Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallituksen kokoustiedote 14.3.2024

Hippos-logo

Suomen Hippoksen hallituksen maaliskuun kokouksessa jatkettiin hevosalan tulevaisuuden valmistelua ennen kaikkea hevospelaamisen sijoittumisen ja ratkaisujen sekä kilpailutoiminnan kehittämisen osalta. Hallitus hyväksyi myös sakkorahaston käyttösuunnitelman sekä Hippoksen tilinpäätöksen. 

 

Hevospelaaminen, Ypäjän Hevosopiston selvitys ja sakkorahaston käyttösuunnitelma
Hallitus jatkoi valmistelua koskien rahapelilainsäädännön muutosta ja hevospelaamisen sijoittumista siinä.  Keskustelussa todettiin, että Hippoksen käy parhaillaan aktiivista keskustelua poliittisten päättäjien kanssa sekä valmistelee asiaa valtuuskunnan kevätkokousta varten. Kokouksessa todettiin, että toistaiseksi ei ole ilmoitettu muutoksia lainsäädäntöhankkeen aikatauluun.

Hallitus käsitteli myös Hevosopisto Oy:n kirjallisen selvityksen liittyen Svenska Ylen esittämään dokumenttiin. Hallitus totesi, että Hevosopisto on antanut seikkaperäisen selvityksen tapahtumista ja asia etenee Ypäjän Hevosopiston hallituksen toimesta mahdollisin jatkotoimenpiteineen. Hippos seuraa tilannetta toiminnan kehittämisen osalta.

Hallitus hyväksyi sakkorahaston käyttösuunnitelman vuoden 2024 osalta rahaston sääntöjen mukaisessa suhteessa. Tuomaritallentimien osalta päätettiin, että mikäli valvontalaitteille merkitty osuus budjetista ylittyy, tallentimet hankitaan erillisellä päätöksellä, sillä niiden toiminta on edellytys laadukkaalle tuomaritoiminnalle.

Vuosikertomus, tilinpäätös ja valiokuntien toimintasuunnitelmat
Hallitus sai kokouksessa tiedoksi Suomen Hippoksen vuosikertomuksen luonnoksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Hallitus hyväksyi tilinpäätöksen allekirjoitettavaksi. Molemmat esitellään ja hyväksytään valtuuskunnan kevätkokouksessa toukokuussa. Vuosikertomus julkaistaan sen jälkeen myös Hippoksen verkkosivuilla.

Hallitus käsitteli kokouksessa lisäksi valiokuntien vuoden 2024 toimintasuunnitelmat. Kuluvalle vuodelle hallitus päätti, että kaikissa valiokuntien toimintasuunnitelmissa otetaan huomioon vastuullisuusnäkökulmat, joita myös mitataan valiokuntatyön osalta. Mittareiden osalta toimintasuunnitelmia tulee vielä päivittää.

Keskustelu ja jatkotoimenpiteet kilpailutoiminnan asioista
Hallitus kävi kokouksessaan keskustelua tuomaritoiminnan linjauksista ja ravikilpailusäännöistä. Hallitus totesi, että tuomaritoiminta on kehittynyt positiiviseen suuntaan ja sitä kehitetään jatkuvasti, mutta tuomareiden työtä on tuettava linjakkaan päätöksenteon ja hevosen hyvinvoinnin varmistamiseksi. Suurkilpailuvalvojien lähes viikoittainen kokous, jossa käydään läpi edellisen viikon lähdöistä nousseet erityiset asiat ja päätetään tarvittavista jatkotoimista, koettiin toimivaksi.

Samalla käsiteltiin Suomen Ravivalmentajat ry:n kannanotto Suomen Hippoksen hallitukselle Kouvolan lauantairavien 24.2.2024 päätöksentekoprosesseista sekä parannusehdotuksista ravikilpailusääntöihin hevosten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Sääntövaliokunta käsittelee sääntömuutosesityksen seuraavassa sääntövaliokunnan kokouksessa.

