Hyppää sisältöön

Vuoden 2022 Ponikuninkuusravit järjestetään Kaustisella 27.–28. elokuuta

Ponikuninkuusravit oli tarkoitus järjestää Kaustisella jo vuonna 2020, mutta koronavirustilanne vaikutti järjestelyihin. Kaustisen raviradan sekä Suomen Hippoksen lisäksi tapahtuman pääjärjestäjiin lukeutuu Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Kpedun Kaustisen toimipaikka.

Vuoden 2022 Ponikuninkuusravien päivämäärä on selvillä. Suomen suurin poniraviurheilun tapahtuma järjestään elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Kpedun hevosalan oppilaat ovat Kaustisen raviradan ja Suomen Hippoksen lisäksi mukana järjestelyissä.

”Tapahtuman järjestelyissä on suuri rooli myös Kpedun:n hevosalan oppilailla ja uskon, että nuorten mukaantulo myös järjestelypuolelle tekee tapahtumasta entistäkin paremman juuri nuorten osallistujien ja katsojien näkökulmasta.”

”Toivotamme poniraviurheilijat, taustajoukot sekä yleisön lämpimästi tervetulleeksi Kaustiselle! Kyseessä on mainio tapa viettää kesän viimeistä viikonloppua”, Kaustisen raviradan toiminnanjohtaja Jyri Ahonen kommentoi.

Tänä vuonna Ponikunikuninkuusravit järjestettiin Vermossa. Vuoden 2021 ponikuninkaallisiksi seppelöitiin Jumi, Thorvald, H.G. Loreen ja Armani.