Hyppää sisältöön

Kesäratojen kuningatar on valmis kesäravikauteen – ”Talkoissa on kyllä mukava käydä, kun on mukavaa puuhaa ja hauska porukka”

Loviisan Kesäravit

Suomessa on yksi kesäravirata, jossa hevosten juoksun voi tuntea kirjaimellisesti jalkojensa alla, kun vanhan merenpohjan päälle rakennettu ravirata hytkyy valjakoiden kiitäessä ohi. Tätä kyseistä kesäravirataa kutsutaan myös kesäraviratojen kuningattareksi, ja se rata sijaitsee tietysti Loviisassa.

Kesäratojen kuningattarena tunnetun Loviisan kesäravikausi alkaa maanantaina 13.6. klo 18. Loviisan kesäravikausi koostuu neljistä raveista, joista kauden avausraveihin ilmoitettiin yhteensä 116 hevosta ja 8 ponia. B-ponien lähdössä nähdäänkin muun muassa hallitseva poniruhtinatar H.G.Loreen.

Loviisan ravit järjestää Itä Uudenmaan Oriyhdistys, jonka sihteerin Jenni Kantasen mukaan seura lähtee kesään hyvillä mielin. Talkoissa on muun muassa uudistettu tallikahviota, sekä siirretty voittajakehä lähemmäksi yleisöä. Loviisassa on pieni talkooporukka, joten uusia mahtuu mukaan, vaikka heti.

”Ilman talkoolaisia ei olisi Loviisan raveja. Vaikka valmistelut tehdään pienehköllä porukalla niin ravien aikana työskentelee kymmeniä talkoolaisia, joita ei voi koskaan tarpeeksi kiittää työpanoksesta. Talkoolaisia tarvitaan aina lisää. Järjestämme syksyllä talkoolaisille aina kiitosreissun. Viime syksynä kävimme Killerin raveissa ja yövyimme hotellissa”, kertoo Kantanen.

Jokainen kesäravirata on kuuluisa omista erityispiirteistään. Loviisasta mieleen nousevat heti hytkyvän radan lisäksi maankuulut lohileivät ja muurinpohjaletut.

”Loviisan raveissa on mahtava tunnelma. Hevoset ovat lähellä ihmisiä ja radan hytkyminen on kokemus mitä ei muilla radoilla ole”, tiivistää Kantanen.

Myös perheen pienimmät on huomioitu Loviisan raveissa. Ponilähtöjä on kaikissa kauden raveissa niin A-, kuin B-poneille ja poniniityllä pääsee ratsastamaan keppihevosradalla, että talustusratastusksesta.

”Kyllä Katri Halmekosken talkooruoat aina kotiruuan voittaa

12-vuotias poniohjastaja Arttu Abrahamsson on ollut Loviisan raveissa talkoolaisena jo pikkupojasta asti. Talkootoimintaa Abrahamsson tuli vanhempiensa mukana ja iän karttuessa vastuulle on tullut uusia tehtäviä.

”Olen ollut talkoissa siivoamassa, roudaamassa ja leikkaamassa nurmikoita, siistimässä valjastuspaikkoja ja niin edelleen. Ravien aikana olen toiminut liikenteenohjauksessa ja apukäsinä siellä missä tarvitsee. Toivottavasti pääsen tänäkin vuonna ajamaan nurmikot ja oppimaan taas jonkun uuden homman”, kommentoi Abrahamsson.

Loviisan kesäraveissa Abrahamsson ei ole ainoastaan talkoolainen vaan myös kilpailija. Vuonna 2019 Abrahamsson ajoi ohjastajauransa ensimmäisen startin Loviisassa valmentamallaan ja omistamallaan ponilla Hakalan Einsteinilla. Sekä ohjastajan, että ponin uran avausstartista tuli samalla myös molempien ensimmäinen voitto. Siitä lähtien kaksikko on startannut Loviisan kesäraveissa joka vuosi. Perinne ei katkea tänäkään vuonna, sillä Abrahamsson ja Hakalan Einstein starttaavat heti Loviisan avausraveissa maanantaina.

Arttu Abrahamsson ja Hakalan Einstein Vermossa viime vuoden kesäkuussa. Kuva: Hippos / Juho Hämäläinen.
Arttu Abrahamsson ja Hakalan Einstein Vermossa viime vuoden kesäkuussa. Kuva: Hippos / Juho Hämäläinen.

Talkosiin Abrahamssonin tuo joka vuosi uudelleen perheen ja perinteen lisäksi hyvä ruoka ja porukka.

”Talkoissa on kyllä mukava käydä kun on mukavaa puuhaa ja hauska porukka. Kesälomalla on aikaa touhuta. Kiva nähdä myös muuta poniporukkaa, vaikka nuorisoa talkoissa on aika vähän. Ja kyllä Katri Halmekosken talkooruoat aina kotiruuan voittaa”, naurahtaa Abrahamsson.

Vuonna 2022 Loviisassa ravataan maanantaisin 13.6. | 27.6. | 11.7. | 1.8. klo 18. alkaen.

Löydät somesta nimimerkillä @loviisanravit.

Tutustu kaikkiin Suomen kesäraviratoihin ja vuoden 2022 kesäravipäiviin.