Hyppää sisältöön

Kaikkien aikojen Toto75-päivä

Vuoden vaihde lähenee ja tiedossa on poikkeuksellisen paljon muutoksia - niin pelipuolella kuin kilpailijoillakin. Lienemmekö raviurheilun uuden nousun kynnyksellä?

Uusi vuosi käynnistyy sunnuntaina kaikkien aikojen ensimmäisillä Toto5-raveilla, jotka järjestetään Oulussa. Keskiviikkona Vermossa järjestetään ensimmäiset Toto65-ravit, ja sitten edetään Lahden ja Joensuun kautta Vermon upeisiin ravikarnevaaleihin.  Lauantaina 7. tammikuuta on vuorossa ennennäkemätön Toto75-päivä. Tietenkin ensimmäinen laatuaan, mutta myös urheilulliselta tasolta kisoista tulee yksi kaikkien aikojen suomalaisista ravipäivistä. Ruotsin alustavat ilmoittamiset päättyivät hetki sitten, ja sieltä mukaan haluaa pitkälti toistasataa hevosta. Määrä ylittää kaikki kovimmatkin tavoitteet, ja osoittaa kuinka hyvin Ruotsin päässä ATG ja Svenska Trav ovat kilpailijoiden suuntaan onnistuneet tapahtuman markkinoimisessa.

Suomalaiset tuskin jäävät yhtään huonommiksi. Meidän osalta ilmoittaminen Vermoon päättyy sunnuntaina, ja alustavasti näyttäisi siltä että mukaan on tulossa todellinen ykkösnyrkki parhaita suomalaisia hevosia. Tiedossa on kaikkien aikojen ravimaaottelu…

Ravigaala 6.1.2012 Barona-areenalla
Ravikarnevaalit 7.1.2012 Vermossa

jarvsofaks
Musta hurmuri Järvsöfaks esiintyy Vermon yleisölle vielä kerran 7.1.2012

Sääntöuudistuksia


Vuoden vaihteessa tulee voimaan myös pieni joukko päivityksiä ravikilpailusääntöihin. Suurin osa muutoksista liittyy hevospelien haltuunottoon Fintotoon, mutta muutamalla muutoksella on vaikutuksia myös kilpailemiseen.

Uusista säännöistä siivottiin pois kaikki viittaukset pelimuotoihin. Uudistuksen taustalla on ajatus siitä, että sääntöjen ei tarvitse sisältää mainintoja totopeleistä. Erilaiset rajat mm. karsintapisteiden määräytymisessä ja ajolupaluokkien suhteen johdetaan jatkossa lähdön ykköspalkinnon perusteella.

Paikallisravisäännöt muuttuvat siten, että mukaan pääsevät jatkossa myös hevoset joilla ei ole voimassa olevaa koelähtösuoritusta. Lisäksi ”villin kortin” käyttö ilmoittamisten yhteydessä poistetaan. Jatkossa myös Toto65- ja Toto75-raveihin karsitaan aina suoraan pisteiden perusteella.

Ravikilpailusäännöt pyritään yleensä pitämään mahdollisimman muuttumattomina, mutta on luonnollista että sääntöjenkin pitää uudistua sitä mukaa kuin maailma ympärillä muuttuu. Sääntömuutoksia pohtii sääntövaliokunta, joka kokoontui vuonna 2011 yhteensä kahdeksan kertaa. Kiitän tässä yhteydessä jäseniä tehtävään paneutumisesta ja hyvästä yhteistyöstä, haasteita ryhmällä riittää myös vuodelle 2012.

Sääntömuutokset yhteen koottuina
Ravikilpailusäännöt 1.1.2012