Hyppää sisältöön

Hentun Liisa – täyden kympin tamma

kilpailukuva

Hentun Liisa lähtee Kriteriumissa viivalle ikäluokkansa parhaita oreja ja ruunia vastaan. Avaimia tamman poikkeukselliseen suorituskykyyn on helppo löytää sen perimästä. Rattailla Teemu Okkolin. Kuva: Juho Hämäläinen

Kivenkovana taistelijana tunnettu Kriterium-karsinatavoittaja Hentun Liisa lähtee yhtenä ennakkosuosikina lauantain finaaliin. Heila-jalostusjärjestelmä tietää, että lahjakas tamma on muutakin kuin kaunista katseltavaa.

 

Aloitetaan vaikka jalosteluarvostelupisteistä, jotka Hentun Liisalla alkavat täydellä kympillä. II-palkinnolla jalostusarvostellun ryhdikkään tamman luonne on arvioitu täysien pisteiden arvoiseksi – lausunnossa käytetään luonnehdintoja kiitettävä, nöyrä, toimiva. Luonteen tasapainoisuudella on takuuvarmasti tekemistä myös suorituskyvyn kanssa, uskoo jalostusvastaava Susanna Back Suomen Hippoksesta:

”On hienoa, että nuori tamma kilpailee näin korkealla tasolla ja menestyksekkäästi myös ikäluokan parhaita oriita ja ruunia vastaan. Se on osoitus valtavasta lahjakkuudesta, mutta myös kilpailukovuudesta.”

 

Hentun Liisan emälinjan vilkaisu antaa jo lupauksen tulevasta menestyksestä: sen emästä Sirun Salamasta on useita hyviä kilpahevosia ennestään, mm. menestyksekäs Viktor Kärppä. Erityisesti emälinjan lähimpien yksilöiden menestys kertoo geneettisestä potentiaalista.

 

Nöyrä ja kova, mutta myös kuvankaunis rotunsa edustaja – sekä terve ja lajissaan äärimmäisen lahjakas. Vaikuttaa varsinaiselta luonnon täysosumalta tämä Hentun Liisa. Millaisen jalostusvalintaprosessin ja lopulta luonnon ohjaaman geeniloton tuloksena tamma sitten on syntynyt? Heila-jalostusjärjestelmää avaa asiaa myös perinnöllisyyden kannalta.

 

Monipuolisuus luo elinvoimaa

”Hentun Liisan tyyppisiä kokonaisvaltaisia onnistumisia syntyy geenien ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksella”, tiivistää Susanna Back hevosjalostuksen perusperiaatteen.

Geeninen kannalta tarkasteltuna Hentun Liisan suvusta löytyy ainakin muuan numeroin osoitettava fakta, jonka tiedetään korreloivan elinvoimaominaisuuksien kanssa: kaiken tiedossa olevan sukudatan perusteella tamman laskettu sukusiitosprosentti on maltillinen 4,39, ja viiden sukupolven perusteella laskettuna vain 0,78. Hentun Liisan sukusiitosprosentit jäävät näin alle suomenhevosten suositellun sukusiitosprosenttirajan (6,25), ja lisäksi sen sukukatokerroin on juoksijasuunnan suomenhevoselle suhteellisen korkea 93,50.

 

Hentun Liisan suvussa ei ole läheisiä kertauksia. Hilu kertautuu neljännessä ja viidennessä polvessa, samoin kuin Vieteri, joka löytyy lisäksi vielä kerran kuudennestakin polvesta.

 

”Monipuolisen geeniperimän tuomat elinvoimaominaisuudet tarkoittavat nykyaikaisen urheiluhevosen kohdalla esimerkiksi vastustuskykyä ja fyysistä suorituskykyä – kuten tuloksellista reagointia valmentamiseen ja muuhun kuormitukseen”, Susanna Back valottaa.

