Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallituksen kokoustiedote 3.11.2026 

Suomen Hippoksen hallituksen marraskuun kokouksessa hyväksyttiin ravikilpailusääntöjen muutokset ja valmisteltiin käsiteltäviä asioita loppukuun valtuuskunnan kokoukseen. Hallitus päätti valtuuskunnalle tehtävästä esityksestä raviratojen lisenssimallista. Kokouksen alussa hallitus sai katsauksen Teivon Ravikeskuksen tilanteeseen ja tulevaisuuden näkymiin.  

 

Ravikilpailusääntöihin muutoksia 1.1.2027 alkaen 

Hallitus hyväksyi sääntövaliokunnan esityksen mukaisesti 1.1.2027 voimaan tulevat muutokset ravikilpailusääntöihin sekä uudet kurinpitosäännöt, jotka tiedotetaan kokonaisuudessaan myöhemmin erikseen lisenssimääräysten ja rangaistusmääräysten muutosten kanssa.  

Hallitukselle tuotiin tiedoksi uudistettu toimintamalli lääkeainevalvonnasta. Se tulee olemaan osa ravikilpailusääntöjen liitteenä olevia lääkintämääräyksiä. Mahdollisia muita lääkintämääräysten muutoksia käsitellään pohjoismaisessa NEMAC (Nordic Equine Medication and Antidoping Commitee) -kokouksessa, minkä jälkeen tarvittavat muutokset viedään kotimaisiin määräyksiin. Muutoksista tiedotetaan erikseen niiden vahvistuttua.  

Huumetestaukset tullaan ottamaan ravikilpailutoiminnassa käyttöön alkuvuodesta 2027. Näytteenottoa voidaan tehdä satunnaisena tai kohdennettuna testauksena.  

 

Valtuuskunnan syyskokous 26.11. 

Valtuuskunnan syyskokous järjestetään Vermo Areenalla torstaina 26.11. klo 12 alkaen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa päätetään Kuninkuusravien järjestämisoikeudet vuosille 2029–2031, valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle vuosiksi 2027–2028. Lisäksi valitaan yksi jäsen hallitukseen vuodelle 2027.  

Valtuuskunnan kokouksessa kuullaan katsaus toimialan ajankohtaisiin asioihin sekä nuorisedustajan puheenvuoro.   

 

Esitys raviratojen lisenssimallista 

Hippoksen hallitus päätti viedä valtuuskunnalle keskusteluun ehdotuksen siirtymisestä raviratojen lisenssimalliin vuoden 2028 alussa. Tässä vaiheessa ehdotuksesta halutaan käydä laaja keskustelu ja päätökset asiassa tullaan tekemään kevään 2027 aikana. 

Esityksessä A-lisenssiratoja olisivat Vermo, Lahti, Teivo, Turku, Seinäjoki, Jyväskylä, Kuopio, Oulu sekä Kaakon radat yhdessä (Kouvola, Mikkeli, Lappeenranta), mikäli niiden yhteenliittymä toteutuu. B-lisenssiratoja olisivat Forssa, Joensuu, Pori, Kaustinen, Ylivieska, Tornio ja Rovaniemi. Nykyisten kesäratojen rooli säilyisi esityksessä entisellään.  

”Tavoite on, että kilpailutoimintaa on myös jatkossa tarjolla ympäri Suomen ammattilaisille ja harrastajille. Jotta tämä on mahdollista, rakenteita ja rahoituksen kohdentamista on pakko muuttaa. Nyt esitettävän muutoksen ensisijaisena tavoitteena on vahvistaa alan toimintaedellytyksiä tilanteessa, jossa raviratojen rahoitus on merkittävästi vähentynyt ja kilpailevien hevosten määrä on pienentynyt”, hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo taustoittaa. 

”Esitetyssä mallissa A-lisenssiradat vastaisivat ympärivuotisesta kilpailutoiminnasta. B-lisenssiradat tarjoaisivat alueellisia kilpailumahdollisuuksia ja tukisivat alueen A-rataa omalla toiminnallaan. A- ja B-lisenssiratojen vaatimukset tulevat olosuhteiden osalta olemaan erilaiset. A-kategoriaan on esityksessä luokiteltu ne radat, jotka tällä hetkellä pystyvät parhaiten vastaamaan laajasta kilpailutoiminnasta sekä talouden että toiminnan näkökulmasta”, Lehtisalo kertoo. 

 

Ajankohtaiset asiat 

Ajankohtaisissa asioissa hallitus sai katsauksen mm. suomenhevonen 120 juhlavuoden ja raviurheilun kattomarkkinoinnin tuleviin suunnitelmiin.   

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran kokoukseen ja seminaariin keskiviikkona 25.11.2026.  

 

Suomen Hippoksen hallituksen puolesta 

Antti Lehtisalo, hallituksen puheenjohtaja, p. 040 521 8243 
Tomi Himanka, toimitusjohtaja, p. 040 082 1877