Hyppää sisältöön

Vuoden 2020 Ponikuninkuusravit on peruttu

Kaustisen Nikulan raviradalle 12.-13.9.2020 suunnitellut Ponikuninkuusravit joudutaan perumaan. Perinteiset ”Ponikunkkarit” järjestetään ensi vuonna Vermossa ja Kaustisella tapahtuma on vuorossa vuonna 2022. Peruuntumisen syynä on koronavirustartuntojen kasvanut määrä.

Vuoden Ponikuninkuusravit Kaustisella on peruttu. Viime vuonna tapahtumaa vietettiin Joensuussa. Kuva:Hippos/Suvi Hakkarainen

Vuoden 2020 Poninkuninkuusravit Kaustisella joudutaan perumaan. Poniraviurheilun vuoden pääkilpailun järjestäminen siirtyy ensi vuoteen. Peruuntumisen syynä ovat kasvaneet koronavirustartuntojen määrät.

Tapahtuma kerää vuosittain yhteen tuhansia ihmisiä. Peruuntumispäätöksellä halutaan taata turvallinen harrastustoiminta nuorille sekä aikuisille.

”Ponikuninkuusravit on valtakunnallinen lasten ja nuorten tapahtuma, johon merkittävä määrä osallistujista perheineen tulee alueilta, joilla koronavirustartuntojen määrät ovat kohonneet. Haluamme toimia vastuullisesti sekä turvallisesti nopeasti muuttuneessa tilanteessa ja pyrkiä osaltamme välttämään sosiaalisia kontakteja sekä muutoinkin liikkumista eri alueiden välillä”, Suomen Hippoksen nuoriso- ja koulutustoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää kommentoi Ponikuninkuusravien peruuntumista.

Päätös vajaan kuukauden päähän kaavaillun tapahtuman peruuttamisesta nähtiin aiheelliseksi viimeistään elokuun puolella. Tulevien vuosien Ponikuninkuusravien paikkakunnat ovat jo selvillä.

”Päätös tapahtuman siirtämisestä on kilpailijoita ja harrastajia ajatellen tehtävä hyvissä ajoin ja olemme yhdessä Kaustisen raviradan kanssa päätyneet siirtämään Ponikuninkuusravit vuodella eteenpäin, järjestysvuoron ollessa vuonna 2021 Vermo Areenalla ja vuonna 2022 Kaustisen raviradalla”, Hyvämäki-Mäenpää kommentoi.

Tapahtuma halutaan kuitenkin järjestää Keski-Pohjanmaalla ravinuorten turvallisuudesta tinkimättä. 

”Kesän aikana tilanne tapahtuman järjestämisen suhteen näytti vielä hyvältä. Viime viikkoina viranomaissuositukset ovat kääntyneet jälleen suosituksiin välttää matkustamista alueille, joissa tartuntatapauksia on todettu enemmän, ja sen valossa ympäri Suomea olevan harrastajakunnan kokoontuminen yhteen ei ole nyt mahdollista”, Kaustisen Nikulan raviradan toiminnanjohtaja Jyri Ahonen kommentoi.

Ponikuninkuusravit ovat perinteisesti keränneet oheiskilpailuineen paikan päälle runsaasti nuorisoraviurheilijoita ympäri Suomen. Kaustisen syksyn ravipäivien yhteydessä tapahtuman peruuntuminen otetaan kuitenkin huomioon. Poniravitoiminta jatkuu Suomessa muutoin normaalisti muun ravitoiminnan tavoin noudattaen tarkkoja hygienia- ja turvallisuusmääräyksiä. 

”Palaamme siis aikaisempaan suunnitelmaan ja järjestämme tapahtuman vuonna 2022. Tarjotaksemme kuitenkin harrastusmahdollisuuksia lähialueen harrastajia ajatellen, lisäämme ponilähtötarjontaa syksyn raveihimme”, Ahonen kommentoi.

Lisätietoja:

Helena Hyvämäki-Mäenpää

Nuoriso- ja koulutustoiminnan koordinaattori, Suomen Hippos
Puh. 020 760 5246
helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi

Jyri Ahonen

Toiminnanjohtaja, Kaustisen ravirata

puh: 040-553 5825
jyri.ahonen@kaustisenravit.fi