Hyppää sisältöön

Vuoden 2020 Ponikuninkuusravit ravataan Kaustisella

Suomen Hippos ry on myöntänyt vuoden 2020 Ponikuninkuusravien järjestämisluvan Kaustisen raviradalle. Vuoden 2020 ”Ponikunkkarit” ajetaan Kaustisella 12.-13.9.2020. Järjestämisvuorossa olisi tänä vuonna ollut Vermo, mutta vallitsevan poikkeustilanteen takia Ponikuninkuusravien järjestäminen maamme pääradalla heinäkuun lopulla jouduttiin perumaan jo aiemmin.

Ponikuninkuusravit kilpaillaan Kaustisella 12.-13.9.2020. Kuva:Hippos/Suvi Hakkarainen

Kaustisen raviradan, Vermo Areenan ja Suomen Hippoksen yhteisneuvottelujen tuloksena päädyttiin Ponikuninkuusravit 2020 siirtämään Kaustisen raviradalle ja Vermo Areenan järjestämisvuoro siirtyi vuoteen 2021. ”Ponikunkkarit” ajetaan Kaustisella 12.-13.9.2020.  Vaihtoehtona olisi ollut siirtää Kaustisen Ponikuninkuusravit vuoteen 2022, mutta Kaustisen raviradan omasta aloitteesta Ponikuninkuusravit päästäneen sittenkin ajamaan jo tänä vuonna. 

”Meille Kaustisella sopii mainiosti ajankohta syksyllä, koska teemme tämän tapahtuman järjestelyissä tiivistä yhteistyötä KPEDU Kaustisen Raviopiston kanssa. Syksyllä oppilaat ovat jo paikalla ja saadaan heidätkin mukaan tapahtuman järjestelyihin. Lähdemme tietysti siitä ajatuksesta, että syksyllä myös yleisö pääsee tapahtumaa seuraamaan. Haluamme kuitenkin, että ravit järjestetään ja ajetaan mahdollisesti rajoitusten niin vaatiessa, vaikka ilman yleisöä”, kommentoi Kaustisen raviradan toiminnanjohtaja Jyri Ahonen uutista.

Vermo Areena ehti jo panostamaan vuoden suurimman poniravitapahtuman järjestämiseen pääkaupunkiseudulla massiivisena kesälomakauden perhetapahtumana. Kilpailujen siirtäminen syksyyn ei olisi ollut mahdollista ja Vermo Areenan omana toiveena oli siirtää tapahtumaa vuodella eteenpäin.

 

”Päädyimme yhteistyössä Ypäjän Hevosopiston ja Vermon Ravikoulun kanssa ehdottaa siirtoa vuodelle 2021. Olemme tehneet jo paljon kesänajanvalmisteluja huippuponiravitapahtumaa varten, jotka voimme hyödyntää ensi vuonna”, toteaa Vermon raviradan toimitusjohtaja Heikki Häyhä.

Kaustisen Ponikuninkuusravien kanssa samaan viikonloppuun 12.9. osuu myös Oulun Pony Express shetlanninponeille, joka mahdollisesti tulee siirtymään omalta paikaltaan Oulu Express -raveista.

 

”Ilman muuta olemme valmiita siirtämään omaa suurkilpailuamme, jos Ponikuninkuusravien järjestäminen mahdollistuu samana viikonloppuna, kommentoi kilpailusihteeri Nelli Lindholm Oulun raviradalta.

 

Ponikuninkuusravien ajankohtaa on jouduttu aiemminkin siirtämään syksyyn, kun vuonna 2010 Kajaanissa todettiin päätautitautitapaus. Nyt myös paikkakunnan vaihdos on perusteltua, kun Kaustisen ravirata tarjoutui omasta aloitteestaan järjestämään Ponikuninkuusravit syyskuussa poikkeusolojen niin salliessa.  

”Tämä on jälleen hieno esimerkki raviurheilun mahtavasta yhteisöllisyydestä. Raviratojen saumattomalla yhteistyöllä poniraviurheilun kauden päätapahtuma päästäneen toteuttamaan tänäkin vuonna poikkeuksellisin järjestelyin ja tarkasti voimassaolevia viranomaisten turvallisuusohjeita noudattaen”, kommentoi nuoriso – ja koulutustoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää Suomen Hippoksesta.

Mikäli poikkeusolojen rajoitteet tiukkenevat uudelleen, eikä syksyllä päästä raveja ajamaan, siirtyvät Kaustisen Ponikunikuusravit vuoteen 2022. Seuraavien Ponikuninkuusravien haku käynnistetään syksyllä 2020, kun tilanne tämän vuoden osalta selviää lopullisesti.

 

Suomen Hippoksen hallitus päätti kokouksessaan 14.5., että poniraveja ja –lähtöjä voi järjestää 8.6.2020 alkaen. Kesäkuun poniravien kilpailukalenteri tarkentuu lähiaikoina.

Ponikuninkuusravit ovat poniravikilpailijoiden ja nuorisotoiminnan vuoden päätapahtuma ja suurimmat poniravit Suomessa. Tapahtuma on ollut alusta alkaen kaksipäiväinen. Tänä vuonna Ponikuninkuusravit järjestetään 16. kerran. Kaustinen isännöi Ponikuninkuusraveja ensimmäistä kertaa, historian ensimmäiset Ponikuninkuusravit järjestettiin Turun raviradalla vuonna 2005.

Ponikuninkuusravien pääkilpailuissa A-kategorian ponit eli shetlanninponit, oriit ja ruunat kilpailevat Ponikuninkuudesta ja tammat Ponikuningattaruudesta. B-kategorian ponit eli muut puhdasrotuiset ponit ja ylikorkeat shetlanninponit, oriit ja ruunat kilpailevat Poniruhtinuudesta ja tammat Poniruhtinattaruudesta. Ponikuninkuusraveissa ajetaan myös muita oheislähtöjä, muun muassa Pikkukunkku ja Pikkuprinsessa. Suomen Hippos ry  järjestää ”Ponikunkkarit” yhdessä luvansaaneen raviradan kanssa.


Lisätietoja:

 

Kaustisen ravirata
Jyri Ahonen

Toiminnanjohtaja

puh: 040-553 5825

jyri.ahonen@kaustisenravit.fi

 

Vermo Areena
Heikki Häyhä

Toimitusjohtaja

puh. 044 301 8363

heikki.hayha@vermo.fi

 

Suomen Hippos ry
Helena Hyvämäki-Mäenpää
nuorisotoiminnan koordinaattori
helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi
040 6464 609