Hyppää sisältöön

Kari Venäläinen ohjasti itsensä Tuhannen voiton klubiin Porin perjantairaveissa

Hollolalainen Kari Venäläinen on tuorein 1000 voittoa kaviourilta kerännyt kotimainen raviohjastaja. Arvostettu rajapyykki rikkoutui 17. helmikuuta Porin ravien viidennessä lähdössä Landen Vinkan kanssa.

Kari Venäläinen on tuttu nimi kotimaisilla kaviourilla, ja voittoja hollolalainen on ohjastanut viidelle eri vuosikymmenellä. Ensimmäinen ykkössija näki päivänvalon vuonna 1989 ja viimeisin tuhannes ykkössija syntyi 17. helmikuuta Porin raviradalla.

Ovet arvostettuun Tuhannen voiton klubiin avautuivat Landen Vinkan kanssa ravien viidennessä lähdössä.

”Lähtö oli kuin oma ura. Lähti ensin hyvin liikkeelle ja sitten alkoi haparointi, jonka jälkeen menetettiin kaikki toiveet. Sitten yhtäkkiä huomattiin, että meillä on voittajahevonen”, Venäläinen kuvaili tunnelmiaan Porin ratahaastattelussa.

”Siinä vaiheessa tiesin, että voitto tulee kun Antin (Teivainen) hevonen laukkasi. Tuurilla tuli tämä voitto, mutta otetaan kaikki vastaan.”

Venäläisen tähänastisen ohjastajauran huippuvuodet keskittyvät reilun kymmenen vuoden taakse. Vuosina 2009, 2011 ja 2012 ykkössijoja kertyi 100 tai enemmän.

Vuosi 2023 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Voitto Landen Vinkan kanssa oli jo kauden yhdeksäs, eikä startteja tälle kaudelle ole kasassa vasta kun reilut 60.

Tuhannen voiton klubi