Hyppää sisältöön

Työmestaruuskilpailun 2024 osallistujien esittelyt – koe tunnelma Oulussa tai virittäydy livelähetyksen pariin

Kuvassa hallitseva Työmestari Tapsan Tahti ja Markku Mässeli. Vuoden 2024 Työmestaruuskilpailun Oulussa järjestää Pohjanmaan hevosjalostusliitto yhteistyössä Oulun raviradan ja Suomen Hippoksen kanssa. Kuva Pirje Fager-Pintilä

Työhevosten suomenmestaruus mitellään Oulussa lauantaina 15. kesäkuuta 16 väkivahvan suomenhevosen voimin. Mestaruus ratkaistaan kolmella osakokeella: 1 000 metrin juoksukoe, 500 metrin käyntikoe 500 kilon kuormalla ja vetokoe, jossa vedetään rekeä hiekkaesteessä. 

Suomenhevosten valtakunnallinen Työmestaruuskilpailu järjestetään Oulun raviradalla lauantaina. Työmestaruus-kilpailun sääntöjä muutettiin vuonna 2021, jolloin avattiin kilpailumahdollisuus kaikille suomenhevosille. Sääntömuutos on piristänyt perinnetapahtuman osallistujamäärää vuosi vuodelta, yltäen tänä vuonna ennätykselliseen 16 osallistujaan. Tapahtumaa on järjestetty nykysäännöillä kolmen osakokeen voimin vuodesta 1984 alkaen. Osallistujista löytyy konkareita ja ensikertalaisia sekä nuoria että vanhoja, niin hevosissa kuin ohjastajissakin. 

  • Nuorin hevonen: 7-vuotias 
  • Vanhin hevonen: 23-vuotias 
  • Nuorin ohjastaja: 22-vuotias 
  • Vanhin ohjastaja: 79-vuotias 
  • Ensikertalaisia hevosia: 7 
  • Ensikertalaisia ohjastajia: 6 
  • Osallistujia: 16, joista tammoja 7, oriita 5 ja ruunia 4

Tapahtuman alustava aikataulu

Klo 8:30 Eläinlääkärin tarkastus 

Klo 9:00 Avajaisseremonia

Klo 9:30 Juoksukokeet

Klo 10:20 Käyntikokeet

TAUKO – oheisohjelmaa

Klo 13:10 Vetokokeet

Palkintojen jako vetokokeen jälkeen etusuoralla. 

 

Lipunmyynti on käynnissä ja lisätiedot löydät osoitteesta www.hippos.fi/tyomestaruus. Koko perheen tapahtumassa on ohjelmaa kaikenikäisille. Alueelta löytyy mm. 

  • Ravintolapalvelut 
  • Lastenohjelmaa (pomppulinna, poniratsastus / -ajelutus, hattaraa, lakumyyjä) 
  • Livemusiikkia 
  • Kepparikisat 
  • Näytöksiä ja erilaisia myynti- ja esittelypisteitä 

Tapahtumaa voi seurata livenä myös Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivujen kautta. Livelinkki lisätään tapahtumasivulle lähempänä tapahtumaa. Lähetys on maksuton.

Linkki Facebook-tapahtumaan

 

OSALLISTUJAT 2024 

Miljan Mimmi. Kuva Pirje Fager-Pintilä

MILJAN MIMMI

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2013
Suku: Ture – Miljami, Poika Wiljami
Kasvattaja: Sakari Tikkanen
Omistaja: Sähkötalli Ky 

