Hyppää sisältöön

Ulkomailta tulevien tai sairastuneiden hevosten karanteeniohjeet 

Kuvassa hevosen turpa

Kuvituskuva. Kuva Pirje Fager-Pintilä

Hevosten herpesvirusta ja koronavirusta on edelleen liikkeellä. Hevosen eristäminen on tärkeää, mikäli sen epäillään sairastuneen tautiin, joka voi levitä muihin hevosiin. Ulkomailta tuleville hevosille suositellaan vähintään 2 viikon karanteenia. Mikäli hevonen on ollut kontaktissa sairastuneisiin hevosiin, on karanteensuositus 3 viikkoa tai mikäli hevonen on sairastanut herpesviruksen, on suositus 4 viikkoa.  Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Susanna Mäki kertaa ohjeet karanteeniolosuhteiden varmistamiseksi.

”Karanteeni voidaan toteuttaa karanteenitallissa tai pitämällä hevonen erillään muista hevosista, mielellään erillisessä rakennuksessa. Myös tarhaus tulee tapahtua 50 metrin erolla muihin hevosiin. Karanteenissa olevia hevosia käsitellään viimeisenä, hevosten käsittelyn välillä tulee vaihtaa vaatteet sekä kengät ja on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta (pesu ja desinfektio). Hevosella tulee olla myös omat hoitovälineet ja ruokinta-astiat.”, Mäki alustaa.

Hevosen terveydentilaa tulee seurata päivittäin ja esimerkiksi lämpö on hyvä mitata kaksi kertaa päivässä. Mikäli lämpö on yli 38.5 tai toistuvasti yli 38.3 astetta, on hevosella kuumetta.

”Herpesviruksen ensioireita ovat kuume, sierainvuoto, ruokahaluttomuus ja apaattisuus. Virus leviää pisaratartuntana. Koronaviruksen oireita voivat olla ruokahaluttomuus, kuume ja väsymys tai hevoset voivat olla myös oireettomia. Virus leviää ulosteen välityksellä, jolloin sairaan hevosen ulostetta joutuu toisen hevosen suuhun esimerkiksi kenkien tai vaatteiden välityksellä. Molemmat virukset tarttuvat herkästi, joten edellä mainittujen ohjeiden noudattaminen on tärkeää viruksien leviämisen estämiseksi. Muutoinkin eri tallien välillä liikkuessa olisi hyvä vaihtaa eri vaatteet ja kengät sekä pestä kädet hyvin, vaikka sairaita hevosia ei olisi vielä todettukaan.”, Mäki muistuttaa.

Hevoset voidaan rokottaa herpesvirusten (EHV-1 ja EHV-4) aiheuttamia hengitystietulehduksia vastaan. Paras suoja saadaan rokottamalla tallin kaikki hevoset. Koronavirusta vastaan ei ole rokotetta.

Lisätietoja tarttuvista hevossairauksista ja näytteenotto-ohjeet Ruokaviraston sivuilla