Hyppää sisältöön

Varustetyöryhmä: tarkennuksia varusteoppaaseen

Hippos-logo

Varustetyöryhmä teki kokouksessaan tarkennuksia aiemmin hyväksyttyihin varusteisiin ja niiden käyttöön. Lisäksi varustetyöryhmä päätti kieltää Thiedeman apuohjien ja omavalmisteisten ponien kilpakärryjen käytön ravikilpailuissa.

Tarkennukset:

Varustetyöryhmä teki tarkennuksia varusteoppaan kohtiin kieliside ja leukalevy/-putki.

Kielisiteeksi sopivia materiaaleja ovat nahka ja nailon. Myös pinteliä (ml. liimapinteli) voi käyttää kielisiteenä. Valmentajan vastuulla on huolehtia, että joustavaa materiaalia oleva kieliside ei pääse kiristymään liikaa, ja että side on riittävän leveä. Sukkahousujen käyttö kielisiteenä on kielletty. Kuminen joustava kieliside ei ole sallittu, koska kielisiteessä ei ole säätövaraa, minkä myötä se on liian tiukka osalle hevosista.

Täsmennetään oppaaseen, että leukaputki-varusteen saa valmistaa itse, muutoin omavalmisteiset varusteet ovat kiellettyjä. Leukaputken saa valmistaa itse, sillä kyseistä varustetta on vaikea löytää tehdasvalmisteisena.

Yllä mainitut tarkennukset astuvat voimaan välittömästi.

sylinterikuolain leikkiketjun kanssa
Sylinterikuolain ja leikkiketju

Kuten aiemmin tiedotettiin, turvallisuussyistä ravikilpailuissa tulee sylinterikuolainta käytettäessä käyttää lisänä leikkiketjua. Leikkiketjun käyttöä suositellaan välittömästi, mutta muutoksessa on käynnissä siirtymäaika syyskuun loppuun. Siirtymäajan jälkeen 1.10. alkaen käyttö on pakollista. Toimihenkilöitä ohjeistetaan siirtymäajan aikana ohjeistamaan kilpailijoita muutoksesta.

Leikkiketju sylinterikuolaimen lisänä on pakollinen toistaiseksi, kunnes TUKES tiedottaa lisää kuolaimiin liittyvästä tutkimuksestaan. Leikkiketjun käyttöä suositellaan sylinterikuolaimen kanssa myös kotikäytössä.

Leikki- tai turvaketjulla tarkoitetaan löysää ketjua suussa, joka tulee toistaiseksi kiinnittää suoraan ohjiin, ja haluttaessa lisäksi poskiremmiin.

WTP-kuolainta ei luokitella sylinterikuolaimeksi, kyseinen kuolain luokitellaan nivelkuolaimeksi.

Kielletyt varusteet:

Varustetyöryhmä päätti lisätä ravikilpailuissa kiellettyjen varusteiden listalle Thiedeman apuohjat. Varuste on kielletty välittömästi.

Kilpakärryt:

Ei pinnasuojallisten kärryjen renkaiden reikien koko päätettiin määritellä enintään 60 mm x 200 mm suuruiseksi. Ponien renkaissa ei saa turvallisuussyistä olla reikiä. Muutokset ovat voimassa välittömästi.

1.1.2024 alkaen ponien omavalmisteiset kilpakärryt ovat kielletty ravikilpailuissa. 1.1.2024 alkaen sallittuja kilpakärryjä poneille ovat vain tehdasvalmisteiset kilpakärryt. Muutoin ponien kilpakärryjä koskee jo nyt samat säännöt kuin hevostenkin kilpakärryjä eli niitä ei saa itse muunnella, ei poistaa eikä lisätä osia.

Lisäksi varustetyöryhmässä edistettiin kilpakärryjen kunnon tarkastamista ravikilpailuissa. Loppuvuoden aikana eri puolilla Suomea tullaan toteuttamaan paikan päällä raveissa kärrytarkastuksia.

Varustetyöryhmä haluaa muistuttaa kaikkia raviurheilijoita varusteiden kunnon tarkkailemisesta. Vaurioitunutta varustetta ei tule käyttää ravikilpailuissa eikä kotikäytössä. Rikkoutuneista varusteista kannattaa aina tehdä ilmoitus valmistajalle tai jälleenmyyjälle.

Varusteoppaan sähköinen versio on päivitetty ja oppaaseen voit tutustua tästä.