Hyppää sisältöön

Ponikypärien voittajat ovat Eerika Koskenvalta ja Roosa Autio – ”Poniraviurheilu on monipuolinen ja huikea harrastus”

Eerika Koskenvalta voitti A-ponien Ponikypärät-sarjan Aarteen Ritarin kanssa. Kuva: Toni Salo

Ponikypärät-sarja järjestettiin tänä vuonna toisen kerran. B-kategorian ponien voittajaksi ohjasti Kauhavalla asuva Roosa Autio, jonka poni kilpailussa oli LG:s Älgeh. A-kategorian poneilla eniten pisteitä keräsi Seinäjoella asuva Eerika Koskenvalta, joka kilpaili yhdessä Aarteen Ritarin kanssa.

Osallistujien kilpailuaika oli toukokuu-elokuu, jonka aikana he kilpailivat poneilla tavallisissa ponilähdöissä samalla keräten pisteitä Ponikypärien sarjassa. A-kategorian poneilla kilpailuajalta huomioitiin kahdeksan parasta sijoitusta ja B-kategorian poneilla kuusi parasta sijoitusta. Ponikypärien molempien kategorioiden kolme parasta palkitaan tuotepalkinnoilla. Voittajat saavat kutsun ja palkitaan Nuorisogaalassa Lappeerannassa alkuvuodesta 2024.

Eerika Koskenvalta on viime vuosien aktiivisin ja menestynein poniohjastaja. Kuten monella muullakin, harrastus on saanut alkunsa kotoa, jossa on aina ollut ravihevosia. Koskenvalta aloitti poniharrastuksen ratsastamalla ja 7-vuotiaana hän sai ensimmäisen raviponin.

Omassa tallissa asuu Aarteen Ritarin lisäksi kaksi ponia, Pikku Jättiläinen ja Mäntylahen Maileri. Omien ponien lisäksi hän ohjastaa paljon muiden valmentajien poneja ympäri Suomen. Pelkästään tällä viikolla Koskenvalta käy raveissa Seinäjoella, Forssassa ja Rovaniemellä.

”Jos johonkin on oikeasti intohimo, kuten minulla poniraviurheiluun, valmentamiseen ja kilpailemiseen, motivaatio ei lopu kesken. Yhteistyö ponien kanssa, työn tuloksen näkeminen ja menestys antavat tietysti lisäboostia”, Koskenvalta kertoo.

”Kaikki ponit ovat keskenään hyvin erilaisia ajaa. Yhtä mielelläni ajan omia kuin laina-ajokkejakin. Omat ponit ja vakituiset laina-ajokit tietysti tunnen parhaiten, mutta uusistakin laina-ajokeista pääsee hyvin käsitykseen tiedustelemalla omistajan tai valmentajan kommentteja, sekä lämmittelyn aikana”, Koskenvalta jatkaa lainaohjastettavien ajamisesta.

Aarteen Ritari ja Eerika Koskenvalta
Aarteen Ritari ja Eerika Koskenvalta. Kuva: Toni Salo

Koskenvallalla on vielä vuoden 2025 loppuun asti aikaa ajaa A-poneilla kilpaa, sillä ikäraja shetlanninponeilla on 18 vuotta.

”Sen jälkeen olisi tarkoituksena hankkia B-poni ja hevonen, sekä C-ajolupa. Raviurheilu tulee ehdottomasti pysymään elämässäni ainakin harrastuksena. Käyn tällä hetkellä lukiota, sen jälkeen haaveena olisi päästä opiskelemaan oikeustiedettä”, Koskenvalta kertoo suunnitelmistaan.

Aarteen Ritari, jonka kanssa Koskenvalta kilpaili Ponikypärissä, on tullut hänen valmennukseen noin vuosi sitten. Tänä vuonna poni on parantanut ennätystään ja voittanut yhdeksän kertaa.

”Kausi on ollut aivan erinomainen, Ritari on tehnyt erittäin huikeaa jälkeä läpi kauden, menestynyt huippuhyvin. Suurempana haaveena Ritarin kanssa on päästä tulevaisuudessa kilpailemaan ponikuninkuudesta”, Koskenvalta kertoo.

Poniraviurheilun suosiosta ja lajiin sisäänpääsystä puhutaan paljon. Koskenvalta osaa kertoa monia syitä, miksi juuri poniraviurheilu on hyvä harrastus.

”Poniraviurheilu on monipuolinen ja huikea harrastus. Se opettaa vastuullisuutta, pitkäjänteisyyttä, sekä kehittää sosiaalisia taitoja. Pääsee tekemään yhteistyötä näiden hienojen ponien kanssa, ja saa uusia ystäviä”, Koskenvalta luettelee syitä, miksi juuri tämä harrastus kannattaa.

Aloitteleville ponikuskeille Ponikypärien voittajalla on myös terveisiä.

”Aloittelijat, älkää antako periksi, vaikka välillä vastustaisi. Lopulta työ palkitaan aina jotenkin, olkaa kärsivällisiä ja uskokaa itseenne. Mikään ei tule ilmaiseksi, ja tämä laji vaatii kovaa työtä, mutta se myös palkitsee! Jos jokin askarruttaa, minua saa aina tulla nyppäämään hihasta, tai laittaa viestiä”, Koskenvalta kannustaa.

Lg:s Älgeh ja Roosa Autio raveissa
LG:s Älgeh ja Roosa Autio. Kuva: Seija Paananen

Myös B-kategorian ponien voittaja Roosa Autio elää täyttä hevoselämää. Autio suoritti lukion loppuun tänä keväänä ja suorittaa parhaillaan Kaustisella vuoden mittaista kengityskoulua. Lisäksi hän työskentelee kotitallilla, harjoittelee kengitystä ja toimii raveissa toimihenkilönä. Autio valmistautuu myös ensi kevään pääsykokeisiin.

