Hyppää sisältöön

Vuonna 2022 syntyneet varsat tunnistettava 31.3. mennessä 

Kuva tunnistamistilanteesta.

Tunnistus tilataan ensisijaisesti oman alueen hevosjalostusliitosta.Tunnistajina toimivat hevosjalostusliiton virkailijat, jotka saapuvat paikalle sovittuna aikana. Kuva: Hippos/Teija Soini

Vuonna 2022 syntyneet ravihevosvarsat on tunnistettava 31. maaliskuuta 2023 mennessä, jotta varsa saa ravikilpailuoikeuden. Tunnistus tehdään Suomen Hippoksen valtuuttaman tunnistajan toimesta Suomessa.  

Varsan tunnistamistoimenpiteet on tehtävä viimeistään syntymävuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jotta varsa saa ravikilpailuoikeuden. Ravikilpailuoikeuden saamisen edellytyksenä ovat myös, että varsan syntymätodistus on lunastettu syntymävuoden loppuun mennessä orinpitäjältä sekä ulkomailla syntynyt varsa on tuotu Suomeen syntymävuoden loppuun mennessä sekä tunnistettu Suomessa. 

Varsan tunnistuksen suorittaa Suomen Hippoksen auktorisoima tunnistaja. Tunnistajina toimivat Hevosjalostusliittojen virkailijat, jotka saapuvat paikalle sovittuna aikana. Tunnistus tilataan ensisijaisesti oman alueen hevosjalostusliitosta. Varsasta kirjataan ylös väri ja merkit sekä otetaan DNA-näyte polveutumismääritystä varten ja asennetaan mikrosiru. Näytteenottoa varten varsalla on oltava tottuneet kiinnipitäjät. 

Hevosjalostusliitosta lähetään edelleen rekisteröintiin liittyvät todistukset ja lomakkeet Suomen Hippokseen. Ruokavirasto laskuttaa varsan tunnistuksesta ja rekisteröinnistä hinnastonsa mukaisesti. Ruokavirasto lähettää laskut rekisteröinneistä kootusti neljä kertaa vuodessa.  

Ruokaviraston laskun lisäksi Hippos laskuttaa erillisellä laskulla lisäpalveluista, joita voivat olla mm. mahdolliset yhteisomistus / tallinimimaksut (yhteisöt / yritykset / tallinimet), sekä DNA-kulut. Hevospassi lähetetään, kun rekisteröinti on valmis ja Hippoksen laskuttamat palvelut maksettu, vaikka Ruokavirasto ei olisi ennättänyt vielä laskuttaa rekisteröinnistä. 

 Jokaisella varsalla tulee olla hevospassi vuoden kuluessa syntymästä. Tämä edellyttää sitä, että tunnistaminen on suoritettu ajoissa ja kaikki dokumentit on toimitettu. Muistathan päivittää osoitetietosi Oma Talliin ennen rekisteröinnin valmistumista, jotta passit ja laskut lähetetään oikeaan osoitteeseen. 

 

Koulutettu tunnistaja + käsitelty varsa = onnistunut tunnistustapahtuma 

Varsaa on tärkeää totuttaa ihmiseen heti syntymästä lähtien. Päivittäin käsitellyn varsan kanssa tunnistustilanne sujuu todennäköisesti kaikille osapuolille miellyttävästi. Käsitelty varsa on myös tunnistajan työturvallisuuden kannalta välttämätön. Mikäli tunnistus ei onnistu sovittuna aikana esim. varsan vaarallisesta käytöksestä johtuen, voi tunnistaja kieltäytyä tunnistuksesta. Tällöin hevosjalostusliitto laskuttaa omistajalta tunnistusmaksun 100 € ja kilometrikulut. Kun tunnistus suoritetaan onnistuneesti, laskuttaa Ruokavirasto rekisteröinnin laskutuksen yhteydessä normaalin tunnistusmaksun 100 €. 

 

Muistathan ad hoc varsojen tunnistamisesta:
Ad hoc tunnistus koskee tunnistamattomia varsoja, joita on jouduttu hoitamaan teurastuskiellon tai kuuden kuukauden varoajan aiheuttavalla lääkevalmisteella. Ad hoc tunnistetun varsan tunnistuslomake tulee joko eläinlääkärin tai eläimen pitäjän toimesta toimittaa Suomen Hippokseen 7. vuorokauden kuluessa lomakkeen päiväyksestä. Lisätietoja ad hoc varsan tunnistamisen jatkotoimenpiteistä rekisteröintiin liittyen löydät Hippoksen sivuilta: tunnistaminen  

 

Tunnistajan löydät www.hevosjalostusliitot.fi  

Ohjeita tunnistustilanteeseen www.hippos.fi/tunnistusinfo 

Lue myös: Emän jouhet talteen varsan tunnistamista varten