Hyppää sisältöön

Nuoret suomenhevoset rynnistivät radoille

Nuoria suomenhevosia radalla

Heinäkuussa käynnistyi aiemman opetuslähtöjärjestelmän korvannut Nuoret radalle –kilpailusarja. Lähtöjä järjestettiin yhteensä neljä, ja ne kaikki olivat suomenhevosille. Lämminverisiäkin muutamiin Nuoret radalle –lähtöihin ilmoitettiin, mutta vielä ei saatu samaan lähtöön kerralla vaadittavaa minimimäärää, eli neljää varsaa.


Nuoret radalle –sarjan mannekiini on toistaiseksi Pauli Raivion suvukas Tähen Toivomus. Se juoksi Nuoret radalle lähdön sekä Suonenjoella että Mikkelissä, oli molemmissa ensimmäisenä maalissa ja tienasi lähdöistä täyden potin, eli 500 euroa. Näitä rahoja ei kuitenkaan kirjata hevosen voittosummaan, eikä tuloksia ennätyksiin, joten varsinaisen kilpailu-uransa Tähen Toivomus pääsee starttaamaan puhtaalta pöydältä.


Nuoret radalle –lähdöt ovat olleet juuri tavoitteiden mukaisia, vauhdeiltaan maltillisia. Hevoset osallistuvat lähtöihin omalla tasollaan, saavat ratarutiinia ja mahdollisuuden valmistautua kohti varsinaisia startteja. Koelähtö tulkitaan Nuoret radalla –lähdöissä hyväksytyksi, mikäli 1.50-raja alittuu. Heinäkuussa juosseista 18 varsasta yhteensä 13 suoritti samalla hyväksytyn koelähdön. Muutkin maaliin päässeet palkittiin 100 eurolla.


Nuoret radalle –lähtöjen palkinnot maksetaan kerran kuussa suoraan Suomen Hippoksesta, ensimmäinen erä palkintorahoja tilitetään tällä viikolla.

Nuoret radalle -lähdöt pähkinänkuoressa:
- Hyväksytyn opetuslähdön jälkeen hevonen voi osallistua Nuoret radalle –lähtöön
- Nuoret radalle -lähdössä kaikki hyväksytyn juoksun tehneet palkitaan vähintään sadalla eurolla
- Nuoret radalle -lähtö hyväksytään koelähdöksi koelähtösäännöin
- Nuoret radalle -lähtöjä järjestetään vuonna 2012 Suomessa syntyneille lämminverisille ja vuonna 2011 syntyneille suomenhevosille 1.7. 2014 - 30.6. 2015
- Nuoret radalle -lähdöistä voi ansaita enintään 550 euroa
- Nuoret radalle -lähdöistä voitettuja palkintoja ei merkitä hevosen voittosummaan
 
 

Kilpailutoimenjohtaja Jukka Niskanen

  
 

nuoret radalle