Hyppää sisältöön

Suomen Hippoksen hallituksen helmikuun kokoustiedote

Hippos-logo

Suomen Hippoksen hallituksen helmikuun kokouksessa valmisteltiin ennen kaikkea 15.2. pidettävän alan sisäisen keskustelutilaisuuden esitykset. Lisäksi saatiin katsaukset Suomen Hippoksen talouteen ja omistuksiin sekä hevospelitoiminnan jatkoselvityksen etenemiseen. Hallitus totesi myös tapahtuneen dopingrikkomuksen rangaistuksineen.       

Kokouksen keskiössä alan sisäisen tulevaisuuskeskustelun valmistelu

Hallitus valmisteli kokouksessaan esitykset ensi viikolla 15.2. pidettävään alan sisäiseen tulevaisuuskeskusteluun, johon on kutsuttu Suomen Hippoksen valtuuskunta sekä raviratojen ja hevosjalostusliittojen edustajat. Tilaisuudessa tullaan käsittelemään laajasti raviurheilun ja hevoskasvatuksen tulevaisuutta maa- ja metsätalousministeriön työryhmän vastuullista ja elinvoimaista raviurheilua ja hevoskasvatusta Suomessa selvittäneen raportin pohjalta. Raviurheilun kehittämisen suuntaviivoista tiedotetaan 15.2. tilaisuuden jälkeen.

Näiden lisäksi hallitus sai tilannekatsauksen hevospelitoiminnan vaihtoehtojen selvitysprojektin etenemisestä, Hippoksen taloudesta ja omistuksista sekä hevosjalostusliittojen tunnistamistoiminnasta. Hallitus valmisteli myös maa- ja metsätalousministeriölle raviratojen 2023 investointitukiesitystä ja vahvisti raviratavaliokunnan kokoonpanon raviratojen esityksen mukaan seuraavaksi: Antti Lehtisalo (pj), Matti Mahlamäki, Jari Haanniemi, Heikki Häyhä, Arto Hytönen, Elina Hirvonen, Miika Lähdeniemi, Kari Tiainen, Sari Jauhojärvi ja Eveliina Talvensaari.

Ajankohtaisissa asioissa käsiteltiin alan muun muassa tukitilanne, UET-kokousten päätökset sekä hevosalan vaikuttavuusanalyysin valmistumisen tilanne.

Dopingrikkomus Toivotuli

Hevonen Toivotuli valittiin sattumanvaraisesti lääkeainetestiin Oulun raveissa 4.11.2022. Valmentaja on antanut lääkeainetestauksen yhteydessä selvityksen, jonka mukaan hevosta on lääkitty 4 vrk ennen kilpailua (31.10.2022) asetyylisalisyylihapolla (kauppanimikkeenä mm. Aspirin ja Disperin). Asetyylisalisyylihappo on tulehduskipulääke, jota voidaan käyttää muun muassa kivun ja tulehduksen hoitoon sekä kuumeen alentamiseksi. Lisäksi asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä.

Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on kokouksessaan 23.1.2023 käsitellyt yllä mainittua tapausta.

Hallitus totesi Suomen Hippos ry:n ravikilpailusääntöjen 45§ rikkomuksen sekä dopingrikkomuksen todistetusti varoajan sisällä annetun lääkityksen perusteella. Päätettiin asettaa vastuuvalmentaja Ahti Salmela 6 kuukauden kilpailukieltoon ja hänelle määrättiin 1 000 euron sakko dopingrikkomuksesta. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta, kun voitettu 800 euron palkinto on palautettu kilpailun järjestäjälle.

Seuraava hallituksen kokous pidetään torstaina 9.3. klo 10.00.

 

Suomen Hippoksen hallituksen puolesta,

Puheenjohtaja Antti Lehtisalo, p. 040 521 8243

Toimitusjohtaja Minna Mäenpää, p. 040 511 2067