Ohjastaja: Kirsi Kettunen, SONKAJÄRVI
Hoitaja: Minna Jauhiainen ja Katja Vola  

”Miljan Mimmillä on sama tahti jatkunut eli opetuskäytössä on tehty kaikkea mahdollista. On ajettu, ratsastettu esteitä ja koulua, tehty ajelutuksia ja ajettu jopa niittokoneella”, Kirsi Kettunen juttelee. ”Työkisojen jälkeen olisi ajatuksena astuttaa Mimmi. Toiveena on jatkaa sen emälinjaa ja saada monikäyttöinen liinaharjavarsa”, Kirsi Kettunen jatkaa. ”Kävimme Tuusniemen kisoissa viimeistelemässä ja siellä tamma veti ihan hyvin, vaikka oli iso aloituspaino. Se on vanhemmiten rauhoittunut ja viisastunut. Tämä on meille kolmas kerta kisoissa. Ensimmäisellä kerralla sijoituimme hienosti kolmanneksi, viime vuonna kisa valitettavasti keskeytyi valjasrikkoon. Oulussa on paljon osallistujia ja hyviä vetäjiä, joten puolen välin paikkeilla olisi hyvä suoritus.”  

 

Outisen Laakeri. Kuva Jenni Peltokorpi

OUTISEN LAAKERI

Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 2017
Suku: Pikku-Laakeri – Koto-Jenni, Vekselin Aihe
Kasvattaja: Mia Lappalainen
Omistaja: Mia Lappalainen 

Ohjastaja: Mia Lappalainen / Matti Pakarinen , KEMIJÄRVI
Hoitaja: Mia Lappalainen / Matti Pakarinen  

”Osallistumisen ilosta tulemme Pokun kanssa kilpailemaan. Meillä ei ole kummallakaan mitään kokemusta, mutta Pakarisen Matti on auliisti antanut meille neuvoja ja striimin kautta olen parina vuonna seurannut tapahtumaa”, Mia Lappainen valottaa. ”Nyt kun tapahtuma tuli pohjoisen mittapuulla kohtuu lähelle, ei noin neljän ja puolen tunnin matkan päähään, niin ilmoittauduttiin mukaan. Meillä on kotona 15 suomenhevosen ratsastuskoulu, mutta Poku on sellainen minun privaattihevonen, jolla ajelen vossikkaa tai reellä. Jalostuskäytössä se on myös, itsekin kasvatan hevosia. Puku paksu ja raskas, mutta myös ryhdikäs ja kiltti, sellainen minun nallekarhu. Mitään odotuksia meillä ei ole, on kiva päästä kesälomareissuun!” 

 

Satkun Tähti. Kuva Pirje Fager-Pintilä

SATKUN TÄHTI

Sukupuoli: Ruuna 
Syntynyt: 2012
Suku: Lennox – Satku, Suikku
Kasvattaja: Tapio Saarinen
Omistaja: Reeta Röpelinen 

Ohjastaja: Reeta Röpelinen, SONKAJÄRVI
Hoitaja: Kimmo Röpelinen  

”Oltiin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja vaikka silloin ei saatu tulosta käyntikokeen hylkäyksestä johtuen, niin hyvät fiilikset jäivät”, Reeta Röpelinen muistelee. ”Siellä oli mukavaa, ja nyt kun pari vuotta olen työhevospiireihin tutustunut, niin siellä kaikki tukee toisia ja auttaa, eikä se ole niin vakavaa. Se helpottaa kummasti tällaista turhastakin stressaavaa ja kauhun sekaisin tuntein matkaan lähtevää”, Röpelinen naurahtaa. ”Vuosi on mennyt kivasti laidasta laitaan sitä sun tätä touhuten. On ajettu reellä, ratsasteltu, maasta käsitelty ja uitettukin jo tälle kesälle. Mörön vahvuus on vetokoe, mutta jos vaan kaikista osakokeista selvitään, niin se olisi jo ihan parasta!” 

