Hyppää sisältöön

Suomenhevosratsujen kasvattajapalkinnot vuodelta 2021 maksettu 10.6.2022

Kuvassa Kulta-ahon Kasimir voittoloimi päällä ja Anna Kärkkäinen ratsastaa

R-suunnan suomenhevosista eniten kasvattajapisteitä keräsi Jaakko ja Johanna Elonheimon kasvattama, Heidi Aallon omistama ja Anna Kärkkäisen ratsastama Kulta-ahon Kasimir. Kuva Leena Kahisaari

Kasvattajapalkinnot maksetaan hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävästä rahoituksesta. Rahoituspohja tulee Veikkaus Oy:n tuotosta maa- ja metsätalousministeriön kautta. Suomen Hippos välittää kasvattajapalkinnot täysimääräisinä kasvattajille. Suomenhevosratsujen kasvattajapalkinnot vuodelta 2021 maksettu 10. kesäkuuta.

Kasvattajapalkinto maksetaan hevosen kasvattajalle Suomen Ratsastajainliiton laskemista alue- ja kansallisen tason yhteenlasketuista rankingpisteistä muodostuvien palkintosummien perusteella. Nyt maksettujen palkkioiden perusteena ovat vuoden 2021 kilpailutulokset.

Eri lajien osalta rankingpisteet suhteutetaan lajissa kilpailleiden hevosten määrään, jotta palkitseminen saadaan tasapuoliseksi. Hevoskohtainen palkintosumma suhteutetaan käytettävissä olevaan kokonaissummaan. Maksettavat palkintosummat lajeittain suhteutetaan kilpailleiden hevosten määrään lajeittain.

Kouluratsastuksen rankingpisteiden perusteella maksettiin vähintään 20 pistettä saavuttaneiden hevosten kasvattajille 10 €/piste. Kaiken kaikkiaan pisteitä oli kertynyt kouluratsastuksessa 223 suomenhevoselle. Esteratsastuksessa maksettiin vähintään 10 rankingpistettä saavuttaneiden hevosten kasvattajille 20 €/piste. Pisteitä oli kertynyt esteratsastuksessa yhteensä 119 suomenhevoselle. Kenttäratsastuksessa ja valjakkoajossa maksettiin lajien kolmelle eniten rankingpisteitä saavuttaneen hevosen kasvattajalle 500 € – 300 € – 200 €. Kenttäratsastuksessa pisteitä oli kerännyt 26 ja valjakkoajossa 9 suomenhevosta. Muissa lajeissa (pararatsastus, western) rankinpisteitä saavuttaneiden hevosten kasvattajille maksettiin niin ikään parhaille 500 € ja 300 €.

Suomenhevosratsujen kasvattajapalkintosäännöt 2021 

Kasvattajapalkintoon yltäneet R-suunnan suomenhevoset 2021

Kasvattajan tilitiedot

Kasvattajapalkinnot maksetaan Suomen Hippokseen ilmoitettujen tilitietojen mukaisesti. Hevosten kasvattaja on velvollinen huolehtimaan tilitietojensa toimittamisesta ja ajantasaisuudesta. Jotta vuoden 2021 kasvattajapalkinnot voidaan maksaa, tulee puuttuvat tilitiedot ilmoittaa Hippokseen 1.12.2022 mennessä. Tämän jälkeen palkintojen maksatus umpeutuu eikä maksamattomia palkkioita enää voida maksaa. Puuttuvia palkintoja, joille on saatu tilitiedot, maksetaan jatkossa kerran kuukaudessa kuun alussa.

Kasvattajapalkinto maksetaan yhdelle tilille, vaikka kasvattajina olisikin useampia henkilöitä/tahoja. Tilitieto tulee ilmoittaa joko Oma talli -palvelun kautta sähköisesti tai tilinumeron ilmoituslomakkeella kirjallisesti. Mikäli kasvattajana on useampia henkilöitä, tulee ilmoituksesta löytyä kaikkien osapuolten allekirjoitukset. Tallinimen puolesta allekirjoittaa Hippokseen ilmoitettu edustaja, yrityksen puolesta kaupparekisteriin merkitty allekirjoitusoikeudellinen henkilö/t ja alaikäisen puolesta huoltaja.

Tilinumeron ilmoituslomake – Hippos

 

Lisätietoja 

Suomenhevoset ja lämminveriset ravihevoset
Soila Lehmusvaara
Puh. 020 760 5253
soila.lehmusvaara@hippos.fi