Hyppää sisältöön

Kuninkuusravien seppelejahti käynnistyy lauantaina – seuraa ainakin näitä asioita 

Kuninkuusravit ovat perinteinen kansanjuhla, jota tänä vuonna vietetään Forssan Pilvenmäen raviradalla. Odotetut kuninkuus – ja kuningatarkilpailut starttaavat lauantaina. 

Kuninkuusravit ovat monelle vuoden ainoa ravitapahtuma – osalle myös elämän ensimmäinen. Ravien informaatiotulva on suurta, mutta kokosimme kuninkuuskisoista muutaman asian, joita raviyleisö erityisesti seuraa viikonlopun aikana.  

Kenestä uusi ravikuningas? 

Jokainen suomenhevosravurin omistaja unelmoi omasta ravikuninkaallisesta. Forssan seppelejahteihin starttaa 24 hevosta, 12 oriiden kuninkuuskilpailuun ja 12 tammojen kuningatarkilpailuun. Ravikuninkaallisiksi kruunataan sunnuntaina hevoset, joilla on pienin yhteisaika kolmelta osamatkalta. Jo pelkkä pääkilpailupaikan saavuttaminen on iso juttu ja ansaitsee kiitokset kaikille hevosten taustajoukoille. 

Ravikuninkuuden on voittanut kahtena edellisenä vuonna Evartti, joka lukeutuu myös kilpailun suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Evartin hattutempun tiellä voi olla huippulahjakkuus Parvelan Retu, joka starttaa kuninkuuskilpailuun ensimmäistä kertaa. Kolme matkaa laukkaherkälle ravitähdelle on kuitenkin haaste, jota jännitetään varmasti niin paikan päällä, kuin kotikatsomoissa. 

Laukkojen kanssa on paikoin paininut myös Vixeli, joka muistetaan vuoden 2021 pitkän päätösmatkan voittajana. 3100 metrin kilpailu on osamatkoista se, jossa seppeleet joko voitetaan tai menetetään. Siksi moni seuraakin vauhtikestävyydellä loistavan Vixelin otteita suurella mielenkiinnolla. 

Kuninkuuskilpailun ensimmäinen osamatka juostaan lauantaina kello 16.43 lähtö 10 

Uusi kuningatar? 

Ravikansan ennakkoasetelmissa kolme nimeä nousee erityisesti esille uudesta ravikuningattaresta puhuttaessa. Ciiran Tähti on ollut hyvin vakuuttava kesän aikana. Hevonen pärjää lyhyellä sekä pitkällä matkalla, ja hevosen otteet ovat olleet niin valmentajan kuin ohjastajan mieleen. Valmentaja Seppo Suuronen juhli ravikuninkuutta ensimmäistä kertaa vuonna 1988 Forssassa. Edellinen kuninkuus on vuodelta 2011, mutta tammojen puolella kruunua ei ole tullut aikaisemmin – nähdäänkö ensimmäinen kerta jälleen Forssassa? 

Viime vuoden ravikuningatar Suven Sametti on sekin esiintynyt vakuuttavasti. Tapio Perttunen kertoi ennen kilpailua, että tamma on mennyt viime vuodesta eteenpäin. 

Tammakilpailun yksi seuratuimmista hevosista on Liisan Tulilintu. Tamma laukkasi itsensä ulos viime vuoden kokonaiskilpailusta, mutta voitti sunnuntaina molemmat kilpailumatkat. Hevosta pidettiin pitkään lyhyiden matkojen eksperttinä, mutta se osoitti viimeistään Seinäjoen kunigatarkilpailussa, että kaikki matkat ovat sille sopivia. Kyseessä on suurella todennäköisyydellä tamman viimeiset kuningatarkilpailut, sillä hevonen on kantavana. Jos kaikki on kunnossa, siirtyy tamma syksyllä kotiseudulleen Rautalammille toisenlaisen arjen pariin.  

Kuningatarkilpailun taso on korkea, ja vaikka kolme suosikkia erottuu suuren yleisön silmissä, ei olisi suuren suuri yllätys, vaikka seppeleen veisi jokin kilpailun “haastajista”. 

Kuningatarkilpailussa nähdään tänä vuonna kaksi lapualaistammaa. Lakan Leija oli vuonna 2021 kuningatarkilpailun kolmas, ja Kohti Kuninkuusraveja -pisteytyksessä tuloksena on kolmas sija. Taksvenla taas aloitti kautensa hieman myöhemmin, mutta vakuuttavien otteitten jälkeen se varmisti paikkansa Forssassa. 

