Ponikypärät kilpailtiin kuluneen kesän aikana 45 poniraviurheilijan voimin ja pisteitä kerättiin toukokuun ja elokuun välisenä aikana. Vuoden 2025 Ponikypärien voittajat ovat A-poneissa Wernexa ja Eerika Koskenvalta ja B-poneissa Mr. Brightside ja Sini Räisänen. Ponikypärien voittajat palkitaan seuraavassa Nuorisogaalassa.
Seinäjokelainen Eerika Koskenvalta, 18, on yksi Suomen menestyneimmistä poniohjastajista ja nyt myös Ponikypärät kilpailusarjan voittaja. Kilpailusarjan voiton lisäksi Koskenvalta ohjasti tänä vuonna 200. voittonsa poniohjastajana ja otti myös haltuunsa Wernexan kanssa ponien uran alun pisimmän voittoputken 12 voitolla. Yhteensä voittoja kaksikolla on tällä kaudella yhteensä 18.
”Wernexa on hyvin elämäniloinen, virkeä, utelias ja säpäkkä. Se on myös hirmuisen viisas ja oppii todella nopeasti uusia asioita”, kuvailee Koskenvalta.
Wernexan kauden päätähtäimenä on 4-vuotiaiden Ponikriterium, joka ravataan Teivossa 13. syyskuuta.
Koskenvalta on lähtöisin raviurheilevasta perheestä, joten hevosten ja ponien parissa touhuaminen on tullut tutuksi jo lapsena. Poniohjastukseen tarvittavan kortin Koskenvalta hankki heti, kun siihen oli mahdollisuus.
”Poniraviurheilussa parasta on itse ponit, oman työn tuloksen näkeminen ja tietysti myös pärjääminen. Ja kaikki ystävät ja tutut, joita uran aikana on tullut.”
Nyt viimeisen A-ponivuoden päättyessä edessä on siirtyminen hevosiin. Koskenvalta aikookin poniohjastajavuosien jälkeen jatkaa raviurheilua hevosten parissa tavoitteellisena harrastuksena.

”Poniraviurheilun kautta olen löytänyt paljon ystäviä”
Tuore Ponikypärät kilpailusarjan voittaja, kuopiolainen Sini Räisänen, 17, päätyi raviurheilun pariin perheensä kautta. Hevoset olivat luonnollinen osa arkea ja vuonna 2021 tuli myös ensimmäinen poni, joka on Räisäsen valmennuslistalla edelleen.
”Meillä on koko ikäni ollut hevosia ja olen aina ollut niiden kanssa tekemisissä. Vuonna 2021 ostettiin meidän talliimme ensimmäinen raviponi, Paratiisin Manta ja Mantan kanssa olen poniravitouhun aloittanut.”
Ponikypärät kilpailusarjaan Räisänen osallistui Mr. Brigthsiden kanssa, joka on yksi Räisäsen kolmesta valmennettavasta. Kausi ponin kanssa onkin ollut voitokas, kun 12:sta startista 9 on päättynyt voittoon.
”Mr. Brightside, tutummin Nalle on kipakka, terävä ja meneväinen raviradoilla ja tietää tasan mitä siellä kuuluu tehdä. Nalle tekee parhaansa aina startissa ja se on kyllä yksi ponin parhaista puolista. Kotona tilanne on toinen, sillä Nalle kotitreenissä on todella rauhallinen ja mukava ajaa. Nalle tietää, että kotona voidaan vain hömpötellä eikä kotona perustreenissä vaadita vauhtia”, kuvailee Räisänen.
Tulevaisuuden haaveet ponin kanssa siintävät siinä kirkkaimmassa eli poniruhtinuudessa, joka kilpaillaan vuosittain poniraviurheilijoiden pääkilpailussa Ponikuninkuusraveissa. Vasta 4-vuotiaalla Mr. Brightsidella kiire huipulle ei kuitenkaan ole.
”Tulevaisuudessa pitkällä tähtäimellä pyritään nousemaan avoimelle tasolle ja sen matkan varrella ajamaan kaikki mahdolliset ikäluokkalähdöt ja osallistumaan sitten poniruhtinas tittelin kamppailuun.”
Tämän kauden tavoitteena siintää vielä 25.10. Lahden Jokimaalla ravattava 4-vuotismestaruus.
”Sitä lukuun ottamatta ollaan saavutettu tällä kaudella jo kaikki mitä tahdottiin. Meidän hallussa on nyt molemmat 4-vuotiaiden B-ponien Suomen ennätykset, Poniderbyn sija 2. ja Ponikypärien voitto.”
Räisäsenkin mielestä poniraviurheilussa parasta on yhteisöllisyys.
”Se kuinka kaikki moikkaa, tsemppaa ja onnittelee toisiaan, vaikka kaikki ei niin tuttuja olisikaan. Poniraviurheilun kautta olen myös löytänyt paljon ystäviä”, iloitsee Räisänen.
Ponikypärät pähkinänkuoressa
Ponikypärät on poniohjastajille tarkoitettu kilpailusarja, johon saa osallistua poniohjastaja, jolla on omassa valmennuksessa poni, tai ohjastaja, joka saa säännöllisesti kilpailla ulkopuolisen henkilön valmennuksessa olevan ponin kanssa.
Ponikypärissä ei ajeta varsinaisia osalähtöjä, vaan ohjastajat kilpailevat valitulla ponilla vapaasti omissa sarjoissaan ympäri Suomen. Kilpailuaika on 1.5.–31.8.
Pisteitä lasketaan A-kategorian poneille kahdeksasta parhaasta ja B-kategorian poneilla kuudesta parhaasta lähdöstä. Lisäksi sarjaan kuuluvista koulutuksista saa lisäpisteitä. Ponikypärissä on kaksi voittajaa, A-kategorian ponien ja B-kategorian ponien voittaja, jotka saavat kutsun Nuorisogaalaan. Kaikki osallistujat palkitaan mitaleilla.
Ponikypärät kilpailusarjaan ja tämän vuoden tuloksiin pääset tutustumaan täältä.