Hyppää sisältöön

Ravihevosten suuterveyden tutkimus jatkuu vuonna 2022 

 Helsingin Yliopiston ja Suomen Hippoksen tutkimuskokonaisuus jatkaa eläinlääkäri Kati Tuomolan aloittamaa selvitystyötä ravihevosten suuterveydestä.  

Suomen Hippos käynnistää vuonna 2022 jatkotutkimuksen ravihevosten suuterveydestä. Tutkimuksen toteuttajana toimii Helsingin Yliopisto, ja mukana on kaksi eläinlääketieteen opiskelijaa.   

”Ravihevosten suuterveyden epäkohdat on tunnistettu Suomessa eläinlääkäri Kati Tuomolan ansiokkaan tutkimuksen toimesta. On tärkeää, että tämä työ saa nyt jatkoa. Uudessa tutkimuksessa tarkastetaan ravihevosen suun tila myös kilpailusuorituksen ulkopuolella. Näin tieto tarvittavista toimista suunterveyden ylläpitämiseksi kasvaa entisestään”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Sami Kauhanen kertoo.   

Uudessa tutkimuksessa ravihevosten suu tutkitaan sekä kilpailusuorituksen jälkeen että noin viikon päästä kilpailusta. Lisäksi tutkimuksen aikana pidetään kirjaa hevosten liikutuksesta ja kuolainvalinnoista, jotta esimerkiksi vaurioiden paranemisesta ja kuolainten vaikutuksista saadaan lisätietoa. Otanta tullaan keräämään alkuvuoden 2022 aikana, ja tutkimuksen on määrä valmistua vuoden 2022 aikana. Tutkimuskokonaisuuteen kuuluu myös eläinlääkäri Mirjami Anttilan aikaisemmin keräämä, yli 700 hevosen suututkimuksen aineisto, josta valmistellaan lisensiaatin työ uuden tutkimuksen ohella.   

”Suuvaurioita on tutkittu maailmallakin, mutta niiden paranemista ja kotitallilla tapahtuvan käsittelyn vaikutuksia ei juurikaan. Käytämme tutkimuksessa samaa asteikkoa kuin eläinlääkäri Kati Tuomola, jotta tutkimustieto on parhaalla tavalla yhdistettävissä. Jatkotutkimus antaa arvokasta lisätietoa esimerkiksi kilpailukieltoaikojen keston määrittämiseksi suuvaurioiden yhteydessä”, tutkimuksessa mukana oleva Anu Penttilä Helsingin Yliopistolta kertoo.   

Jokaisen hevosihmisen tehtävä on huolehtia hevosen hyvinvoinnista  

Suuterveyden parantaminen ja hevosten hyvinvointi vaativat jatkotutkimuksen, valvonnan ja ohjeistuksen lisäksi jokaisen hevosalan toimijan tekoja.   

”On meidän hevosihmisten vastuulla huolehtia hevosten hyvinvoinnista ja puuttua epäkohtiin. Hevosten hyvinvointi lähtee meistä ihmisistä: siitä, miten opetamme, käsittelemme ja ohjastamme”, Kauhanen jatkaa.   

Ravihevosten kohteluun liittyviä sääntöjä on viime vuosina tiukennettu ja tullaan vuodenvaihteessa tiukentamaan entisestään. Hevosen suu tarkastetaan aina ajotaparikkeiden yhteydessä ja useasti myös doping -näytteenoton yhteydessä sekä aina, jos suun ulkopuolella näkyy verta. 

Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Martti Tala muistuttaa, että jokaisen ravihevosen suun tila on tarkistettava säännöllisesti.   

”Kati Tuomolan ja tietokirjailija Nina Mäki-Kihniän toteuttama Ravihevosen suuterveyden opas tarjoaa selkeät ohjeet hevosen suun tutkimiseen. Jos pieniäkin vaurioita ilmenee, on käännyttävä suuterveyteen erikoistuneen eläinlääkärin puoleen. Yhdessä eläinlääkärin kanssa voi parhaiten arvioida esimerkiksi kuolaimen sopivuutta ja tehdä tarvittavia muutoksia varusteisiin”, Tala muistuttaa.   

Ravihevosen suuterveyden opas 

Lisätietoja:   

Toimitusjohtaja Sami Kauhanen, sami.kauhanen@hippos.fi ja p. 0400 772 469