Hyppää sisältöön

Vuoden 2025 Kohti Kuninkuusraveja -kiertue lähestyy päätepistettään: Kuninkuusravien osallistujavalinnat tehdään 23. heinäkuuta

Hallitseva ravikuningatar Suven Sametti, kuva: Maisa Hyttinen.

Kuninkuusravit ravataan tänä vuonna Oulun Äimärautiolla 1.–3. elokuuta. Kuninkuus- ja kuningatarkilpailun osallistujavalinnat perustuvat avoimeen Kohti Kuninkuusraveja -pisteytykseen, jossa hevoset keräävät pääkilpailupaikkaan oikeuttavia kuninkuusravipisteitä erikseen valituista lähdöistä. Lähtöjä on ajettu kevään ja kesän aikana ympäri Suomea. Viimeisimmät Kohti Kuninkuusraveja -lähdöt ajettiin 5. heinäkuuta Joensuussa ja 6. heinäkuuta Jämsässä. Lähtöjen voitot menivät Rautiannalle, Runoneidolle ja Profiilille. Ohjelmassa on vielä neljä lähtöä, joissa kandidaatit voivat kartuttaa pistepottejaan.

Hallitsevat ravikuninkaalliset hyvissä asemissa kohti elokuun h-hetkeä

Orimattilassa Tapio Perttusen käsissä valmentautuva hallitseva ravikuningatar Suven Sametti on kilpaillut tänä vuonna seitsemästi ja sijoittunut yhtä monta kertaa kahden parhaan joukkoon. Tuloskunto on ollut sitä luokkaa, että Suven Sametti on ottanut paikkansa rankingin kärjestä. Seuraavilla sijoilla ovat Annan, Runoneito, Pirttilän Olga ja Lilian Rols. Myös vuoden 2023 ravikuningatar Lumi-Oosa on rankingissa korkealla, tällä hetkellä sijalla seitsemän.Yksi tämän hetken seuratuimmista nimistä on vain kerran urallaan hävinnyt Jockas Rita, jonka pistepotti oikeuttaa Härmän PowerParkissa voitetun KK-25 -lähdön myötä rankingin sijaan 13. Pihtiputaalaisen Santtu Raitalan suojatti on voittanut kuluvan kauden molemmat kilpailunsa ja superlahjakkuus kuuluu eittämättä kuumimpiin kuningatarkandidaatteihin. Tammojen puolella pistetilanne on kokonaisuutena erittäin tiukka, joten viimeiset Kohti Kuninkuusraveja -lähdöt ovat erityisen merkittäviä.

Oriiden puolella rankingin kärkipaikkaa pitää hallussaan hallitseva ravikuningas V.G. Voitto. Juvalaisen Seppo Suurosen valmennettava on kilpaillut kuluvalla kaudella kuudesti, voittoja on kertynyt neljä kappaletta. Härmän PowerParkissa ori voitti 50 000 euron ykköspalkinnolla ajetun Nordic Kingin. Rankingin kakkosena majailee Pro, kolmantena on Issakan Valo. Ranking-nelonen Wertti säväytti Jokimaalla Suur-Hollola-ajossa ja juvalaisen Jani Ruotsalaisen suojatti kuuluukin todella mielenkiintoisten nousukkaiden joukkoon. Rankingissa viidettä sijaa pitää hallussaan 15-vuotias konkari Sheikki. Kolminkertainen ravikuningas Evartti on tällä hetkellä rankingissa sijalla yhdeksän.Myös oriiden puolella pistetilanne on osin melkoisen avoin, ja ainakin viimeisistä paikoista auringossa on luvassa tiukkaa taistoa.

Ohjelmassa on vielä neljä Kohti Kuninkuusraveja -lähtöä. Ne ajetaan Kaustisella, Vermossa sekä Mikkelissä.

  • 12.7. Kaustinen 3100m p 70 000€, 20m 140 000€, pt. 40m P. 6 000 € (avoin)
  • 16.7. Vermo 3120m avoin ryhmä, A.V. Marttilan Tammasarja P. 3 000 € (tammat)
  • 19.7. Mikkeli 1609m avoin ryhmäajo, Suurmestaruus P. 25 000 € (avoin)
  • 19.7. Mikkeli 1609m avoin, St Michel Tammatähti P. 6 000 € (tammat)

Seuraa pistetilannetta eli Kunkkarirankingia reaaliajassa Mobiilihepassa.

Osallistujien julkistustilaisuus Oulussa Rotuaarin lavalla 23. heinäkuuta kello 14

Kuninkuusravien pääkilpailujen osallistujien julkistustilaisuus järjestetään Oulussa Rotuaarin lavalla keskiviikkona 23. heinäkuuta kello 14. Tapahtuman juontavat Antti Pylkkänen ja Eemeli Hernesaho. Julkistustilaisuus striimataan myös Kuninkuusravien YouTube-kanavalle.

Kuninkaalliseen varsahuutokauppaan ilmoitettiin ennätysmäärä varsoja

Oulun Kuninkuusravien varsahuutokauppaan ilmoitettiin määräaikaan mennessä 18 hevosta. Määrä on jo perinteeksi muodostuneen huutokaupan kautta aikain suurin. Kuninkuusravien varsahuutokauppa järjestetään Äimäraution raviradalla perjantaina 1.8. kuninkaallisten iltapäiväravien jälkeen.

Lue lisää varsahuutokaupasta

Lue lisää Kuninkuusraveista

 

Lisätiedot:
Harri Haavisto, tiedottaja / Oulun ravirata Äimärautio, harri.haavisto@oulunravit.fi tai p. 050 547 7418