Hyppää sisältöön

Kengittä ajaminen

Ilman kenkiä kilpaileminen on sallittua vuosittain 16.3.-14.11. välisenä aikana.

Kengitystietojen ilmoittamisen ajankohta

Kengitystieto on ilmoitettava viimeistään 1 tunti ennen lähdön esittelyä tai T‐pelikohteissa viimeistään 1 tunti ennen ensimmäisen kohdelähdön esittelyä. Hevoselle voi aina lisätä kengät takaisin jalkaan ilman sanktioita, kunhan asiasta ilmoitetaan viimeistään esittelyyn mennessä.

Kengitystietojen tallentaminen

Heppa-järjestelmän Oma Tallissa on mahdollisuus ilmoittaa kengitystiedot jo kilpailuun ilmoittamisen yhteydessä.

Kengitystiedot voi ilmoittaa lähtölistojen julkaisun jälkeen myös Oma Tallin kohdassa ”Kengitystietojen syöttö”. Kengitystieto ilmoitetaan viimeistään ravipaikalla sisäänkirjoitukseen. Myös viime hetken muutokset tulee aina ilmoittaa sisäänkirjoitukseen tai muille ravien toimihenkilöille.

Kengän määritelmä

Kengän tehtävä on suojata kaviota liialta kulumiselta. Kengäksi määritellään tavanomaisten kenkien lisäksi päärynä-, muovi- ja idioottikenkä. Kengän voi kiinnittää nauloilla tai liimalla. Kavion pohjan pinnoitus ei ole kenkä.

Kärkikenkä määritellään kesäaikana (16.3.-14.11.) kengäksi. Talvella (15.11.-15.3.) kärkikenkä ei ole kenkä, eikä siten ole riittävä kengitys ko. ajanjaksolla.

Peruskenkä: määritellään aina kengäksi.
Päärynäkenkä: määritellään aina kengäksi.
Idioottikenkä: määritellään aina kengäksi.
Muovikenkä: määritellään aina kengäksi.
Kärkikenkä: määritellään kesällä kengäksi. Talviaikana (15.11-15.3.) kärkikengällä kilpaileminen ei ole sallittua.
Paljas kavio tai kavion pohjan pinnoitus: kengittä ajaminen ei ole sallittua talviaikana (15.11.-15.3.).