Kotitallilla on hevosten kuntoutustoimintaa ja alihankintana hevosten valmennusta. Tallista löytyy myös omia hevosia ja poneja, sekä kilpailevia että kasvatustoimintaan liittyviä.

”Meillä on vaihtuva määrä hevosia, noin 23-27. Esimerkiksi Antti Ala-Rantalan hevosia on ollut meillä parin vuoden ajan vähintään kaksi koko ajan. Poneja tallissa on seitsemän, joista omia on viisi. Kaikki hevosemme ovat ravihevosia, lisäksi meillä on myös pienimuotoista kasvatustoimintaa. Tänä vuonna syntyi kaksi suomenhevosvarsaa ja ensi vuodelle odotetaan kolmea varsaa”, Autio kertoo.

Tallin työt jakaantuvat perheen kesken. Aution töihin kuuluvat esimerkiksi asiakashevosten kuntouttamisen toteutus hoitaen, kävelymatolla liikuttaen tai ajaen. Erikoisalueeksi on annettu myös perheen nuoret hevoset, joiden valmennusta hän toteuttaa. Myös kasvatustoiminnassa Autio on tiiviisti mukana, aina varsojen syntymästä lähtien. Kengitysopintojen vuoksi Autio luonnollisesti myös harjoittelee kengitystä paljon. Lisäksi hän käy Ala-Rantalan apuna raveissa hevosenhoitajana.

Autio oli 5-vuotias, kun hän sai ensimmäisen hevosensa, suomenhevostamma Säihkysäteen. Tamma oli perheen ensimmäinen oma kasvatti, tänä päivänä Säihkysäde on ehtinyt itse tehdä neljä varsaa ja on myös nyt kantavana. Suomenhevoset ja niiden kasvatus on merkityksellistä Autiolle, ja hänen sukunsa on tehnyt merkittävää työtä suomenhevosen eteen.

”Ajattelen itse niin, että suomenhevosten kasvattaminen säilyttää tämän meidän ainutlaatuisen kansallisrodun myös tuleville sukupolville. Meidän suvussa on molemmin puolin jo kaukaa vahva side rotuun, esimerkiksi äitini isänisänisä Viljo Salminen valmensi hyviä hevosia, kuten esimerkiksi ori Murtoa. Hän myös kasvatti ja vei aikanaan kantakirjaan kolmisenkymmentä suomenhevosoria. Suomenhevonen on mielestäni kaikkein paras hevonen”, Autio sanoo.

Tulevaisuudessakin Autio haluaa toimi raviurheilun parissa, vaikka raviurheilun tulevaisuus häntä hieman huolestuttaakin.

”Raviurheilu on hieno laji, kuitenkin on oltava uskoa tulevaan ja juuri sen takia esimerkiksi kasvatustoimintaakin minulla on. Minulla on halu työskennellä hevosten kanssa tavalla tai toisella, myös Ruotsin puolella haluaisin päästä työskentelemään tulevaisuudessa”, Autio kertoo.

LG:s Älgeh on Aution sisarusten yhteinen poni. Emmi (oik.) valmentaa, Siiri (vas.) hoitaa ja Roosa ohjastaa.

Autio on ajanut myös hevosilla kilpaa joitakin lähtöjä, vaikka ajolupakurssin loppukokeessa sattuneen kolarin takia into hevoslähdöissä kilpailemiseen laski, sillä tilanteesta jäi kova jännitys kilpailutilanteisiin.

”Poneilla ajaessa tätä tunnetta ei ole, koska lähdöissä on väljempää ja tietenkin vauhti on hitaampaa. Poneilla kilpaa ajaminen on mukavaa, ja toivon kovasti, että nämä ikärajat säilyvät että saan ajaa B-poneilla vielä pitkään. Olen kuitenkin ajanut hevosia harjoitusraveissa, niissä lähdöt ovat yleensä pienempiä. Tulevaisuudessa varmasti ajan kyllä vielä hevosilla joitakin lähtöjä”, Autio toteaa.

Ponikypärissä Autio kilpaili siskonsa Emmin valmentamalla ponilla. LG:s Älgeh on 16-vuotias poni, joka kilpaili nuorena muutaman lähdön. Välissä se oli poissa kilparadoilta kymmenen vuotta, ja aloitti Autiolta kilpailemisen uudestaan vuonna 2022. Autioilta poni on parantanut ennätystään runsaasti ja menestynyt muutoinkin hyvin.

”Tämä kausi Lassen kanssa on sujunut todella hyvin. Jokaisessa lähdössään Lasse on ollut kolmen parhaan joukossa. Hienoin hetki tähän mennessä oli viimeisin startti Oulussa, jossa poni veti keulassa reipasta vauhtia ja ohi loppumetreillä tuli vain Charizard, ja Lasse paransi jälleen ennätystään, kahden minuutin rikkominen ei ole enää kaukana. Meillä ei ole mitään yksittäistä tavoitetta, vaan edetään startti kerrallaan ponin ehdoilla, ponin terveys on kaikkein tärkeintä. Kuitenkin jos kehitys jatkuu tätä vauhtia, totta kai olisi mahtavaa olla mukana ensi vuoden ruhtinaskisassa, mutta siihen on meillä vielä matkaa”, Autio päättää.

 

Ponikypärien pistetaulukko 2023