Hyppää sisältöön

Kaviourien Porsche on tarjonnut taustajoukoilleen unohtumattomia elämyksiä – ”Eihän sitä voi sanoin kuvailla”

Nineeleven voitti elokuun lopussa perinteisen Oulu Express -kilpailun. Rattailla voittoa tuuletti Veli-Pekka Toivanen. Kuva: Mia Mäki-Maunus

Kolmevuotias lämminveriravuri Nineeleven on nilsiäläisten Jenni ja Jani Oinosen silmäterä. Ori on vakuuttanut omistaja-kasvattajansa hienoilla otteillaan, ja lauantaina vuorossa on arvostettu Kymenlaakso-ajon finaali.

Nineeleven on yksi läminveristen kolmivuotisikäluokan lupaavimmista kilpailijoista. Nilsiäläisravuri on urallaan voittanut mm. arvostetun Oulu Express -kilpailun ja lauantaina 30. lokakuuta ori starttaa karsintavoittajana Kymenlaakso-ajon finaaliin.

Hevosen valmentaja Jani Oinonen oli suojattinsa karsintaesitykseen syystäkin tyytyväinen, mutta Suomen syksy on tuonut omat haasteensa loppukilpailuun valmistautumiseen.

”Olin tosi tyytyväinen sen karsintaesitykseen. Starttitaukoa oli pari kuukautta, mutta ollaan rauhallisesti edetty hevosen kanssa muutenkin”, Oinonen kertoo.

”Maanantaina tuli lunta viisi senttiä. Se löi treenipaikat aika huonoksi, kun oli välillä pakkasta ja välillä lunta. Hevosia ei päästy hetkeen kunnolla liikuttelemaan, mutta tänään keskiviikkona päästiin ajamaan hevosia ihan normaalisti. Ajopaikat täällä ovat sellaisia, että treenejä joutuu huonoimmilla keleillä passailemaan jokusen päivän. Tarkoitus oli maanantaina päästä treenaamaan, mutta se siirtyi nyt keskiviikolle ja hevonen tuntui normaalilta. Jännittävissä tunnelmissa lauantaita kuitenkin odotetaan.”

Oinoset vaikuttavat Pohjois-Savossa, Nilsiän kunnan alueella aivan Rautavaaran rajan tienoilla. Raviurheilu on ollut pariskunnan rakas harrastus vuosikymmenen ajan. Nineeleven on omistaja-kasvattajiensa tähänastisella raviuralla poikkeuksellinen lahjakkuus.

”Ei tuommoista hevosta ihan jokaisella synny. Olen pitänyt sitä ihan varsasta lähtien vähän parempana hevosena. Se on niin hieno treenattava ja se on kanssa ollut tosi kiva onnistua myös kilpailuissa. Joka lähdössä ei voi voittaa, mutta on hienoa nähdä, kun hevonen menee lähdöissä eteenpäin”, Oinonen kertoo.

”Se tekee tosi hienoa yhteistyötä ihmisen kanssa. Varsana siitä jo huomasi, että sille juokseminen on todella helppoa.”

Kymenlaakso-ajossa toisensa kohtaavat karsintalähtöihin enintään 7000 euroa voittaneet kilpailijat, jotka saavat 20 metrin etumatkan muihin kilpakumppaneihin. Nineeleven starttaa Kymenlaakso-ajoon takamatkan kuudennelta radalta. Loppukilpailussa mukana on 12 osallistujaa.

”Meillä on juoksulanka, niin periaatteessa jos askeleet osuvat lankulle, niin se pitäisi olla hyvä paikka lähteä. Luotan Velluun (ohjastaja Veli-Pekka Toivanen), hän tuntee hevosen niin hyvin ja ajanut paljon kilpaa, niin hän saa tehdä lähdössä sitten omat päätöksensä.”

”Pitää uskoa omaan tekemiseen”

Jani Oinosen ravimaailmaan tutustutti puoliso Jenni. Kotitallin valmistumisen jälkeen myös valmennustoiminta seurasi perässä.

Oinosen valmennuslistalta löytyy parhaillaan seitsemän suojattia, ja kuluva vuosi on ollut lukujen valossa valmentajauran tähänastisesti paras.

”Jenni on suurin syypää, että meillä hevosia on. Olin ihan aluksi ihan ummikko hevosien kanssa, vaikka eläinten kanssa olen ollut aina tekemisissä, mutta hevosia en ollut treenannut lainkaan. Hevonen on kuitenkin niin hieno eläin, että ne rupesivat kiinnostamaan. Minä imuroin tietoa sitten lukemalla ja muuten opiskelemalla. Yritin luoda meidän ajopaikoillemme sopivan systeemin.”

Oinosille, kuten monille muillekin raviurheilijoille, laji näyttelee elämässä suurta roolia.

”Menestyminen tuommoisella varsalla, kun sen on itse opettanut ja kasvattanut, niin eihän sitä voi sanoin kuvailla. Oulu Expressin voitto oli sellainen, että siinä oli pala kurkussa, kun hevonen kuulutettiin voittajaksi. Onnistumisen tunteet, kun omalla varsalla onnistuu, ovat asioita, joita ei saa mistään muualta,” Oinonen kuvailee.

Oinosen vilpittömästä puheesta kuuluu selkeä arvostus hevosia kohtaan. Menestyvän ravihevosen valmennus lähtee hyvinvoivasta hevosesta.

”Pidän tärkeänä, että hevonen pystyy liikkumaan paljon ulkona tarhassa. Heti kaksivuotiaasta lähtien hevosten jalkoja hoidetaan käärimällä ja kylmähoidolla. Hevosten hyvinvointiin panostetaan ihan jokaisella osa-alueella”, Oinonen taustoittaa.

”Pitää uskoa omaan tekemiseen. Tämä on meille niin intohimoinen harrastus, että menestymisen hetket eivät kyllä unohdu ikinä.”

Kymenlaakso-ajo 2021, tasoitusajo 2100 metriä

1. Where Is My Mind / Hannu Torvinen: 2100m
2. Voice Of Reason / Antti Teivainen
3. Second Opinion / Ville Tonttila
4. Emily Quackfaster / Olli Koivunen
5. MAS Furious / Joni-Petteri Irri
6. Magazine Match / Mika Forss

7. Planbee / Tommi Kylliäinen: 2120m
8. Sahara Flames / Santtu Raitala
9. Time Match / Ari Moilanen
10. Zolamani / Iikka Nurmonen
11. Stick Match / Jukka Torvinen
12. Nineeleven / Veli-Pekka Toivanen