Hyppää sisältöön

Hevosvaltiopäivien puheenvuoroissa korostettiin hevosalan potentiaalia  

Eduskuntatalolla päättäjiä tervehtivät Ypäjän Hevosopiston suomenhevoset, poliisihevoset sekä Vermon Ravikoulun poni Spinde. Kuva: Juho Hämäläinen

Nyt kolmatta kertaa järjestetyt Hevosvaltiopäivät käynnistyivät tiistaina 20.9. Eduskuntatalon portailta, kun Ypäjän Hevosopiston suomenhevoset yhdessä Vermon ravikoulun raviponin Smedens Max Speedin, Spinden, kanssa saapuivat poliisihevosten saattamana päättäjien ja yleisön tervehdittäväksi. Ulkotilaisuudessa kuultiin eduskuntaryhmien ja keskusjärjestöjen tervehdykset, jonka jälkeen tilaisuus siirtyi Eduskuntatalon auditorioon seminaari-iltapäivään. Lyhyissä puheenvuoroissa korostuivat monipuolisesti hevosen merkitys ja potentiaali yhteiskunnassa sekä hevosalan tarpeet, jotta potentiaali voidaan hyödyntää.

Nostoja päivässä esitetyistä puheenvuoroista:

”Hevostalouden kasvu on tärkeää työpaikkojen ja verotulojen näkökulmasta. Puhumattakaan lasten ja nuorten sekä aikuisten ja erityisryhmien kannalta tärkeistä terveys-, liikunta- ja harrastushyödyistä. Hevosharrastus on mitä parhainta nuorisotyötä, hevonen on reilu kaveri, joka ei koskaan kiusaa eikä syrji. Tiivistetysti voi sanoa, että hevonen työllistää, liikuttaa ja kasvattaa. Hevosella on myös paikkansa, niin hyvinvointi-, sosiaali- ja kuntoutuspalveluissa. Hevosten kanssa olevien ihmisten on nimittäin todettu olevan keskimääräistä terveempiä ja hyvinvoivempia.” – Kansanedustaja Sofia Vikman, kokoomus

”Hevonen on kokoaan suurempi. Se on iso, älykäs ja jalo eläin, ja sitäkin isompi ja jalompi se on suomalaisessa sielunmaisemassa. Lisäksi hevonen on taloudellisesti yhteiskunnalle tärkeä”  – Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen, keskusta

Kansanedustaja Sofia Vikman Hevosvaltiopäivillä. Kuva: Juho Hämäläinen.

 

”Hevonen on arvokas kuntoutusterapiassa, työhevosena, ratsuna, poliisitoiminnassa, kaikessa mukana yhteiskunnassa. Ennen kaikkea hevonen työllistää ja tuo talouteen virkistystä. Tärkein ominaisuus on hevosen voimaannuttava vaikutus. On aivan eri asia lähteä esimerkiksi pyörällä kuin hevosella maastoon, toki hevosten kanssa sattuu kaikenlaista, mutta se kuuluu asiaan. Voin sanoa teille, että Perussuomalaisten puolue arvostaa hevosia todella korkealle, ja me haluamme, että meillä on jatkossakin elinvoimainen ja virkeä hevostalous. Kiitos kaikille hevosille.”   – Kansanedustaja Leena Meri, perussuomalaiset

 

”Hevosalalla on todella suuri merkitys elinvoimaan, ja onkin tärkeää, että pidämme kiinni toimintaedellytyksistä, hevosalan koulutuksen ja muun hevosyrittäjyyden edellytyksistä. Ja tätä viestiä on mukava olla täällä tänään teille jakamassa.” Kansanedustaja Hanna Holopainen, vihreät 

 

Tärkeää olisi mahdollistaa ratsastus kaikille. Me näimme tänään tuolla ulkona, kuinka hevonen on kuin magneetti, niiden iholle haluaa päästä.– Yrittäjät Tuija Rosenqvist ja Aki Karhapää Lempäälän ratsastuskoulusta, Ratsuniitty Oy:stä

SRL:n puheenjohtaja Marjukka Manninen, Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Eduskunnan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Myllykoski. Kuva: Juho Hämäläinen

”15 000 työpaikkaa mihin vain sijoitettuna Suomessa on tosi iso luku, hevostalous vastaa Lapin matkailun kokoista toimialaa” – Suomen Ratsastajainliiton puheenjohtaja Marjukka Manninen

 

”Mahdollisuudet kehittää kiinnostavat, niin matkailu, mahdollinen ravikoulutoiminta, kiertotalouden uudet ratkaisut: voisiko hevostila myydä sähköä tai polttoainetta kyläläisille tulevaisuudessa?” –Yrittäjä Vesa Kukkamo, Veikan kartano 

Kaisa Tupamäki-Kukkamo ja Vesa Kukkamo. Kuva: Juho Hämäläinen

 

”Eläinavusteisuus on Suomessa vielä alihyödynnettyä: Eläimen läsnäolo alentaa stressiä, parantaa mielialaa ja edistää vuorovaikutustaitoja: vahvistaa ohjaajan ja asiakkaan välisen luottamussuhteen syntymistä, tutkija Maija Lipponen, Luke

 

Näen, että tällä alalla on hurjan paljon enemmän mahdollisuuksia kuin haasteita. Se on kiinni siitä, millaisilla arvoilla me toimimme ja mistä pidämme kiinni. Liikunnan ja urheilun näkökulmasta koen, että yhdenvertaisen harrastamisen aika on nyt, mutta se ei tapahdu ilman oikeanlaisia päätöksiä ja resursseja.” –Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen

Kuva: Juho Hämäläinen

 

”Nykyään yhä harvemmalla on suora tarttumapinta hevosiin. Pitää muistaa, ettei hevonen ole lelu tai sohvalla viihtyvä sylikoira. Se on iso, jalo eläin, joka on luotu liikkumaan.”Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Susanna Mäki

 

”Ihmisoikeuskysymyksistä pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Esimerkiksi syrjintään ja häirintään pitää olla alalla nollatoleranssi, niitä ei vaan yksinkertaisesti pidä olla yhtään. Hevonen ei syrji, emme mekään. Ja jokainen meistä on vastuussa hevosalan maineesta.”  SRL:n hallituksen jäsen Terhi Koipijärvi

 

”Hevosten ympärillä tapahtuvan talkootyön roolia ei voi ylikorostaa. Seuroissa ja hevosalan järjestöissä tehdään paljon vapaaehtoistyötä ja esimerkiksi valtakunnallisen paikallisraviverkoston parissa ahertaa lukuisten vapaaehtoisten joukko. Se tekee hevosharrastuksesta myös äärimmäisen sosiaalista: raveissa kohtaavat kaikki vauvasta vaariin.”                                         – Suomenhevoskasvattaja Toini Immonen

 

Suomenhevoskasvattaja Toini Immonen korosti, ettei suomenhevonen kuulu museoon ja että raviurheilu on avainasemassa rodun elinvoimaisuuden säilyttämisessä. Kuva: Juho Hämäläinen

 

”Hevosalallekin Social Licence to Operate tarkoittaa, että ei tule toimia vain alan omaksi hyödyksi ja tavoitteiden toteuttamiseksi, vaan pitää tuottaa yhteistä hyvää.” – Tutkija Markku Saastamoinen, Luke

 

”Halusimme tai emme, alan on uudistuttava. Tämän päivän puheenvuorojen pohjalta uskon vahvasti siihen, että haluamme uudistua. Tunnistetaan ylpeänä alan omat mahdollisuudet ja haetaan ratkaisuja. Lisäksi tähän vaaditaan poliittista tahtotilaa niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.”  – Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää