Hyppää sisältöön

Weralle Pohjoismaiden mestaruus – Suomen ratsastajat hyvistä asemista montén PM-kilpailun päätöslähtöön

Monté-ohjastajien ja amatööriohjastajien sekä A- ja B-ponien Pohjoismaiden mestaruudesta on kilpaillaan Tanskassa. Billundin radalla ajettujen ensimmäisten osalähtöjen jälkeen Suomen ohjastajat ovat hyvissä asemissa. Kilpailu ratkeaa tänään Odensessa.

Ensimmäisessä osalähdössä Karoliina Sinkkilä ohjasti Alvena Rexin toiseksi ja Mervi Laurila Vicki Lundin kolmanneksi. Susanne Klemolalla ei ollut hevosta ensimmäisessä osalähdössä.

Toisessa osalähdössä Mervi Laurila ohjasti Expensive Dustin toiseksi ja Susanne Klemola Silencen kolmanneksi. Karoliina Sinkkilällä ei ollut hevosta toisessa osalähdössä.

Suomalaiset ovat  näin hyvissä asemissa kahden osalähdön jälkeen. Lauantaina kilpailu ratkeaa Odensen radalla, missä ajetaan yksi lähtö. Tulessa ovat Susanne Klemola ja Karoliina Sinkkilä. Mervi Laurilalla ei ole hevosta huomenna. Mervin urakka on suoritettu sijoilla 2 ja 3. Ohjastajien PM ratkeaa kolmannen osalähdön jälkeen. Kolmen osalähdön pisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä kerännyt ohjastaja on v. 2017 Pohjoismaiden mestari.

Amatööriohjastajien PM-lähdöissä ensimmäisen osalähdön voitti Juha Pekka Ahonen ajokkinaan Princess V P ja toisen osalähdön voitti Janne Räisänen hevosella Ovido Saf.

A-ponien Pohjoismaiden Mestaruus tuli Suomeen Veera Mattilallle ponilla Wera ja B-poneissa tuli hopeaa Moona Espolle ponilla Amazon.

Onnittelut kaikille menestyjille ja tsemppiä ratkaisupäivään amatööriohjastajien ja monté-ohjastajien PM-kisoissa!

Osallistujat SHKL:n sivuilla

Wera
Wera voitti shetlanninponien Pohjoismaiden mestaruuden!