Positiivinen lääkeainetestinäyte, Siirin Enni 246001S00181380
Oulun raveissa 5.12.2023 kilpailleesta Siirin Enni (mikrosirunumero 246000025799037) -nimisestä hevosesta otetusta virtsanäytteestä on löytynyt dimetyylisulfoksidia (DMSO). Hevonen voitti lähtönsä ja sai 1500 € palkinnon. Hevosta valmentaa Satu Haaraoja.

Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on kokouksessaan 8.2.2024 käsitellyt yllä mainittua tapausta.

Virtsanäytteessä todettiin alhainen pitoisuus dimetyylisulfoksidia (DMSO). Dimetyylisulfoksidi on orgaaninen rikkiyhdiste, jota käytetään muun muassa kivun lievittämiseen, nivelsairauksien hoitoon sekä tehostamaan muiden lääkeaineiden imeytymistä.

Valmentajalta saadun selvityksen mukaan hevosta on lääkitty DMSO:ta sisältävällä paikallisvalmisteella varoaikaa noudattaen. DMSO:ta sisältävästä valmisteesta on esitetty eläinlääkärin lääkemääräys sekä hoitoselvitys. Koska myös muita saman tallin hevosia on lääkitty kyseisellä valmisteella ja DMSO:ta esiintyy lääkevalmisteiden lisäksi ympäristössä (esim. kasveissa), kontaminaation mahdollisuutta ei voida poissulkea.

Todettiin ravikilpailusääntöjen 45§:n rikkomus ja nollatoleranssirikkomus virtsanäytteessä todetun DMSO:n perusteella. Määrättiin Siirin Enni -nimisen hevosen vastuuvalmentajalle Satu Haaraojalle varoitus ja 200 euron sakko. Hevosen suoritus mitätöidään eikä sen voittamaa palkintoa makseta. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta.

Muut asiat kokouksesta
Muissa asioissa hallitus sai tiedoksi vahvistetut korvaavat ravipäivät alkuvuoden pakkasperuuntumisista johtuen. Rovaniemen 12.2. perutut ravit ajetaan maanantaina 24.6. ja Vermon 6.1. perutut ravit perjantaina 19.7.

Lisäksi hallitus käsitteli poikkeuslupapyynnöt koskien suomenhevosten etusijaa Härmän Powerparkin Nordic King -ravien sekä Vermon Finlandia-ajon sunnuntaipäivän osalta. Hallitus korosti edelleen suomenhevosen etusijan merkitystä, ja päätti poikkeusluvan sijaan myöntää kyseisille kilpailuille mahdollisuuden villi kortti -menettelyyn. Radalla on oikeus myöntää kaksi villiä korttia jokaiseen kyseisen kilpailupäivän kylmäverilähtöön, joita muuten koskisi suomenhevosten etusija. Vastaavaa voidaan noudattaa myös Turun PM-raveissa. Kylmäverilähdöissä, joiden omissa säännöissä on toisin mainittu, kuten Nordic King, Erkon pokaali ja kylmäveristen PM-lähdöt, toimitaan niiden omien sääntöjen mukaisesti.

Lisäksi keskusteltiin kilpailukalenterin osalta harrastajien kilpailuedellytysten turvaamisesta sekä tarpeesta ottaa huomioon myös hevosjalostusliittojen ja hevoskasvatuksen toiminnan tukeminen osana alan edunvalvontaa.  

Ajankohtaisissa asioissa hallitus sai muun muassa tiedon kehysriihen tilanteesta koskien hevosalan rahoitusta ja Hippoksen toimiston työstä tämän osalta, Eduskunnan hevosystäväinseuran kokousterveiset, yhdessä Suomenhevosliiton kanssa käynnistetyn Suomenhevosen tulevaisuusohjelmatyön etenemissuunnitelman sekä katsaukset antidopingkoiratyöhön.

Seuraava hallituksen kokous pidetään torstaina 11.4. klo 10.

Suomen Hippos ry, hallituksen puolesta (toimivat lisätietojen antajana):

Puheenjohtaja Antti Lehtisalo, p. 040 521 8243

Toimitusjohtaja Minna Mäenpää, p. 040 511 2067