 

Kukka Meeri. Kuva Pirje Fager-Pintilä

KUKKA MEERI

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2012
Suku: Pikku-Laakeri – Salama Sopu, Piirron-Tähti
Kasvattaja: Raili Sarja
Omistaja: Pekka Vilkuna 

Ohjastaja: Pekka Vilkuna, NIVALA
Hoitaja: Esa Jylhä-Ollila  

”Kukka Meerin kanssa on pystytty määrätietoisesti ilman takapakkeja valmistautumaan kisoihin. Tammassa on määrättyä itsepäisyyttä, mutta sellaisesta kokenut hevosmies tykkää. Joka päivä se lähtee mielellään töihin. Talvella ajettiin toista kuukautta joka päivä puita metsästä, muuten on ajettu ja ratsastettu sekä keväällä pari kertaa viikossa vedetty.” ohjastaja Pekka Vilkuna kertoo. ”Vein sen nyt astutettavaksi, joten varsaa toivotaan ensi kesäksi. Isäori sattuu olemaan toinen kilpailun osallistujista, meinaan Tempperature, eli tiedossa olisi erisukuinen suomenhevonen, joka palvelisi myös geeniperimää”, Vilkuna jatkaa. ”Työmestaruudessa on varmaan ennätysmäärä osallistujia, ja hyviä hevosia onkin, joten tulokset ratkennevat vasta vetokokeessa. Olenkin hyvin iloinen siitä, että aikanaan jaksoimme hevosjalostusliiton kanssa ajaa Työmestaruudelle sääntömuutosta, joka lopulta hyväksyttiin. Muutosta avata kilpailu kaikille suomenhevosille oli mielestäni ainoa oikea päätös kilpailun ja perinteen säilyttämiseksi.”  

 

Etutopeva. Kuva Pirje Fager-Pintilä

ETUTOPEVA

Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 2015
Suku: Etupassi – Volsukas, Kihin Hiski
Kasvattaja: Jukka Mononen
Omistaja: Juha Matti Pakarinen  

Ohjastaja: Matti Pakarinen, RAUTALAMPI
Hoitaja: Tarja ja Inari Pakarinen  

Etutopeva on voittanut Työmestaruuskilpailun vuonna 2022.  

”Topi on kasvanut aikuiseksi ja siitä on tullut railakas poika. Mutta niinhän se on, että ei voimalla, vaan taidolla hevosten kanssa pärjää. Itse innostuin vetoharrastuksesta vuosia, vuosia sitten Maatalousnäyttelyssä. Siellä oli valtavasti ihmisiä katsomassa, sitä toivoisi näinäkin päivinä. Vaikka sitä ei päälle päin näe, niin kisaaminen jännittää minua helkkaristi. Kaiken onnistuessa Topi voi menestyä, voitimme juuri Tuusniemellä vetokisan melko ylivoimaisesti. Mutta koskaan ei voi tietää millainen päivä sattuu, kun hevosten kanssa tehdään. Tänä vuonna käyntikokeessa saa olla erityisen tarkkana, ettei Topi innostu liikaa. Topia on nyt liikutettu leppoisan kevyesti pari kertaa viikossa, talvella tehtiin pohjat reen kanssa. Vaikka se on orina tammojen perään, niin se on kuitenkin saanut lisää massaa juomalla ja syömällä hyvin”, ohjastaja Matti Pakarinen kertoo. ”Vuoden aikana meidän tallin hevoset käyvät paljon eri tapahtumissa, koska yritän vaalia suomenhevosta pitämällä sitä esille. Se on meidän arvokkain kansallisaarre.” 

 

Mister Urho. Kuva Kyösti Kaikkonen

MISTER URHO – JÄÄ POIS

Sukupuoli: Ruuna
Syntynyt: 2012
Suku: Liising – Miss Totemi, Totemi Rok
Kasvattaja: Juha Kasala
Omistaja: Ranuan Hevospalvelut Oy  

