Hyppää sisältöön

Ruotsi ei myöntänyt poikkeuslupaa 1.1.2021 jälkeen kuumapoltetuille hevosille

Ruotsin keskusjärjestö Svensk Travsport ei myönnä poikkeuslupaa Suomessa 1.1.2021 jälkeen kuumapoltetuille hevosille.

Suomen Hippos pyysi Ruotsista virallisesti poikkeuslupaa selvitettyään kuumapoltettujen hevosten määrää. Eläinlääkäreiltä pyydettyjen taustatietojen mukaan poikkeuslupa olisi koskenut korkeintaan 40 lämminveristä ja vain muutamaa kylmäveristä.

”Ruotsin vastaus oli hyvin selkeä, poikkeuslupaa ei anneta, sillä kilpailusääntöjen tulee olla samat kaikille Ruotsissa kilpaileville hevosille. Olemme tästä tietenkin äärimmäisen pahoillamme”, vt. toimitusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

”Raviurheilu on kansainvälistä urheilua ja eri UET-maiden sääntömuutokset koskettavat myös suomalaisia. Olemme käyneet tapahtuneen eläinlääkäreidemme kanssa läpi, ja suunnitelleet, miten voimme jatkossa omalta osaltamme varmistaa, että sääntömuutokset olisivat paremmin valmentajien ja eläinlääkäreiden tiedossa. Pelkkä tieto sivuillamme ei riitä, jatkossa teemme myös suoria viestejä esimerkiksi uutiskirjeen tai ihan perinteisen tekstiviestin muodossa. Lisäksi päivitimme sivuillemme erillisen muistilistan Ruotsissa kilpailemista varten”, Mäenpää kertoo.

Ruotsissa kuumapolttaminen on kielletty kaikissa toimenpiteissä

Jos 1.1.2021 tai sen jälkeen hevoselle on suoritettu kuumapolttaminen, hevosella ei saa kilpailla Ruotsissa. Menettely ei koske hevosia, joille toimenpide on tehty ennen tätä päivämäärää. Jos paljastuu, että 1.1.2021 jälkeen hevosta on kuumapolttohoidettu, kyseessä on antidopingmääräysten rikkominen. Rangaistus rikkeestä on antidopingmääräysten mukainen ja määritellään tapauskohtaisesti.

Ranskassa vastaava kilpailukielto on ehdoton hevosilla, jotka on kuumapoltettu 1.3.2021 jälkeen.

Lääkinnällinen kuumapolttaminen on noussut keskusteluun myös Suomessa, ja on mahdollista, että ravihevosten kuumapolttaminen kielletään täälläkin.

Lisätietoja:

Vt. toimitusjohtaja Minna Mäenpää: minna.maenpaa@hippos.fi tai p. 040 511 2067