Hyppää sisältöön

Tammapalkkiot vuodelta 2022 haettava 15.10. mennessä

Kuvassa suomenhevosvarsa ja tamma laitumella

Tammapalkkiot ovat yksi osa hevoskasvatuksen kannusteista. Tammapalkkioiden tavoitteena on kannustaa laadukkaiden tammojen siitoskäyttöä. Kuva Pirje Fager-Pintilä

Tammapalkkioita maksetaan vuonna 2022 syntyneestä ja Suomen Hippoksen ylläpitämään kantakirjaan merkitystä varsasta, jonka isäori on jalostusarvosteltu ja hyväksytty jalostusarvostelussa rodun vaatimusten mukaisesti. Tammapalkkioiden perusteena käytetään erilaisia tuloksia ja osa tammapalkkioista myönnetään hakemusten perusteella. Hakemukset on toimitettava kilpailemattomien lämminveristen ravihevosten sekä kilpailutulosten perusteella palkittavien suomenhevosratsujen ja lämminveristen ratsuhevosten osalta Suomen Hippokseen 15.10. mennessä. 

Tammapalkkion saamiseksi varsa tulee olla ilmoitettu syntyneeksi kasvattajasitoumuksella syntymävuonna 30.9. mennessä. Tammakohtainen palkkio on suomenhevosilla, lämminverisillä ravi- ja ratsuhevosilla 500 euroa, poneilla, islanninhevosilla ja vuonohevosilla 400 euroa. Tammapalkkio maksetaan varsan kasvattajalle.

Hevoset, joista hakemukset tulee toimittaa 

  • ratsusuunnan suomenhevoset: kilpailutulosten perusteella palkittavat
  • lämminveriset ravihevoset: tammat, joilla ei ole BLUP-jalostusindeksiä Suomessa. Näiden tammojen valinnassa painotetaan sukua ja mahdollisia jälkeläisnäyttöjä. Jalostusvaliokunta vahvistaa valittavat tammat.
  • lämminveriset ratsuhevoset: 20 tammaa kilpailutulosten perusteella hakemuksella. Tammalla tulee olla vähintään *-suoritusluokkavaatimusten mukaiset kilpailunäytöt.

Tammapalkkioanomus, lämminveriset ravihevoset (pdf) 

Tammapalkkioanomus, ratsut ja suomenhevosratsut (pdf)

 

Lisätietoja: 

R-, P- ja T-suunnansuomenhevoset
Soila Lehmusvaara, puh. 020 760 5253, soila.lehmusvaara@hippos.fi

J-suunnan suomenhevoset ja lämminveriset ravihevoset
Susanna Back, puh. 040 505 8013, susanna.back@hippos.fi

Lämminveriset ratsuhevoset, ponit ja islanninhevoset
Sanna Uotila, puh. 020 760 5257, sanna.uotila@hippos.fi

Tammapalkkio – Hippos

 

Lajikohtaiset palkkioperusteet 

SUOMENHEVOSET

J-suunta 

Juoksijasuunnan suomenhevosista tammapalkkio maksetaan 130 tammalle.

  1. Kaikki jälkeläisistään Valio-palkitut suomenhevostammat
  2. 20 tammaa valitaan voittosumman mukaisessa paremmuusjärjestyksessä, voittosumman minimi kuitenkin 50 000 e
  3. Loput palkittavat tammat valitaan varsomisvuoden jalostusindeksin mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

R-suunta 

Perusteet: Ratsusuunnan suomenhevosista tammapalkkio maksetaan 40 tammalle.

  1. Kaikki jälkeläisistään Valio-palkitut suomenhevostammat
  2. Enintään 20 tammaa valitaan Suomen Ratsastajainliiton alue-, kansallisten tai kansainvälisten kilpailutulosten perusteella paremmuusjärjestyksessä hakemusten mukaan
  3. Loput palkittavat tammat valitaan jalostusarvostelun käyttö- ja rakennepisteiden keskiarvon perusteella paremmuusjärjestyksessä.

    Tamman jalostusarvostelun tulee olla tehty viimeistään varsomisvuonna 15.10. mennessä.

T- ja P-suunta  

Työ- ja pienhevossuunnan suomenhevosista tammapalkkio maksetaan molempien jalostussuuntien osalta 10 tammalle. Jos palkittavia ei toisella suunnalla ole riittävästi, palkitaan vastaavasti toisen suunnan tamma.

  1. Kaikki jälkeläisistään Valio-palkitut suomenhevostammat
  2. Loput palkittavat tammat valitaan jalostusarvostelun käyttö- ja rakennepisteiden keskiarvon perusteella paremmuusjärjestyksessä. Tamman jalostusarvostelun tulee olla tehty viimeistään varsomisvuonna 15.10. mennessä.

LÄMMINVERISET RAVIHEVOSET

Lämminveristen ravihevosten tammapalkkio maksetaan 130 tammalle.

  1. 30 tammaa valitaan voittosumman mukaisessa paremmuusjärjestyksessä, voittosumman minimi kuitenkin 50 000 e
  2. 10–20 tammaa hakemusten perusteella. Tammoilla ei ole BLUP-jalostusindeksiä Suomessa. Näiden tammojen valinnassa painotetaan sukua ja mahdollisia jälkeläisnäyttöjä. Jalostusvaliokunta vahvistaa valittavat tammat.
  3. Loput tammoista valitaan varsomisvuoden jalostusindeksin mukaisessa paremmuusjärjestyksessä

    Tamman tulee olla merkitty pysyvästi Suomen rekisteriin ennen varsan syntymää. Varsan tulee olla oikeutettu FI-kilpailustatukseen.

LÄMMINVERISET RATSUHEVOSET JA RATSUPONIT

Palkitaan yhteensä 100 ratsuhevostammaa, sisältäen enintään 20 ratsuponitammaa.

  1. Kaikki jälkeläisistään Valio- tai A-palkitut tammat
  2. 20 tammaa kilpailutulosten perusteella hakemuksella. Tammalla tulee olla vähintään *-suoritusluokkavaatimusten mukaiset kilpailunäytöt (alla).
  3. Loput tammat palkitaan jalostusarvostelun rakennepisteiden keskiarvon perusteella paremmuusjärjestyksessä. Tamman jalostusarvostelun tulee olla tehty viimeistään varsomisvuonna 15.10. mennessä.

PONIT, ISLANNINHEVOSET JA VUONOHEVOSET

Palkitaan yhteensä 100 tammaa.

  1. Kaikki jälkeläisistään Valio- tai A-palkitut tammat.
  2. Loput tammat palkitaan jalostusarvostelun rakennepisteiden keskiarvon perusteella paremmuusjärjestyksessä. Tamman jalostusarvostelun tulee olla tehty viimeistään varsomisvuonna 15.10. mennessä.
  3. Jokaisen rodun palkittava tammamäärä lasketaan suhteuttamalla rodun astutusmäärä kaikkien palkittavien rotujen kokonaisastutusmäärään. Mikäli jossakin rodussa ei ole riittävästi syntyneitä varsoja, jaetaan ylimääräiset paikat muille roduille.
  4. Varsan isän tulee olla jalostusarvosteltu ja hyväksytty kantakirjan sääntöjen mukaan.
  5. Ulkomailla jalostusarvosteltujen islanninhevostammojen FEIF-arvostelun tulee olla hyväksytty Suomessa. FEIF-arvostelu tulee vahvistaa viimeistään 15.10. mennessä.