Ohjastaja: Kyösti Kaikkonen, RANUA
Hoitaja: Matti Launonen  

”Ollaan molemmat ensikertalaisia, joten lähdetään kokeilemaan, miten Urkki suhtautuu tapahtumaan ja malttaako se keskittyä. Se on iso, noin 175cm korkea, ja pieniä odotuksia olisi, että kaikki osakokeet pitäisi sujua, mutta sen näkee sitten”, Kyösti Kaikkonen juttelee. ”Kotona se vetää talvet turisteja reellä. Kesäisin meillä on tapahtuma-ajelutuksia sekä järjestetään hevosleirejä, joissa myös Urkilla ratsastetaan ja ajetaan”. Urkki viettää päivät pihatossa kahden ruunan ja yhden tamman kanssa. ”Sen kanssa pystyy lapsetkin touhumaan, että on sillain mukava hevonen, mutta tietyissä tilanteissa siltä löytyy luonnetta ja menohaluja, joten vaikka työhommissa se voi kokematonta viedä,” Kaikkonen kertoo. 

 

Salaluukku. Kuva Kirsi Kettunen

SALALUUKKU

Sukupuoli: Ruuna 
Syntynyt: 2001
Suku: Aatami – Pikkuluukku, Viltter
Kasvattaja: Röpelinen, Kaija & Kimmo
Omistaja: Röpelinen, Kaija & Kimmo 

Ohjastaja: Ronja Röpelinen, SONKAJÄRVI
Hoitaja: Kimmo Röpelinen  

”Salaluukku lähtee Satkun Tähden matkaseuraksi, ja samalla ilmoitin sen kilpailemaan. Salkkari on meidän vanhempien ensimmäinen ja ainoa kasvatti, joka on monessa mukana” Ronja Röpelinen kertoo. ”Se on mukava perusputte, joka on toiminut junnujen opetusmestarina sekä kisaratsuna. Sillä on kilpailtu aluetasossa esteissä sekä kenttää ja koulua myös on kisattu. Myös raviuraa sillä on kokeiltu. Sillä on laaja repertuaari lahjoissa ja tämä työhevospuoli on nyt uusi aluevaltaus” Ronja Röpelinen jatkaa. ”Jos saadaan hyväksytty tulos kaikista osakokeista, niin olisi hyvä. Olen itse sitä vähän treenaillut reellä ja talvella ajettiin puitakin metsästä muutama kuorma. Se on meneväinen, mutta iän myötä rauhoittunut. Uimassakin se tykkää kelluskella menemään” Röpelinen naurahtaa.  

 

Piispalan Santeri. Kuva Päivi Herranen

PIISPALAN SANTERI

Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 2007
Suku: Cameron – Piispalan Hely, Viesker
Kasvattaja: Jaakko Rouhiainen
Omistaja: JR Stable 

Ohjastaja: Veikko Herranen, PIEKSÄMÄKI
Hoitaja: Päivi Herranen

”Tuusniemellä käytiin harjoittelemassa vetokisoissa. Siellä meni ihan hyvin ensikertalaiselle. Vähän oli raskas pohja, niin kun se 900 kilon kohdalla katsoi minua, että onko pakko, niin siihen tietysti lopetettiin. Kilpailuihin lähdetään aina sillä mielellä, että saadaan mahdollisimman hyvä tulos, mutta ei siellä väkisin mennä”, Herranen muistuttaa. ”Piispalan Santeri on hieno ori, jolla talvella ajoin puita ja sillä on ratsastettu myös.” Veikko Herranen jatkaa. ”Suomenhevonen merkitsee minulle paljon, ja se on sellainen, että kun sille neuvoo mitä tehdään, niin se tekee mitä pyytää. Myös Cameronilla ajettiin aikanaan puita.” Herranen jatkaa viitaten 2000 luvun taitteessa ravikilpailuissa menestyneeseen valmennettavaansa.  

