Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallituksen kokoustiedote 10.2.2022

Suomen Hippoksen hallituksen helmikuun kokouksessa käsiteltiin laajasti ajankohtaisia hevosalan rahoitukseen ja tulevaisuuteen liittyviä asioita.

Hallitus sai kokouksessa tilannepäivityksen toimiston Vermoon muutosta ja vuoden 2021 tilinpäätöksen valmistumisesta.

Lisäksi käytiin lähetekeskustelu raviratavaliokunnan työn sisällöstä sekä eduskuntavaalitavoitteiden suunnittelun käynnistämisestä, jossa keskiöön nousivat alan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden merkitys sekä konkreettisten tavoitteiden asettaminen. Tätä keskustelua halutaan syventää erillisessä kokouksessa.

Ajankohtaisissa asioissa keskusteltiin ennen kaikkea tuoreesta rahapelityöryhmän raportista sekä ministeriöyhteistyöstä maa- ja metsätalousministeriöön. Lisäksi tuotiin tiedoksi vuoden 2021 tunnuslukujen kehitys.

Kokonaisuudessaan ajankohtaisista asioista käydyssä keskustelussa korostuivat alan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden merkityksen kirkastamisen tarpeellisuus ja tahtotila ajatella näitä myös rohkeasti uudella tavalla.   

Lisäksi tuotiin tiedoksi kevään aikana toteutettava sähköinen kysely Hippoksen keskeisille sidosryhmille ja asiakassegmenteille roolituksen sekä tarpeiden kartoittamiseksi.

Seuraava hallituksen kokous järjestetään torstaina 10.3. klo 11.30 alkaen läsnäkokouksena Vermossa.

 

Suomen Hippos ry, hallituksen puolesta (toimivat lisätietojen antajana): 

Puheenjohtaja Kari Eriksson, p. 0400 685 036

Vt. toimitusjohtaja Minna Mäenpää, p. 040 511 2067