Suomenhevosten valtakunnallinen Työmestaruuskilpailu 2026 järjestettiin Reisjärvellä. Tänä vuonna kunniataulukkoon saatiin uusi nimi, kun Sirkka Penttisen omistama tamma Silviisii oli kilpailun paras. Silviisii teki kahdessa ensimmäisessä osakokeessa hyvät tulokset, ja erinomainen 20 portaan vetokoe varmisti tammalle sen ensimmäisen Työmestarin tittelin.
Keuruulaisten Sirkka ja Jari Penttisen tallista kilpailuun osallistui kaksi tammaa, Masariini ja Silviisii. Molemmat tammat osallistuivat kilpailuun viime vuonna ensimmäisen kerran. Silloin Masariini oli kokonaistuloksissa edellä, mutta Reisjärvellä osat vaihtuivat. Masariini, joka on myös Silviisiin emä, oli kokonaiskilpailun viides. Viime vuonna Sirkka Penttinen ohjasti tammojaan itse, mutta tänä vuonna ohjissa nähtiin hänen puolisonsa Jari.
”On ollut hieno päivä, toki pitkä, mutta antoisa ja yllätyksellinen. Yllätys tuli vetokokeesta, että Silviisii suoriutui niin hienosti. Se on kyllä todella yritteliäs tamma”, Penttinen kertoi.
Sirkka Penttinen on itse kasvattanut Silviisiin (Hanslankari – Masariini, Huiman Pyste), joka on työhevoskilpailujen lisäksi osallistunut myös raveihin.
”Silviisii on varsasta asti ollut tosi ainutlaatuinen. Sille on käynyt jokainen homma, mitä sen kanssa on käyty tekemään. Se on 3-vuotiaana ollut saattoajossa, sillä on kynnetty peltoa, tehty puuajoa. Ei ole mitään sellaista työkonetta, -kärryä tai -vaunua mitä sen perään ei voisi laittaa, siltä onnistuu kaikki. Se on tosissaan ihmisen palvelija”, Penttinen kehui.

Työmestaruuden tarkoituksena on hevoskulttuurin, perinteisten hevosmiestaitojen, suomenhevosen monikäyttöisyyden ja sen geneettisen vaihtelun edistäminen.
”Tämä on hieno kokemus, suosittelen kaikille, keneltä löytyy monipuolinen suomenhevonen, tulemaan tänne. On hieno tavata työhevosharrastajia, tämä on sellainen työhevosten kuninkuuspäivä”, Penttinen sanoi.
Silviisii oli kilpailun paras tamma, ja siitä hyvästä hevonen sai Suomenhevosliiton lahjoittaman loimen. Mukaansa Penttisen tamma sai myös Pekka Vilkunan lahjoittaman kiertopalkinnon Siro-veistoksen.

Työhevosharrastajat lahjoittivat parhaalle vetokokeen tekijälle Hotlerille pitkät aisaraudat ja parhaalle ensikertalaiselle Ronikon Tuiskeelle työohjat nahkaräimillä. Hotleri sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja Ronikon Tuiske neljänneksi. Viime vuoden mestari Henkan Juulia oli tänä vuonna toinen.
Työmestaruuden järjesti tänä vuonna Reisjärven Hevosystävät ry yhteistyössä Suomen Hippoksen ja Keski-Pohjanmaan hevosjalostusliiton kanssa. Hyvin onnistunut tapahtuma keräsi noin 600 hengen yleisön. Kilpailuun osallistui 18 hevosta, joista 15 suoritti kilpailun hyväksytysti.
”Tänään oli erittäin hyvin järjestetyt kilpailut, kaikki ennakkotyö, mitä on tarvittu, on myös tehty. Kilpailu oli laaja, ja päivän kunto sen ratkaisee, erityisesti vetokokeessa. Hyvät vetäjät vetivät pitkiä tuloksia. Vetopisteethän yleensä ratkaisevat tuloksen, kuten tänäänkin”, lautakunnan puheenjohtaja Markku Nisula kertoi.
Työmestaruus 2026, kokonaistulokset