 

Tirre. Kuva Pirje Fager-Pintilä

TIRRE

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2011
Suku: Hovi-Hannu – Ilon Riemu, Tähti-Tili
Kasvattaja: Sari Valo
Omistaja: Heiskanen Taimi & Karttunen Mika 

Ohjastaja: Mika Karttunen, KITEE
Hoitaja: Taimi Heiskanen  

”Hyvillä mielin lähdetään taas kisoihin, on mukava nähdä myös meidän tiivis työhevoskööri”, Mika Karttunen aloittaa. ”Toivottavasti ei tulisi ihan niin kova helle kuin viime vuonna. Pietarsaaren kisan jälkeen Tirre sai pitkään huilata ja vuoden alusta on ajeltu enemmän pitkiä kävelylenkkejä painokärryillä. Raskas treeni jätettiin oikeastaan kokonaan pois. Tosin nyt käytiin Koilis-Savon kisoissa vetämässä”, Karttunen jatkaa. ”Meillä on kotona Tirren lisäksi kuusi suomenhevosta, joiden kanssa harrastetaan. Minulle tulevat kisat ovat seitsemännet ja Tirrelle kuudennet. Työmestaruuksiin kaikki tulevat kilpailemaan, mutta kyllä siellä kaikkia autetaan kaikkia ja ollaan enemmän kuin kilpailijoita.” 

 

Hotleri. Kuva Pirje Fager-Pintilä

HOTLERI

Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 2015
Suku: Villihotti – Laippa, Pysteri
Kasvattaja: Sanna Tuominen
Omistaja: Jarmo Korkeaniemi 

Ohjastaja: Jarmo Korkeaniemi , HALSUA
Hoitaja: Jarmo Korkeaniemi  

”Hotlerille kuuluu hyvää. Joka aamu kuuden aikaan lähdetään luontoon ajelemaan metsäurille pariksi tunniksi. Se on sellaista terapiaa näin eläkeläiselle, samalla katsellaan metsäneläimiä”, Jarmo Korkeaniemi kertoo. ”Talvella ajettiin meille isohko savotta puita. Hevoskynnön SM on nyt voitettu kahdesti. Tuusniemellä käytiin juuri vetokisoissa ja siellä meni ihan hyvin. Kaiken onnistuessa ollaan toivottavasti Työmestaruuksissa kymmenen sakissa”, Korkaniemi jatkaa. ”Hotleri on omalaatuinen, ei ole samanlaista minulla ollut. Jos sitä ei huvita, niin se on omapäivänen kuin porsas, mutta kun sille opettaa mitä tehdään, ja se saa rauhassa tehdä, niin se kyllä tekee mitä mies pyytää. Se on kiltti ori ja oikein mukava hevonen, jolla voi ratsastaa ja sillä myös ajelutetaan vammaisia ja lapsia.”  

 

Henkan Juulia. Kuva Anne Tourunen

HENKAN JUULIA

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2015
Suku: I. P. Vektori – Henkan Taika, Suikun Ero
Kasvattaja: LM-Tourula Oy
Omistaja: Jari Kupiainen 

Ohjastaja: Mikko Uusimäki , KOKKOLA
Hoitaja: Mikko Uusimäki  

Henkan Juulia ohjastaa moninkertainen Työmestaruus konkari ja voittaja Mikko Uusimäki. 

”Parin vuoden tauon jälkeen ajattelin tulla vanhoja muistelemaan ja nuorempien kiusaksi, tai vaikka avuksi”, Uusimäki naurahtaa. ”Henkan Juulia tulee kisaan ensimmäistä kertaa. Liisasin sen lokakuun alussa, jolloin alettiin tutustua toisiimme. Talvi meni pääasiassa metsähommissa. Se on 170 cm korkea, rauhallinen tamma, jolla on kiima juuri nyt sopivasti päällä. Omistajaa tuntuu jännittävän, hän on monesti soitellut”, Uusmäki jatkaa hyväntuulisesti. ”Nämä ovat sen ensimmäiset kisat, joten en tiedä yhtään, miten se käyttäytyy, eli ihan vaan hyväksyttyä suoritusta kaikista osakokeista lähdetään hakemaan. Eilen ajoin viimeisen vetotreenin ja tamman voisi kuvitella tekevän tasaiset suoritukset. Nelinkertainen Työmestari Luomutar puolestaan viettää virkeänä leppoisia eläkepäiviä elämästä nauttien.” 

