehittyvää perintöä. Ihmisen ja hevosen yhteistyö puolestaan on ilmiönä ajaton, ja sen seuraaminen lähietäisyydeltä elämys myös katsojille.

Itse tapahtumallakin on jo pitkät perinteet: nykymuotoisena Työmestaruudesta on mitelty jo vuodesta 1984.

Tervetuloa mukaan! Tapahtumaa on mahdollisuus seurata suorana verkkolähetyksenä Suomen Hippoksen YouTube-kanavalla. Lähetys alkaa lauantaina 23.7. kello 8. Vetokoe alkaa noin kello 14.

www.hippos.fi/tyomestaruus

 

Suomenhevosten valtakunnallinen Työmestaruus 2022 -kilpailun osallistujat:

  1. Einon Albert – Heidi Myllysaari (juoksukoe Annika Räisänen)
  2. Etutopeva – Matti Pakarinen
  3. Kikan Sälli – Heini Kuukka
  4. Kukka Meeri – Pekka Vilkuna
  5. Luomuksen Lahja – Matti Makkonen
  6. Miljan Mimmi – Kirsi Kettunen
  7. Pelitin – Kauko Tuominen
  8. Pikku-Hilma – Petra Särkelä
  9. Piknen Lyyli – Mika Karttunen
  10. Pimpulan Vire – Seppo Kauppinen
  11. Tirre – Mika Karttunen
  12. Tyngän Tykki – Tiina Isotalus
  13. Tähden Piirros – Kauko Tuominen

Virallinen lähtöjärjestys arvotaan myöhemmin.

 

 

Lisätietoja:

Pasi Haapasaari, tapahtuman johtaja

Joutsan Hevosystäväinseura

0500 187 614

joutsanhys@gmail.com