Viime vuosien ennakkosuosikkeihin lukeutunut Hetviina lähtee kilpailuun uusista asetelmista. Valmentaja Antti Tupamäen mukaan tamma kolkuttelee viimevuotista huippukuntoa, vaikka siihen ei vielä ole ylletty.  

Kuningatarkilpailun ensimmäinen osamatka juostaan lauantaina kello 16.14 lähtö 9 

Nuorten ohjastajien menestys 

Santtu Raitala sekä Hannu Torvinen muistetaan jo vuoden 2020 kuninkaallisten ohjastajina. Raitala jatkoi voittokulkuaan myös viime vuonna. Molemmilla ohjastajilla on myös mahdollisuus nousta historiankirjoihin kaikkein nuorimpina molempien kilpailujen voittajana. Torvinen ohjastaa kuninkuuskisassa Parvelan Retua, joka lukeutuu kilpailun suurimpiin suosikkeihin. 

Raitala ohjastaa jälleen Evarttia, ja kuningatarkilpailussa ohjastettavana toimii suoritusvarma Lakan Leija , joka viime vuonna oli kokonaiskilpailun kolmas. 

Tämän vuoden pääkilpailujen ohjastajista Tapio Perttunen on ohjastanut viisi seppelettä. 

Yleisömäärä? 

Kesällä 2022 ei ole ollut yleisötapahtumista pulaa. Koronarajoituksien poistuttua patoutunutta kysyntää on ollut havaittavissa, mutta tapahtumien määrä on ollut myös poikkeuksellisen suurta. 

Ravien kohdalla koronaa edeltävistä yleisömääristä on jääty, mutta perjantaina Forssassa moni hieraisi silmiään Pilvenmäelle saapuessaan. Väkeä oli saapunut kaviouran viereen kiitettävissä määrin, eikä vastaavaa kävijämäärään (6136) ole kuninkuusraviperjantaina ylletty kuin Turussa vuonna 2016, kun yleisöä oli saapunut paikalla 6500.  

Lipunmyynti on vetänyt hyvin, ja kuninkuusravijärjestäjät ilmoittivat, että kolmen päivän kuninkuusravipassi oli myyty loppuun ennen perjantain raveja. Lauantain ja sunnuntain lehtereille on vielä kuitenkin tilaa. Omat liput kannattaa kuitenkin ostaa etukäteen suoraan Kuninkuusravien lippukaupasta, jonotusta välttääkseen. 

Varmaa kuitenkin on, että Forssassa nähdään viikonlopun aikana suurin ravien yleisömäärä sitten vuoden 2019.  

Esittelyt kuninkuuskilpailun osallistujista

Esittelyt kuningatarkilpailun osallistujista

Lauantai:

  • klo 11.23 A-Ponien monté SM
  • klo 12.26 lähtö 1Suomenhevosten SM-Monté
  • klo 14.22 lähtö 5, Pikkuprinsessa: ensimmäistä kertaa järjestettävä nelivuotiaiden suomenhevostammojen lähtö
  • klo 15.00 lähtö 6 Pikkuprinssi: nelivuotiaiden suomenhevosten perinteinen Pikkuprinssi-lähtö
  • klo 16.14 lähtö 9 Kuningatarkilpailun 1. osamatka 2100m
  • klo 16.43 lähtö 10 Kuninkuuskilpailun 1. osamatka 2100m

Sunnuntai:

  • klo 10.45 A-Ponien SM
  • klo 11.05 B-Ponien SM
  • klo 14.00 lähtö 4 Kuningatarkilpailu 1609m
  • klo 14.28 lähtö 5 Kuninkuuskilpailu 1609m
  • klo 16.03 lähtö 8 Pikkukuningatar: ensimmäistä kertaa järjestettävä viisivuotiaiden suomenhevostammojen lähtö
  • klo 16.30 lähtö 9 Pikkukunkku: viisivuotiaiden suomenhevosten perinteinen Pikkukunkku-lähtö
  • klo 17.00 lähtö 10 Kuningatarkilpailun päätösmatka 3100m
  • klo 17.30 lähtö 11 Kuninkuuskilpailun päätösmatka 3100m

Kuninkuusravien kokonaiskilpailun tilannetta seuraat parhaiten Hippoksen Mobiiliheppa-sovelluksesta.

Forssan Kuninkuusravit 2022 – lähtölistat

Lauantai

Sunnuntai

Lue 10 faktaa Kuninkuusravien pääkilpailujen osallistujista.

Korjattu 11:00 30.7. : tekstissä aikaisemmin luki virheellisesti, että Liinan Liekki olisi ollut kolmas vuoden 2021 kuningatarkilpailussa.