 

Softis. Kuva Pirje Fager-Pintilä

SOFTIS

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2017
Suku: Suivikas – Rita Rols, Turon Into
Kasvattaja: Mika Karhinen
Omistaja: Reetta Tervonen  

Ohjastaja: Reetta Tervonen , VIRRAT
Hoitaja: Reetta Tervonen  

”Sohvin kanssa tullaan nyt kolmatta kertaa kisoihin. Ensimmäisen kerran oltiin jo 4-vuotiaana ja kyllä meidän on ajatuksena jatkossakin kiertää kisoja, jos vaan terveyttä riittää”, Reetta Tervonen kertoo. Viime syksynä meillä oli pieniä murheita kavionluumurtuman kanssa. Mutta se parantui ja oli hyvä talvi treenata reellä. Muutenkin on monipuolisesti touhuttu, on ajettu, ratsastettu, vedetty kuormaa tarpeeseen ja huvikseen sekä vierailtu vanhainkodissa. Sohvi on sellainen monipuolinen hevonen, jolla voi tehdä mitä vaan, joten siitä otetaan ilo irti”, Tervonen jatkaa. Ouluun lähdetään hyvänmielen kesäreissulle suomenhevosperinteen ylläpitämiseksi. Otan mukaan hoitajaksi ratsupuolen ihmisen, joka ei ole koskaan Työmestaruuksissa ollut, joten toivottavasti innostus tarttuisi myös häneen.”   

 

Pikku Hilma. Kuva Pirje Fager-Pintilä

PIKKU-HILMA

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2013
Suku: Huldan Veto – Napsun Tyttö, Ulrik
Kasvattaja: Petra Särkelä
Omistaja: Petra Särkelä  

Ohjastaja: Petra Särkelä, TYRNÄVÄ
Hoitaja: Marie Kerttula   

”Lähdetään tänä vuonna kisaamaan vähän kuin kotiasemalta, meiltä on vain 40km Oulun radalle matkaa”, Petra Särkelä aloittaa. ”Hilmalle kuuluu hyvää ja me on valmistauduttu perinteiseen tyyliin eli tekemällä kaikki kotityöt mitä hevosella voi tehdä. On lanattu teitä, aurattu lumia, paikattu soratien monttuja, tehty metsätöitä ja kynnetty. Sen lisäksi ajetaan asiakas- ja tapahtuma-ajoja, nytkin ollaan Työmestaruutta lähdössä vielä mainostamaan kylille”, Särkelä jatkaa. ”Hilma toimii niin hyvin, että kun vesiä ajetaan tarhoihin, niin sen voi jättää siihen odottamaan veden valumista ja käydä vaikka vessassa välissä. Kyllä se on sellainen kerran elämässä hevonen. Hilma on mukana myös opettamassa varsaa yhtä hyville tavoille”. Ouluun kaksi lähtee lomareissuun. ”Itse en ole kilpailuhenkinen, vaan lähden Työmestaruuteen viettämään kesäpäivää ihanien työihmisten ja hevosten parissa. Siellä me yhdessä hengataan ja neuvotaan toisiamme, kyllä tässä tapahtumassa kilpailua isommassa roolissa on perinteen säilyttäminen ja yhdessä tekeminen hevosen ehdoilla.”  

