Hyppää sisältöön

Wilhelm Nash huipensi lauantain ravipäivän

Ville Mäkelän valmentama ja Ari Moilasen ohjastama Wilhelm Nash rynnisti voittoon ravien viimeisenä lähtönä juostussa lämminveristen Pronssidivisioonakarsinnassa Tampereen Teivossa.

Ari Moilanen Wilhelm Nash 120119 Teivo kuvaaja Hanna Laakso
Ari Moilanen ohjasti Wilhelm Nashilla voiton lauantain viimeisessä lähdössä. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Wilhelm Nashin juoksu meni sen viime kilpailussa viikko sitten Vermossa pieleen, mutta tällä kertaa oli ykkössijan vuoro.

”Viimeksi meni mönkään, hyvä, että tänään vähän paremmin”, ohjastaja Ari Moilanen hymyili. ”Tämä meni tuossa muutaman sadan metrin matkalla kyllä todella helposti hyvistä hevosista ohi. Viimeisessä kurvissa päästiin sisäradalle, se otettiin varman päälle, ja loppu oli laskettelua. Hienoa, että hevonen palasi taas tasolleen.”

Seitsemänvuotiaan ruunan valmentajalle Ville Mäkelälle voitto oli suolaa haavoille.

”Se oli viikko sitten raviurheilua pahimmillaan, nyt ollaan taas hymyissä suin”, Mäkelä sanoi.

Lämminveristen Hopeadivisioonakarsinnassa hyvässä vireessä jatkoi voitolla Shadow Of Brisbane. Ruuna voitti viime kaudella peräti 11 kertaa. Teivon startti oli ensimmäinen vuodelle 2019.

Ohjastaja Olli Koivunen kehui hevosta, mutta totesi samalla, ettei sillä ollut ihan paras päivänsä.

”Se ei ollut tänään ehkä ihan niin hyvä kuin yleensä, mutta kun hevosen tuntee, ei siitä pidä olla huolissaan. Se oli tänään tällainen ja saattaa tuntua taas ihan superhyvältä seuraavalla kerralla. On se vaan niin hieno kilpahevonen kuin olla voi.”

Beat Of Love Teivo 120119 kuvaaja Hanna Laakso
Anna Sulinin valmentama Beat Of Love hallitsi lämminveritammojen tasoitusajossa. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Heidi Ahosen valmentama ja Jukka-Pekka Ahosen ohjastama Jyllätys onnistui yllättämään kylmäveristen tasoitusajossa. Jukka-Pekka Ahosta voitto ei kovasti yllättänyt, mutta se yllätti, että valjakko pääsi kiihdytyksestä niin hyvin matkaan.

”Helpotti, kun päästiin johtavan rinnalle. Sitten tuntui, että homma sujui aika helpostikin. Vahvuus on tämän hevosen paras valtti”, ohjastaja Ahonen sanoi.

Yksi päivän onnistujista oli valmentaja Timo Korvenheimo, jonka talliin meni kaksi Toto75-kohdelähtöä. Ensimmäisestä vastasi seitsemänvuotias ruuna Cyrius d’Ariane, jota ohjasti Tapio Perttunen. Toisen kerran Korvenheimon tallista kaarrettiin seremoniakehään suomenhevosten Kyvyt esiin vs. Nousijadivisioonakarsinnan jälkeen. Sakarinilla voiton ajoi Jarmo Saarela.

Sakarin Jarmo Saarela Teivo 120119 kuvaaja Hanna Laakso
Jarmo Saarelan ohjastama Sakarin toi Timo Korvenheimon talliin päivän toisen voiton. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Laakso

Lauantain ravien tulokset kokonaisuudessaan löydät Suomen Hippoksen Heppa-järjestelmästä. Lisää kuvia löydät kuvapankista

Seuraavat lauantairavit juostaan ensi viikolla 19.1.2019 Seinäjoella.

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja
Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403