”Nopeasti sukulaistuvien juoksijasuunnan suomenhevosten osalta sukusiitosprosenttia ja sukukatokertoimia on tärkeä seurata ja kiinnittää niihin huomiota jalostusvalinnoissa. Hentun Liisan tyyliset prosenttiluvut kertovat, että yksilötasolla geneettinen monimuotoisuus on säilytetty melko hyvin. Jos lukema olisi 100 %, tarkoittaisi se että sukutaulussa ei lähimmän viiden sukupolven osalta esiinny kahta kertaa samaa yksilöä, jolloin kaikki mahdollinen geneettinen monimuotoisuus on säilynyt.”

 

Työkaluja periytymisen ja periyttämisen tutkimiseen

Jalostusjärjestelmä Heila näyttää jalostusoriiden tietoja laajasti. Käyttäjä voi selata oriin jalostusarvostelutietoja sekä astutustilastoja. Ravikilpailevien oriiden osalta listattuna ovat myös jälkeläisten ravikilpailutilastot ja oriin menestyneimmät jälkeläiset. Käyttäjä voi helposti tutkia oriin tiineyttämisprosentteja sekä sitä, paljonko uusintoja keskimäärin on tammoille tehty. Juoksijajalostuksen kannalta olennaista on myös nähdä millaisilla prosenteilla jälkeläiset ovat tulleet koelähtöön ja starttiin sekä paljonko keskimäärin tienanneet.

 

Jalostusoriin oristatistiikka (astutustilastot, jälkeläisten ravikilpailutulokset sekä parhaiden jälkeläisten ranking-lista) löytyy Heilasta oriin omalta Jalostuskäyttö-välilehdeltä. Samasta paikasta löytyy myös oriin jalostusarvostelulausunto.

 

Hentun Liisa on isänsä Fiilingin eniten ansainnut jälkeläinen. Fiiling on aloittanut jalostusuransa mainiosti, sillä jo Hentun Liisaa edeltäneestä, oriin ensimmäisestä ikäluokasta nousi ikäluokkakilpailumenestyjä Matteus Kevätön.

 

Kilpailevien oriiden jälkeläisten ravikilpailutilastot kertovat jälkeläisten menestyksestä.

 

”Varhaislahjakkuus kertoo siitä, että kilpahevoselle tarpeelliset ominaisuudet ovat yksilössä jo ikään kuin valmiina asetuksina, eivätkä esimerkiksi valmennuksella tai muilla ympäristötekijöillä aikaansaatuja. Lähisukua kannattaakin tarkastella juuri varhaisen menestymisen näkökulmasta”, Back vinkkaa.

 

Isä-emänisä -työkalulla löytyvät kaikki vastaavat yhdistelmät.

 

”Isänä Fiiling ja emänisä Saran Salama -yhdistelmiä on Hentun Liisan lisäksi vain yksi toinen jälkeläinen. Kahden yksilön otannassa sattuman merkitys on tietysti suuri, eikä suoria johtopäätöksiä voi vetää – mutta on mielenkiintoista, että molemmat lahjakkaat tammat ovat aloittaneet kilpauransa kolmivuotiaana hyvällä menestyksellä.”  

 

– –

Suomen parhaat 3-vuotiaat lämminveriset ja 4-vuotiaat suomenhevoset tavoittelevat Kriterium-voittoa Teivossa lauantaina 1.10.2022 klo 13.  Lisäksi lauantaina ajetaan lämminveristen Tammer-ajo ja suomenhevosten Erilo-juoksu. Päivän aloittaa ponien oma Ponikriterium.

Kriterium 1.10.2022 – Teivon Ravikeskus

–  – – –

 

Suomen Hippos ei arvota tai arvostele yksittäisten hevosten sukuja, polveutumista tai kasvattajien jalostusratkaisuja. Artikkeleihin valitaan Heila-jalostusjärjestelmästä esimerkkitapauksiksi ajankohtaisia tai muuten mielenkiintoisia hevosia, joiden avulla on selkeä esittää ja avata artikkelin käsittelemiä, nykytiedon valossa relevantteja genetiikkaan, jalostukseen ja polveutumiseen liittyvä faktoja.