 

Savon Sutku. Kuva Pirje Fager-Pintilä

SAVON SUTKU

Sukupuoli: Ruuna
Syntynyt: 2009
Suku: Jaanen Suikku – Savon Susanna, Fabian
Kasvattaja: Jari Tiitinen
Omistaja: Mika Kimonen  

Ohjastaja: Mika Kimonen, KUOPIO
Hoitaja: Tapio Karhunen  

”Viime vuonna oltiin ensimmäistä kertaa ja siitä jäi hyvät kokemukset. Tänä vuonna tavoite on sama kuin viimeksi eli saada hyväksytty tulos. Talvella yritettiin ajaa puita, mutta lunta oli paljon ja ei oikein kunnolla metsään päästy, joten puut jäi sinne”, Mika Kimonen nauraa. ”Reellä ajeltiin talvella ja nyt on ajettu kärryillä. Sutkun päivät menee paarmoja huiskiessa ja illalla se lähtee kaverin kanssa liikkumaan tarhassa. Tavoitteena olisi saada kaverikin joku päivä mukaan Työmestaruuskisoihin, mutta työt vähän haittaavat harrastusta. Siellä on mukava tunnelma ja samanhenkisiä ihmisiä. Nyt osallistujiakin on enemmän kuin viime vuonna, joten toivottavasti myös yleisö löytää paikalle.”   

 

Liinun Laulu. Kuva Anna-Sofia Keränen

LIINUN LAULU

Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 2017
Suku: Igor Kuu – Laulun Sointu, Knuutilan Veikko
Kasvattaja: Virpi Saarikoski
Omistaja: Anna-Sofia Keränen 

Ohjastaja: Anna-Sofia Keränen, TORNIO
Hoitaja: Janika Vaara   

”Osallistuminen on haave, jonka nyt pääsen toteuttamaan. Olen ostanut Tipin 1-vuotiaana, sillä periaatteella, että voisin opettaa siitä hevosen, jolla voi tehdä mitä vaan. Enimmäkseen Tipillä on ratsastettu, mutta sillä myös ajetaan reellä, äestetään sekä ajetaan harava- ja niittokoneella”, Anna-Sofia Keränen kertoo. ”Varsasta saakka se on ollut rauhallinen ja uusienkin asioiden äärellä turvallinen ja miellyttävä. Viime kesänä käytiin Tervolassa osallistumassa vetonäytökseen ja siellä meni ihan hyvin. Ouluun lähdetään aivan uutena juttuna kokeilemaan ja hakemaan kokemusta. Olen itse opetellut ja katsonut aikaisempien vuosien livelähetyksiä, voisi jopa sanoa, että hieman höyrähtänyt aiheeseen” Keränen naurahtaa.  

 

Tempperature. Kuva Jenni Peltokorpi

TEMPPERATURE

Sukupuoli: Ori 
Syntynyt: 2013
Suku: Ture – Darla, Pysteri
Kasvattaja: Multamäki Jukka & Miia
Omistaja: Multamäki Jukka & Miia  

Ohjastaja: Miia Multamäki , LIMINKA
Hoitaja: Miia Multamäki  

”Temppiksen tarina alkoi, kun se jäi kuusiviikkoisena orvoksi emän menehdyttyä suolikierteeseen. Sen jälkeen russponista tuli sen henkireikä ja tuki, koska sille ei löytynyt keinoemoa. Mutta kyllä siitä kasvoi hieno herrasmies! Sille käy kaikki ja sen kuin sakemanni, joka palvelee ja vahtii pihan.” Miia Multamäki naurahtaa. ”Tempperature ja Pikku-Hilma ovat itseasiassa samanikäisiä ja olenkin tutustunut Särkelän Petraan varsanäyttelyssä. Hän on sellainen meidän idoli, joka innosti lähtemään mukaan ja on auttanut kaikessa. Kilpailusta me lähdetään hakemaan uusia kokemuksia. Temppis lähtee aina mun kotkotuksiin mukaan ja vaikka itse jännitän, kun ori on herkkä sekä vireä, niin se yllättää minut joka kerta positiivisesti. Sen kanssa on mukava lähteä reissuun, ja siellähän nähdään myös meidän tämän kesän morsian, Kukka Meeri, joka kävi meillä juuri astutettavana.”