Hyppää sisältöön

Suomen Hippos rohkaisee hevosten suututkimuksiin – hevosten hyvinvointi raveissa on tarkassa seurannassa

Hevosen hyvinvointi on raviurheilussa kaiken perusta, ja Suomen Hippos kannustaa hevosten taustavoimia tarkkailemaan hevostensa vointia sekä suuterveyttä säännöllisesti.

Viime päivinä julkisuudessa on ollut esillä Suomen Hippoksen ja Helsingin yliopiston tutkimus, jossa vuonna 2017 tutkittiin ravihevosten suuterveyttä startin jälkeen. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella Hippos on kiinnittänyt koulutuksissaan huomiota hevosten suun terveyden tarkasteluun ja tuottanut esimerkkivideon hevosten taustavoimille omatoimista suun tarkastamista varten.

Ravikilpailuissa hevoset ovat tarkassa eläinlääkärin valvonnassa. Kilpailueläinlääkärit seuraavat hevosia ennen lähtöä ja sen jälkeen, ja tarvittaessa kilpailuun sopimattomat hevoset poistetaan lähdöstä.

Hevosen hyvinvointi on Suomen Hippoksen strategian keskiössä ja siihen kiinnitetään tarkkaa huomiota. Kuluvan kesän aikana Hippos aloitti pilottihankkeena hevosten hyvinvointitarkastukset, jossa viidellä raviradalla satunnaistarkastetaan viisi valjakkoa erityisellä tarkkuudella. Tarkastelun kohteena ovat suun lisäksi muun muassa hevosen yleiskunto, jalat, kaviot sekä varusteet ja kärryt.

Pilottijaksosta saatujen havaintojen perusteella tarkastuksia voidaan tarvittaessa suunnata uudelleen tai laajentaa koskemaan useampaa ravirataa. Pilottijaksoon osallistuvien raviratojen lisäksi hyvinvointitarkastuksia tullaan suorittamaan myös Lahden Kuninkuusraveissa.

Vuonna 2017 toteutetussa tutkimuksessa eläinlääkäri Kati Tuomola tutki yhteensä 261 hevosta ja ponia kirkkaan otsalampun avulla heti startin jälkeen katoksessa, kun varusteet oli riisuttu. Koska hevosia ei voitu rauhoittaa, tutkimus keskittyi suun etuosan ja hammasloman tarkasteluun, eikä suunavaajaa voitu käyttää. Tiedossa ei ollut, onko hevosten suut huollettu säännöllisesti eläinlääkärin toimesta, eikä tutkimuksessa seurattu muutosten palautumista. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että hevosten limakalvoilla oli eriasteisia muutoksia enemmän kuin hevosia hoitavien eläinlääkäreiden havainnot kertoivat.

Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Martti Tala painottaa hevosen yleiskunnon ja suuterveyden säännöllisen seurannan tärkeyttä paitsi ravikilpailuissa, myös kotitallissa tapahtuvassa arkihoidossa.

”Asiasta tarvitaan lisää tietoa. Suunnitteilla on jatkoselvitys, missä hevosten suut tutkitaan perusteellisesti eläinlääkärin toimesta myös ennen kilpailua. Lisäksi on tärkeää, että suut tutkitaan vielä kilpailun jälkeisinä päivinä, jotta mahdollisten muutosten tai vaurioiden palautumista voidaan seurata”, Tala kertoo.

Ennen kilpailua tehty huolellinen suututkimus on tärkeä, jotta saadaan lisää tietoa siitä, minkälaiset kuolaimet sopivat parhaiten erilaisille hevosille. Kuolaimen vastustamisen tai hevosen vinouden taustalla voi olla myös hammasvaivoja, jotka näkyvät vain rauhoitetulle hevoselle tehdyssä, perusteellisessa tutkimuksessa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi diasteemat, eli rehun kertyminen hammasväleihin tai terävät hammaspiikit, sekä nuorilla hevosilla myös hampaiden vaihtumiseen liittyvät ongelmat.

Lisätietoja:

Martti Tala, asiantuntijaeläinlääkäri, Suomen Hippos
martti.tala@hippos.fi
020 760 5244 / 040 354 0338