Hyppää sisältöön

Inka Tuominen Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkärin sijaiseksi

Inka Tuominen sijaistaa Susanna Mäkeä Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkärinä.

Eläinlääkäri Inka Tuominen aloittaa Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkärinä 27.11. Työ on määräaikainen sijaisuus asiantuntijaeläinlääkäri Susanna Mäen jäädessä perhevapaalle 1.12. alkaen. Tuominen tekee 80 % työaikaa, lähtökohtaisesti maanantaista torstaihin.

”Susannan työn kautta olemme saaneet käyttöömme tärkeän resurssin hevosten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Hippoksen eläinlääkäritiimissä tapahtuu nyt samaan aikaan paljon, joten haluamme huolehtia, että saamme työhön mahdollisimman hyvää jatkuvuutta. Saimme Inkan työstä hevosten hyvinvoinnin parissa ja yhteistyöstä eri toimijoiden välillä vahvan suosituksen ja keskusteluissa päästiin etenemään nopeasti”, toimitusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

Mäki vastaa edelleen vanhempainvapaansa aikana meneillään olevien tutkimusten ohjaamisesta ja pysyy sitä kautta myös taustatukena kokonaisuudessa. Lisäksi lokakuun alussa virallisesti eläköitynyt Martti Tala jatkaa asiantuntijatehtävissä mm. oriiden jalostusarvostelujen parissa.

Tuominen on opiskellut Virossa Tartossa ja valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2014. Valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt sekä kunnaneläinlääkärin sijaisena että monipuolisesti hevoseläinlääkärinä Suomessa sekä jatkokoulutettavana eläinlääkärinä Helsingin Yliopistollisessa hevossairaalassa. Vuodesta 2016 Tuominen on työskennellyt Tampereen Hevosklinikalla Teivossa.

Tuominen on toiminut myös kilpailueläinlääkärinä ravi-, ratsastus- ja valjakkokilpailuissa, joten hevosten hyvinvointi urheilussa on tuttua ja lähellä sydäntä. Hän on ollut tuttu näky muun muassa Härmän, Jokimaan ja Teivon raveissa.

”Raviurheilutaustani kautta hevosten hyvinvointiasiat ovat olleet vahvasti myös eläinlääkärityöni keskiössä ja koen tämän sijaisuuden mahdollisuutena katsoa tätä työtä myös toisesta näkökulmasta. Tehtävässäni pyrin jatkamaan niitä projekteja, joita hevosten hyvinvoinnin osalta on jo käynnistetty.”

”Yhteistyö kilpailueläinlääkärien kanssa on kehittynyt viime vuosina merkittävästi eteenpäin, ja haluan päästä tukemaan kilpailueläinlääkäreitä työssään. Hippoksen asiantuntijaeläinlääkärinä haluan toimia helposti lähestyttävänä kontaktina, jolle on helppo antaa palautetta ja kehitysideoita. Odotan työtä hyvässä tiimissä, jossa ihmiset työskentelevät yhdessä saman päämäärän eteen.”

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Minna Mäenpää, minna.maenpaa@hippos.fi tai p. 040 511 2067