Hyppää sisältöön

Vuoden Ravinaiseksi valittu Ravisuoran Joanna Kuvaja

Suomen Ravinaisten Liitto ry:n hallitus on valinnut ja palkinnut jo vuodesta 1970 Vuoden Ravinaisen. Tänä vuonna hallitus valitsi Vuoden Ravinaiseksi Ravisuoran juontaja Joanna Kuvajan.

kuvaja
Kuva Lotta Westerberg
Ravinaisten kriteerinä on ollut joko menestyminen ohjastajana, valmentajana, kasvattajana, järjestöihmisenä tai valittu henkilö on muuten toiminnallaan vaikuttanut positiivisesti raviurheiluun. Kuvaja täyttää nämä viimeisen vaihtoehdon kriteerit. Iloisella ja sympaattisella olemuksellaan hän on saanut paljon uusia raviharrastajia ja ravien katsojia. Lisäksi hän on kaunis, kielitaitoinen sekä hevosurheilun harrastaja että hevosen omistaja.

Joanna Kuvaja palkittiin lauantaina Vuoden Ravinaisena Vermon raveissa ja yllätyksenä tullut valinta näytettiin myös Ravisuoran lähetyksessä TV2:lla. Lähetys on katsottavissa Yle Areenassa viikon ajan http://areena.yle.fi/tv/1705595