Suomen Hippoksen sääntövaliokunta kokoontui ylimääräiseen kokoukseen torstaina 19.6.2025. Suomen Hippoksen hallitus on vahvistanut sääntövaliokunnan ylimääräisen kokouksen päätökset.
Lisenssin poistaminen ja kilpailukielto hovioikeuden tuomion johdosta
Harrastajalisenssi C:llä toiminut raviurheilija tuomittiin tiistaina 17.6. vuoden ja 9 kuukauden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta Itä-Suomen hovioikeudessa. Tapahtumat sijoittuvat risteilylle vuonna 2023.
Annettu tuomio ei ole lainvoimainen, mutta asian vakavuudesta johtuen lisenssinhaltijan harrastajalisenssi C peruttiin välittömästi ja henkilö asetettiin toistaiseksi voimassa olevaan kilpailukieltoon 19.6.2025 alkaen. Kilpailukielto on voimassa siihen saakka, kun rangaistusseuraamus on suoritettu loppuun. Päätös nojaa ravikilpailusääntöjen pykälään 59.2.4. sekä lisenssimääräyksiin.
Kilpailukielto, Riku Salminen
Riku Salminen määrättiin 15.6.2025 toistaiseksi voimassa olevaan ajokieltoon alkoholin vaikutuksen alaisena esiintymisestä Riihimäen raveissa. Salminen puhalsi Riihimäen raveissa alkometriin 0,75 lukemat. Hippoksen hallitus päätti sääntövaliokunnan esityksen mukaisesti määrätä Riku Salmiselle 500 euron sakon sekä kuuden kuukauden kilpailukiellon ajalle 19.6. – 18.12.2025.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Minna Mäenpää, minna.maenpaa@hippos.fi ja p. 040 511 2067.